Työeläkemaksu on noussut noin neljännekseen palkasta ja työntekijän osuus maksusta on kasvanut reippaasti. Miksi näin on käynyt? Entä mihin työeläkerahastoja tarvitaan?
Yksityisten alojen työeläkelait TEL ja LEL tulivat voimaan vuoden 1962 puolivälissä. Työnantaja velvoitettiin eläkevakuuttamaan työntekijänsä ja suorittamaan palkan mukaan määräytyvä työeläkemaksu.
Lakien voimaan tultua TEL-maksu oli keskimäärin 5 prosenttia palkasta ja alle 10 prosentin maksulla pärjättiin 1970-luvun puoliväliin asti. Alusta lähtien osa TEL-maksusta rahastoitiin vastaisten eläkkeiden varalle. Työeläkelakien voimassaolon alkuvuosina eläkkeelle jääneet ehtivät kartuttaa eläkkeitään vain vähän aikaa, joten ne jäivät hyvin pieniksi. Työeläkemeno, siis maksetut eläkkeet, olivat murto-osa nykyiseen verrattuna.
On hyvä muistaa, että työeläkemaksu on kokonaisuus
Nyt eläkkeelle siirtyvät ovat tehneet koko työuransa työeläkelakien voimassa ollessa, ja heidän eläkkeensä ovat suurempia kuin aiempien sukupolvien. Vuonna 2016 maksettiin yksityisten alojen työeläkkeitä jo noin 16,4 miljardia ja julkisten alojen työeläkkeitä 9,6 miljardia euroa. Sekä naisten että miesten elinikä on pidentynyt merkittävästi, joten vanhuuseläkkeiden maksuun tarvitaan entistä enemmän varoja. Tämä kehitys jatkuu.
Vuonna 2018 Työeläkemaksu on keskimäärin 24,4 prosenttia. Tämäntasoisen maksun arvioitiin viimeisintä eläkeuudistusta neuvoteltaessa turvaavan työeläkkeiden rahoituksen myös pitemmällä aikavälillä. Työllisyys, palkkasumman kehitys ja rahastojen tuotto ratkaisevat, riittääkö sovittu taso.
Vuonna 1993, keskellä syvintä lamaa ja suurtyöttömyyttä, työeläkemaksua alennettiin elvytyssyistä tuntuvasti. Lisäksi tulevaa maksun nousua hillittiin eläkeleikkauksilla. Samalla työeläkemaksu jaettiin työnantajan ja työntekijän osuuksiin, joiden tilittämisestä vastaa työnantaja.
Työntekijän maksuosuudella haluttiin lisätä työntekijöiden tietämystä siitä, että ansaitulle eläketurvalle on oltava riittävä rahoitus. Osittain tässä on onnistuttukin. Työntekijä näkee tilinauhasta, kuinka paljon työntekijän työeläkemaksua on peritty. Se on hyvä asia, mutta työeläkerahoituksen kokonaisuus jää silti helposti hahmottumatta.
Vuosina 1993 ja 1994 työntekijän osuus työeläkemaksusta oli 3 prosenttiyksikköä. Tarvittava maksun nousu päätettiin siitä eteenpäin jakaa puoliksi työnantajan ja työntekijän maksuosuuksiin. Kiky-sopimuksessa sääntöä muutettiin ja työntekijän maksuosuutta kasvatettiin: vuosina 2017–2020 työntekijän työeläkemaksu nousee yhteensä 1,2 prosenttiyksikköä ja työnantajan maksuosuus alenee vastaavalla määrällä. Tänä vuonna työntekijän osuus työeläkemaksusta on 6,35–7,85 prosenttiyksikköä.
On kuitenkin hyvä muistaa, että työeläkemaksu on kokonaisuus. Työnantajat eivät maksa osuuttaan siitä tai muista sosiaalivakuutusmaksuista ”omasta pussistaan”. Rahat niin työntekijöiden kuin työnantajienkin maksuihin saadaan työntekijöiden työn tuloksista. Niinpä esimerkiksi vuonna 2018 perittävä keskimäärin 24,4 prosentin työeläkemaksu on kokonaan työntekijöiden työeläkkeitä varten tienaamaa rahaa.
Työeläkemaksut ovat merkittävä osa työvoimakustannuksia ja ne otetaan huomioon palkkaneuvotteluissa. Maksut kaventavat työntekijöiden palkankorotuksia ja toisaalta yritysten voittoja. Työeläkemaksuilla rahoitetaan työntekijöiden lakisääteinen vakuutus työkyvyttömyyden ja vanhuuden varalle. Jos vakuuttaminen olisi vapaaehtoista ja työntekijän itsensä huolena, se voisi jäädä tekemättä.
Vaikka siis maksut pienentävät palkkaa, ne myös antavat turvaa. Lisäksi työntekijän työeläkemaksu alentaa verotettavaa palkkatuloa.
Työeläke on sosiaalivakuutusta ja sosiaalivakuutuksen rahoitus on kollektiivista. Palkkaan perustuva työnantajan ja työntekijän eläkemaksu käytetään suurimmaksi osaksi jo eläkkeellä olevien työeläkkeisiin, ja vain osa rahastoidaan työntekijän omaa työeläkettä varten. Siten jokainen työntekijä maksaa jo eläkkeelle siirtyneiden eläkkeitä ja samalla säästää pieneltä osin omaa eläkettään varten. Näin ovat tehneet aikanaan myös jo eläkkeellä olevat.
Työeläkerahastojen suuruus puhuttaa kansalaisia, onhan yksityisen sektorin rahastoissa nyt noin 125 miljardia euroa ja julkisen sektorin puskurirahastoissa 75 miljardia euroa. Rahastot ja niistä saatavat sijoitustuotot ovat tärkeä osa työeläkerahan kiertokulussa. Ilman niitä työeläkemaksua pitäisi periä selvästi nykyistä enemmän.
Rahastoja ei pelkästään kerrytetä vaan myös kulutetaan koko ajan. Nyt työeläkkeellä olevan eläkkeestä joka neljäs euro tulee rahastoista ja loput työssä olevien tienaamista eläkemaksuista. Koska vanhuuseläkemeno kasvaa, seuraavien parinkymmenen vuoden aikana rahastoja käytetään eläkkeiden maksuun selvästi enemmän kuin niihin samana aikana rahastoidaan.
Rahastoja ja niiden sijoitustuottoja siis tarvitaan, jotta työeläkemaksu pystytään pitämään siedettävällä tasolla. Jos rahastot purettaisiin, työeläkkeet pitäisi maksaa kokonaan ”kädestä suuhun” eli vuosittain kerättävillä maksuilla. Se vaatisi maksun nostoa noin 35 prosenttiin. Näin korkea maksutaso ei ole realistinen, joten todennäköisempi vaihtoehto olisi eläketurvan alasajo. Niin tai näin, lasku jäisi nykyisten lasten ja nuorten maksettavaksi joko korkeina maksuina tai riisuttuna eläketurvana.
Kirjoittaja on eläkeasiantuntija ja entinen SAK:n toimihenkilö.
uutiskirje 