Viimeinen sana
Sunnuntaina kaikki asiat saavat ratkaisunsa – ehkä. Tanskalais-ruotsalainen huippusarja Silta on neljällä kaudellaan osoittautunut sillä lailla äkkivääräksi, että juonilankoja alkaa kesken tilanteen ja niitä jää auki. Dekkarikirjailijanakin timantteja hiova Hans Rosenfeldt ei kuulu rautalangasta vääntäjiin.
Se varmasti selviää, kuka teki murhasarjan käyttäen kaikkia kuolemanrangaistuksen menetelmiä ja miksi. Perinteitään kunnioittaen Sillassa on viimeiselläkin kaudella pelkästään epäilyttäviä sivuhenkilöitä. Moni on varmasti syyllinen johonkin, mutta kuka juuri tähän rikokseen?
Saga Norénin kohtaloa jännitetään myös loppuun asti. Jatkaako sosiaalisesti kyvytön suorasuu yksinäisenä sutena kohti seuraavaa murhasarjaa, josta meille ei enää kerrota? Vai ovatko käsikirjoittajat varanneet onnellisen lopun – ainakin välivaiheen? Henrik antaa anteeksi, koska Saga lahjoitti hänelle sittenkin lapsen. Saga yrittää sopeutua perhe-elämään. Henrik yrittää sopeutua Sagaan ja hänen tapoihinsa.
Vai säilyykö Saga ylipäänsä hengissä sarjan loppuun asti?
Siltaa tulee ikävä, koska siinä on toiminut ihan kaikki. Melkein ainakin.
Henkilöt ovat poikkeavan kiinnostavia ja kehittyvät tapahtumien edetessä. On mukavaa, että neljännen kauden uusi poliisi Jonas ei ole lopussa enää samanlainen rasistipaskiainen, jona hänet esiteltiin.
Saga on tietysti dekkarihahmona aivan omaa luokkaansa. Tällaisia rikkinäisiä, epätäydellisiä ja samalla jonkin erityiskyvyn omaavia jäljittelijöitä on nähty – Suomessakin Sorjonen – mutta alkuperäinen on aina alkuperäinen. Originaali. Niin voi sanoa useammassa merkityksessä.
Pienen miinuksen antava ”melkein” tulee siitä, että purnaan yhä ensimmäisen kauden lopusta. Maailman monimutkaisin murhasarja pelkän henkilökohtaisen koston takia. Se ikään kuin veti maton edellisten yhdeksän jakson alta.
Silta myös opetti meitä katsomaan kaupunkia ylhäältä päin. Nyt ratkaisua käytetään rasittavuuteen asti, mutta aikoinaan se oli tuoretta ja täydellistä yhdistyessään muutenkin loppuun asti hiottuun visuaaliseen ilmaisuun ja äänimaisemaan.
On luojan lykky, että Silta alkoi jo vuonna 2011, jolloin suoratoistopalveluiden läpimurto oli vasta edessä. Vielä nähdään tv-tapauksia vapailla ja nimenomaan yleisradioyhtiöiden kanavilla ilman jatkuvaa mainosrumbaa. Tänään Sillan kaltaiset tapaukset syntyvät suurimmalta osin maksumuurin taakse.
Suoratoiston valtti on se, että voi katsoa kerralla niin monta jaksoa kuin haluaa tai vaikka koko kauden kerralla.
Silta voi olla viimeinen suuri kokemus vanhasta televisiosta, jossa uutta jaksoa pitää odottaa kokonainen viikko. Saa tai joka tapauksessa joutuu jännittämään ja voi spekuloida tulevilla tapahtumilla.
Vanhasta televisiosta Sillan erottaa se, että uusi jakso on tullut Areenaan jo sunnuntai-iltapäivisin. Finaali ei tule. On pakko odottaa iltakymmeneen.
uutiskirje 