Kokoomuksen ja Sipilän yksityistämisvimma ajaa julkiset terveyspalvelut vääjäämättä suohon. Kokoomuksen ja keskustan valta kunnissa on sitä luokkaa, että ne dominoivat kehitystä suuntaan, jossa julkisille palveluille ei ole sijaa. Julkisten palvelujen alasajo on jo alkanut. Tästä esimerkkinä ovat terveyskeskusten nimien muuttaminen hyvinvointikeskuksiksi esimerkiksi Oulussa.
Näiden keskusten palvelut on suunniteltu niin vaikeaselkoisiksi, että vähänkin terveempi ja varakkaampi asiakas mieluimmin hakeutuu yksityisten yritysten hoidettavaksi, kuin lähtee odottamaan tuntikausiksi epäviihtyisiin auloihin. Sairaat, varattomat vanhukset ovat pakotettuja tähän kärsimykseen.
Yksityispuolen ajanvaraus toimii sujuvasti. Miksi se tökkii julkisella puolella? Siksi kun ei haluta kilpailla asiakkaista. Potilaat ajetaan kansainvälisten sijoitusyhtiöiden omistamien lääkärikeskusten syliin, ja samassa paketissa sinne menevät lääkäritkin.
Kuntien tehtäväksi jää palveluseteleiden jako pönkittämään pörssiyhtiöiden loputonta voitonhimoa.
Antero Aitto-oja
Oulu