Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry ekonomisti Antti Koskela on tarttunut blogissaan usein kuultuihin fraaseihin, joilla työelämän muutosta kuvataan.
– Ehkä useimmin kuultu fraasi on, että pätkätyöt yleistyvät ja että nuorten on aiempaa vaikeampi saada vakituista työsuhdetta ja päästä ”vakiintuneempaan” ja taloudellisesti turvattuun elämään mukaan, hän kirjoittaa.
Koskelan mukaan julkinen keskustelu työelämän murroksesta on osin ylimitoitettua.
Osa-aikainen työ on yleistynyt etenkin 15-24-vuotiaiden ja 25-34-vuotiaiden parissa.
– Ei työelämän epävarmuus ole tällä vuosituhannella kovin merkittävästi muuttunut, ainakin jos sitä mitataan esimerkiksi pätkätöiden määränä. Enemmistö työhön osallistuvista hankkii elantonsa vakituisessa palkansaajasuhteessa. Osuus ei ole edes hirveästi laskenut.
Sen sijaan työn sisältö on muuttunut paljon.
– Parikymmentä vuotta sitten leipuri leipoi pullaa. Nykyään hän syöttää käskyt pullanleivontakoneeseen.
Nuorten osa-aikatyöt lisääntyvät vauhdilla
Suurin muutos Koskelan mukaan on osa-aikaisten töiden nopea kasvu. Viiden prosenttiyksikön kasvu parinkymmenen vuoden aikana on merkittävä. Etenkin palvelualoilla työskentelevillä osa-aikaiset työsuhteet ovat yleisiä.
Tilastokeskuksen mukaan osa-aikaisten työsuhteiden määrä on noussut. Niiden määrä on 2000-luvun aikana noussut noin 11 prosentista 15,5 prosenttiin. Vuodesta 1997 lähtien osuus on kasvanut 5,1 prosenttiyksikköä. Määrässä laskettuna se tarkoittaa reilusti yli 100 000 ihmistä.
Samalla se tarkoittaa, että kokoaikaisessa työsuhteessa olevien osuus on laskenut lähes 90 prosentista noin 85 prosenttiin.
– Voidaan siis todeta osa-aikaisuuden yleistyneen merkittävästi ja osuuden olevan yhä kasvussa, kirjoittaa Koskela.
Osa-aikainen työ on yleistynyt etenkin 15–24-vuotiaiden ja 25–34-vuotiaiden parissa.
– Opiskelu selittää ehkä osan, mutta toisaalta ainahan nuorista iso osa on ollut opiskelijoita, toteaa Koskela.
Sen sijaan määräaikaisten työsuhteiden osuus on nuorilla laskenut pitkällä aikavälillä.