Kauko Tuovinen kajosi köyhälistön kohteluun uskovaisten ja ”voittajien” taholta (Keskustelua 29.3.). Kohtelun syvemmältä taustalta löytyy pelko arvostuksen, vallan ja omistuksen menettämisestä enemmistönä olevan köyhälistön (=duunarit) päästessä vaatimaan tasa-arvoisempaa elämää.
Ensimmäisiä menettämispelon aiheita loi kapinoiva ”duunari” Spartacus, vakavammin muun muassa Ranskan vallankumoukset ja Pariisin kommuuni (1871), joka tuntuvasti kajosi omistamiseen.
Jo Kommunistisen puolueen manifestin (1848) alkulause kertoo vallankumousten luomasta ”yhteis-omistuksen aaveesta” ja porvariston ylikansallisesta liittoutumisesta sitä vastustamaan. Oiva näyte on Pariisin kommuunin kaato Otto von Bismarckin myötävaikutuksella. Tuovisen esiintuoma luterilainen kanta osoittaa kirkkojen aseman myönteisen ”ilmapiirin” rakentajana hallinnolle ja omistajille.
Sota ei ollut kansalaissota.
Von Bismarckista kehkeytyi omistavan luokan vahtikoira, joka näki köyhälistön yhteenliittymien kasvun vuosisadanvaihteen edellä. Eduskuntamme sai ensi vaalissa 40 prosenttia ”yhteisomistusvaltaa”, ja määrä kasvoi vaali vaalilta. Tätä uhkaa käyttäen hän sai Suomen vaikuttajia ”luterilaisen puhdistuksen” aseelliseen valmisteluun, jossa oli samalla Venäjän-vastaiset aluetavoitteet.
Vuoden 1916 vaali toi ”punaenemmistöisen” eduskunnan, joka julistautui jo itsenäiseksi. Svinhufvudin joukko tuhosi sen Kerenskin hallituksen avulla. Kenen opastuksella? Mannerheim-han erosi tehtävistään hiukan myöhemmin vastalauseena liiallisesta yhteistyöstä saksalaisten kanssa.
Uusien vaalien avulla porvarit saivat pienen enemmistön, ja siihenastinen toimiva yhteistyö katkesi. Uuden itsenäisyysjulistuksen allekirjoitti porvareista koostuva senaatti. Se oli ilmeinen vallankaappaus. Tie oli auki jääkäreiden ja Saksan Itämeren divisioonan rantautumiseen.
Tuovisen kuvaamalla luterilaisella puhdistuksella omistus turvaantui. Tämä sota ei ollut kansalaissota, koska mukana oli liikaa joukkoja monista maista, osa johtaen sotaa. Retkellä oli poliittinen tavoite, kertoo Itämeren divisioonan komentaja, kenraalimajuri von der Goltz, muistelmissaan. Hän kutsui Saksassa lakia opiskelleen Väinö Tannerin luokseen Kämpiin, mistä hän johti Suomea, ja Tanner puolestaan ryhtyi johtajaksi johtoa vailla olevaan sosiaalidemokraattiseen puolueeseen, joka vaihtoi ideologista kantaansa pysyvästi. Keisari Vilhelm II:kin totesi koko tapahtuman pelkäksi poliisitoimeksi. Sodan osatekijöillä on luokkasodan tunnusmerkki.
Onneksi Saksa hävisi maailmansodan, olisihan alueestamme muussa tapauksessa tullut Saksan alainen kuningaskunta. Saksan-henkisten ja jääkärien alaiseksi maa jäikin punikkien ”poistuttua” päättäjien joukosta.
Punaisia ei voi syyttää kapinaan noususta. He tiedostivat varhain jääkäriliikkeeksi muuttuneiden palokuntaharjoitusten tarkoituksen. Heille sota oli vuoden 1916 eduskunnan ajaman itsenäisyyden puolustamista.
Veikko Meriläinen
Oulu
uutiskirje 
