Olen helposti haltioituvaa sorttia. Pakkasen huurtama maisema, atsaleoiden tuoksu alppiruusupuistossa, tumman lammen pintaan heijastuva taivas, konsertissa yhteisesti ilmaan kohoavat kädet: kaikki täyttävät minut äärimmilleen.
Jopa välilliset kertomukset muiden kokemista hienoista hetkistä tekevät minulle palan kurkkuun ja nostattavat ihokarvoja.
Kaikkein parasta huumetta on silti suomalainen kesäyö.
”Mitään suviyötä pohjolassa tuskin onkaan; on vain viipyvä, viipyessään hiukan himmene-vä ehtoo, mutta siinä himmeydessäänkin on tuo sanalla sanomaton kirkastuksensa”.
Näin alkaa F. E Sillanpään romaani Ihmiset suviyössä (1934), jonka tapahtumat keskittyvät yhteen kesäiseen yöhön. Sen aikana ihmiset rakastuvat, riehaantuvat, kuolevat ja syntyvät, mutta ehdoton päähenkilö on valoisa suviyö.
Valentin Vaalan elokuvatulkinta on monelle kirjaa tutumpi ja suviyön taika varmasti vielä useammalle.
Yön viimeinen drinkki voi vaihtua aamiaiseksi, kun yön vaihtuminen aamuksi on muutenkin vain hanhiperheen veteen piirtämä viiva ja pastellisen hempeää auringonlaskua seuraa heti perään neonvärinen auringonnousu.
Mesmeroitunut ihminen seisoo rannalla, ottaa kännykällään kuvia ja tahtoisi kiljua kilpaa lokkien kanssa. Ei kilju kuitenkaan, vaan hengittää maisemaa ja tuntee elävänsä. ”Kesäyön on onni omanani”.
Kesäöinä on helppo hengittää. Kaikki tuntuu mahdolliselta, huominen kaukaiselta, mutta valoisalta.
Ehkä se on se kesäöissä vääjäämättä läsnä oleva loppu, joka saa tuntemaan, että nyt on elettävä vähän enemmän.
Kukat lakastuvat, sorsanpoikaset kasvavat, ”kesä loppuu ja tuntuu ettei koskaan takas tuu”, kuten Paleface laulaa biisissään Merkit.
Lapissa kaikki kukkii nopeasti ja niin edelleen.
Juhannusyö on kaikkien kesäöiden äiti. Silloin on lähestulkoon mahdotonta mennä nukkumaan. Yötöntä yötä istutaan valveilla ja kesästä ja hetkestä pidetään kiinni kaksi käsin.
Juhannustaikoja emme ystävieni kanssa enää tee. Meidän juhannuksemme taika syntyy läsnäolosta, keskisuomalaisesta järvimaisemasta, yhteisestä historiasta, joka on alkanut jo hiekkalaatikon laidalla.
Sitä paitsi juhannustaiat lienevät pääasiassa tirkistelyhaluisten heteromiesten keksintöä. Mikään muu ei selitä sitä, että niin moniin nuorille naisille suunnattuihin juhannustaikoihin liittyy alastomuus. Tulevan sulhonsa nähdäkseen on neidon kirmattava ilkosillaan pellon ympäri kolmesti tai kieriskeltävä ruisvainion laidalla vailla rihman kiertämää.
Sikäli taioissa on totta toinen puoli, että vaatteitta pellolla koikkelehtiva nainen epäilemättä herättää mahdollisten sulhasten huomion varmemmin kuin vaatetettu.
Suosittelen silti kumppanin etsintää vaatteet päällä. Tulevan juhannuksen sääennustekin ohjaa kaivelemaan kaapista toppahousuja kevyiden kesäkamppeiden sijaan.
Siitä huolimatta: mukavaa juhannusta, muistakaa metsäpalovaroitukset ja hengittäkää kesää!
lehti 