Tarvitsemme budjetin perusopetuksen järjestämiseen. Tahto siihen on olemassa, mutta ei rahaa, Oum El Ghait -järjestöä edustava Amal Kadiri Berrada sanoo.
– Slummeissa on epävirallisia päiväkoteja, mutta niillä ei ole resursseja, ne eivät noudata hygieniavaatimuksia ja niissä on yleensä liikaa lapsia, Berrada kertoo autossa matkalla Casablancan keskustasta Sidi-Moumenin kaupunginosaan, joka lukeutuu Marokon köyhimpiin alueisiin. Oum El Ghait -järjestö on perustanut sinne noin viisikymmentä päiväkotia.
Berradan mukaan ongelmana ovat myös huonosti koulutetut opettajat, joilla voi olla jopa 90 lasta epävirallisessa esikoulussaan. Oum El Ghait perusti ensimmäisen monista esikouluistaan vuonna 2013 julkiseen kouluun, joka oli tarjonnut tilojaan kansalaisjärjestön käytettäväksi.
– Tukikohtamme on Sidi-Moumenissa, kaupunkialueen laitamilla. Toimintamalliimme kuuluu tehdä yhteistyötä julkisten instituutioiden kanssa. Saamme niiltä käyttöömme tilat, jotka me varustamme ja hankimme niihin koulutetut opettajat, Berrada kertoo.
Oum El Ghait -järjestön koordinaattori Mohammed avaa yhdessä alueen kouluista luokkahuoneen oven.
– Kaikki opettajamme ovat käyneet lasten hyväksi tehtävää toimintaa ja koulutusta järjestävän ATFALE-järjestön pitämän kurssin. Kun he ovat saaneet diplominsa, sijoitamme heidät tiettyyn kouluun. Pyrimme siihen, että opettajat eivät joutuisi kiertämään koulusta toiseen.
Samira Benali pitää tässä melko uudessa luokkahuoneessa oppitunteja maanantaista perjantaihin puoli yhdeksästä aamulla puoli viiteen iltapäivällä. Oppilaita on 24 ja he ovat iältään 4–6-vuotiaita. Lapset istuvat tuoleillaan keskittyneinä laulaen yhteen ääneen ranskankielistä laulua.
– Käytämme ranskaa alusta asti. Kaksikielisyydestä on paljon apua eriarvoisuuden vähentämisessä, Berrada kertoo.
Monimutkainen kielikysymys
Entinen opetusministeri Mohamed Hassan panosti kaksikielisyyteen. Viime vuoden kesäkuussa hän teki ranskan kielestä osan virallista opetussuunnitelmaa heti ensimmäisestä lukuvuodesta asti. Ranskankielisten maiden järjestön OIF:n mukaan 31 prosenttia marokkolaisista puhui ranskaa vuonna 2015.
Sidi-Moumenin yksityisessä koulussa muutaman kilometrin päässä viheltää Amine Mejjari välitunnin loppumisen merkiksi. Hän on koulun johtajaopettaja.
– Ihmiset keskittyvät täällä ranskan kieleen, koska sen avulla voi saada hieman paremman yhteiskunnallisen aseman. Tässä kaupunginosassa monet vanhemmat eivät osaa edes kirjoittaa nimeään.
Kielikysymyksen monimutkaisuus Marokossa korostuu opintojen edetessä.
– Kun oppilaat valmistuvat toisen asteen kouluista ja siirtyvät korkeakoulutasolle, tapahtuu dramaattinen muutos. Siihen saakka on kaikki opetus ollut arabiaksi, mutta yhtäkkiä opetuskieli vaihtuukin ranskaksi.
Hassad asui aikaisemmin Kanadan ranskankielisellä alueella Quebecissa, mutta on palannut kotimaahansa. Hänen isänsä perusti tämän yksityiskoulun. Hassad korostaa ranskan kielen merkitystä.
– Esikoulussa tarkoituksena on auttaa lasta siirtymään kodin piiristä koulujärjestelmään. Esikoulussa leikitään ja erityisesti totutellaan koulunkäyntiin. Mielestäni esikoulussa pitäisi opettaa pelkästään ranskaa, sillä lapselle ei jää aikaa leikkiin, jos hänen pitää opiskella yhtä aikaa ranskaa, arabiaa ja joskus jopa englantia.
Alueella ei ole julkista esikoulua. Niinpä Hassadin yksityistä esikoulua käy kuusikymmentä nelivuotiasta ja seitsemänkymmentäviisi viisivuotiasta lasta. Heidän vanhempansa maksavat opetuksesta keskimäärin 500 dirhamia eli noin 46 euroa kuukaudessa.
– Nyt esikouluja on kyllä jo kaikkialla, mutta niitä ei selvästikään ole standardisoitu. Jokaisella näyttää olevan oma, joskus liian täyteen pakattu opetusohjelmansa. Usein oppikirjat on tuotu Ranskasta, ja ne saattavat olla liian vaikeita näin pienten lasten ymmärrettäväksi. Sitten on tietysti vielä kouluja, joissa pelkkä voitontavoittelu menee koulutuksen edelle, Hassad sanoo vihaisesti.
Kouttab-koulut yleistyneet
Tällaisista kouluista käytetään nimitystä ”kouttab”. Opetus on niissä epävirallista ja niin sanotusti ”perinteistä” – eli islamiin pohjautuvaa.
Marokon valtion tilastojen mukaan vuonna 2016 perinteistä opetusta tarjoavat kouttab- ja msid-koulut kattoivat 60,5 prosenttia esikoulujen opetustarjonnasta. Maaseudulla osuus oli 71,3 prosenttia. Näitä kouluja ei välttämättä aina edes lasketa virallisiin tilastoihin. Kierros Sidi Moumenin alueella paljastaa lukuisia, usein asuinrakennusten alimmassa kerroksessa sijaitsevia, värikkäästi maalattuja esikouluja.
Eräältä sivukadulta löytyy Saïd Lâamime, joka pitää kouttabissaan oppituntia 33:lle lähistöllä asuvalle oppilaalle.
– Monilla lapsilla on täällä ongelmia tai he tulevat vaikeista perheoloista, Lâamime kertoo.
Hän viittaa esimerkkinä nelivuotiaaseen Youssefiin, jolla on ongelmia ääntämisessä.
Vanhemmilla ei ole varaa lasten koulunkäyntiin.
Sadan dirhamin kuukausimaksua vastaan lapset saavat tulla Lâamimen oppitunnille jokaisena arkipäivänä. Lâamime suoritti lainopillisen tutkinnon vuonna 1990, mutta oli vuosia työttömänä ja kärsi ”suurista taloudellisista vaikeuksista”.
Lâamime perusti epävirallisen esikoulunsa vuonna 2015. Hän kävi ensin CARE-järjestön 54 tunnin mittaisen kurssin, minkä jälkeen hän suoritti kolmivuotisen opettajatutkinnon.
– Täällä ongelmana on vanhempien tuen puuttuminen. Koulu loppuu viideltä, mutta sen jälkeen jotkut lapsista joutuvat olemaan yksin kotona kymmeneen asti, ennen kuin vanhemmat vihdoin tulevat töistä, Lâamime kertoo kulkiessaan pienestä luokkahuoneesta toiseen, väistäen potkulautaa käytävällä.
Koulupäivän päättyessä 44-vuotias Abdelaziz odottaa tytärtään koulun ovella. Hän ansaitsee elantonsa myymällä vihanneksia kadulla aasin vetämästä vaunusta, joten hänelle yksityinen koulutus on liian kallista.
– En voi tarjota sitä tyttärelleni. Tyttäreni kuitenkin pitää koulusta. Maksan jo asunnosta 1 200 dirhamia kuussa, joten tämä halpa koulu on ainoa, johon minulla on varaa.
Maaseudulla olematon opetustarjonta
Zakoura-säätiön johtaja Rita El Kadiri on taistellut järjestönsä pääkonttorissa Casablancassa jo vuosia sen puolesta, että maaseudulle saataisiin esikouluja. Hän kertoo, että Marokon koulujärjestelmä ei pidä huolta varhaiskasvatuksesta maaseudulla, ja opetustarjonta on lähes olematonta.
– Opetusministeriön kanssa tekemämme alustavan selvityksen mukaan ainakin 1 200 kylää tarvitsisi esikoulun.
Vuonna 1997 perustettu säätiö juhli viime vuonna kahdettakymmenettä toimintavuottaan.
– Järjestö on toiminnallaan mahdollistanut 104 esikoulun perustamisen ja tarjonnut opetusta noin 8 000 oppilaalle, El Kadiri toteaa.
– Marokon koulutusjärjestelmän heikoin lenkki on esikoulu. Esiopetusta on vähän tarjolla, eikä sitä ole juurikaan standardisoitu.
Opetusministeriössä epävirallisesta koulutuksesta vastaava johtaja Oujour Hssain on samaa mieltä.
– Marokko suunnittelee pitkän aikavälin mallia valtion kustantaman esikoulutuksen järjestämiseksi. Ensin kuitenkin joudutaan odottamaan, että peruskoulujärjestelmä saadaan riittävän hyvälle tasolle, jotta esikoulu voidaan tehdä yhteensopivaksi sen kanssa. Tehtävää on vielä paljon.
Zakoura-säätiön mukaan joka vuosi puoli miljoonaa marokkolaislasta on koulujärjestelmän tavoittamattomissa.
– Uskoakseni marokkolaisia kiinnostaa enemmän kasvatus perheen piirissä, ainakin varhaiskasvatuksen osalta, kuin koulutus ryhmissä ja luokkahuoneissa, Hssain kertoo omana mielipiteenään.
Hssain vastaa vanhemmille, jotka ovat jo vuodesta 2004 lähtien odottaneet esikoulun yleistymistä koko maan kattavaksi.
– Heillä on ihan kohtuulliset odotukset julkista koulutusjärjestelmää kohtaan. Mutta pystymmekö tarjoamaan sellaista tänä päivänä? Epävirallinen koulutus on meille ratkaisuja etsivän aktiivisen kansalaisyhteiskunnan tarjoama kumppani.
Lapset eivät enää halua lammaspaimeniksi
Zakoura-säätiön mukaan 76 prosenttia lapsista ei ole saanut riittävää perusopetusta ala-asteen päättymiseen mennessä. Maaseudulla esiopetuksen tarjonta on vielä heikompaa kuin kaupungeissa. Maaseudulla vain 35 prosenttia kaikista lapsista on koulussa ja tytöistä vain 25 prosenttia.
Noin kymmenen tunnin ajomatkan päässä Casablancasta, Toumlilinen kylässä on kyllä peruskoulu, mutta ei esikoulua, eikä edes kouttabia. Lapset leikkivät auringon paahteessa kadulla. Peruskoulun opettajaa Raibahia harmittaa se, ettei esikoulua ole.
– Peruskoulun ensimmäisen luokan opettajalle on vaikeaa saada luokalleen lapsia, jotka eivät ole koskaan käyneet koulua.
Aït Daoudin kaupunginosassa, 300 metrin päässä joen toisella puolella, toimii kansalaisjärjestön perustama esikoulu. Toumlilinen lapset eivät kuitenkaan saa mennä sinne.
– Lammaspaimenten lapset kertovat, että eivät halua jatkaa isänsä ammatissa, koska on raskasta paimentaa lampaita kylmillä ja tuulisilla vuorilla, kertoo Raibah.
Guru Mohammad, 32, asuu Toumlilinessa. Hänellä on kaksi lasta, joista toinen on käynyt kylän peruskoulun.
– Tahtoisimme viedä nuoremmankin lapsen kouluun, mutta täällä se ei ole mahdollista, hän sanoo.
Tänä vuonna on odotettavissa ainakin joitakin parannuksia esiopetuksen tilanteeseen. ATFALE-kansalaisjärjestön perustaja ja johtaja Khaled El-Andaloussi kouluttaa vuosittain esiopetukseen erikoistuvia opettajia.
– Esikoulua käyvistä lapsista peräti 80 prosenttia saa opetusta, joka ei vastaa kansainvälisiä kriteerejä, El-Andaloussi ihmettelee.
– Kuitenkin jo vuodesta 1999 asti on ollut voimassa periaatepäätös, jonka mukaan 4–6-vuotiaille tarjottava koulutus on tarpeellista, vaikka sen järjestäminen ei olisikaan pakollista.
Saman päätöksen mukaan esiopetus olisi pitänyt laajentaa koko maan kattavaksi vuoteen 2004 mennessä.
El-Andaloussi arvostelee esiopetuksen puutteita, mutta lieventää moitettaan toteamalla, että hallituksella on vuosille 2015–2030 suunnitelma yleisen esiopetuksen järjestämiseksi koko maassa. Viime vuonna opetusministeriön budjetti oli 54 miljardia dirhamia (vajaat 5 miljardia euroa), josta huomattava osa oli merkitty tämän suunnitelman edistämiseen.
Käännös: Markus Kangas ja Arto Huovinen
uutiskirje 