Katowicessa pidetyssä YK:n ilmastokokouksessa saatiin laadittua sääntökirja, jonka mukaan valtiot mittaavat ja raportoivat päästöjään.
Se on tärkeä edistysaskel. Samalla saatiin lähes haudattua keinotekoiseksi muuttunut erittely kehittyneisiin ja kehittyviin maihin, jossa esimerkiksi Kiinaa on kohdeltu kehitysmaana.
Ehkä merkittävin saavutus oli se, että kokousprosessi pysyi elossa. Presidentti Donald Trump ilmoitti viime vuonna Yhdysvaltain vetäytyvän Pariisin sopimuksesta. Pahimpien pelkojen mukaan tämä olisi suistanut neuvotteluprosessin jo nyt raiteiltaan, vaikka ero voi toteutua aikaisintaan marraskuussa 2020.
Valitettavasti sääntökirja ei itsessään leikkaa päästöjä lainkaan.
Kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC julkaisi lokakuussa raportin, jonka mukaan lämpeneminen olisi saatava rajoitettua 1,5 asteeseen. Jo siitä on vakavia seurauksia, mutta kaikkein pahimmilta katastrofeilta saatetaan välttyä.
IPCC:n huoli ei Katowicen päätöksissä näy. Tosiasiassa hallitukset onnistuivat jälleen lykkäämään tarvittavia ratkaisuja.
Valtioiden Pariisissa 2015 tekemien lupausten perusteella ollaan menossa kohti 3–4 asteen lämpenemistä. Nyt olisi siis tarvittu jo tavoitteiden kiristämistä.
Chilen ilmastokokouksessa vuoden kuluttua on tarkoitus keskittyä teknisiin asioihin. Tavoitteiden kiristämisestä puhutaan vasta kahden vuoden kuluttua.
Asiantuntijoiden mukaan meillä on suunnilleen 12 vuotta aikaa saada ilmastonmuutos hallintaan. Jos seuraavista kahdesta vuodesta tulee hukkaan heitettyjä, tästä on jo kuudesosa mennyt.
Ei ole mitään takeita siitä, että kansainvälinen ilmapiiri paranisi. Trumpin politiikan arvioidaan jo Katowicessa rohkaisseen muita ilmastohäirikköjä.
Valtioiden välisessä ilmastopolitiikassa vallitsee eräänlainen ajatusharha. Ilmastonmuutos on luonnontieteellinen ilmiö. Sitä ei taltuteta kokousteknisillä tempuilla eikä pikkunäppärällä vastuun sysäämisellä toisille. Se vaatisi todellisia, yhteisiä ponnisteluja.
Politiikan pitäisi olla ohjaavassa roolissa. Onneksi yhä useammat ihmiset tiedostavat tilanteen, ja yhä enemmän paikallistasoilla tehdään ylintä tasoa kunnianhimoisempaa ilmastopolitiikkaa.
Myös yhä useammat yhtiöt ymmärtävät, että ne, jotka toimivat nyt, saavat etulyöntiaseman hidastelijoihin verrattuna.
Uusiutuvan energian tuottamisen ja varastoimisen kustannukset putoavat odotettua nopeammin.
Toivoa siis on. Mutta kaikkea ei voi jättää ensi vuosikymmenen loppukirin varaan, jos halutaan välttyä näkemästä ilmastonmuutoksen pahimmat seuraukset.
arto.huovinen@kansanuutiset.fi
lehti 