Pohjoinen ulottuvuus on vahvoilla sekä henkilöiden että maisemien osalta. Kemistä kotoisin oleva Joonas Berghäll asuu nykyisin Lapissa, Tervolan kunnan Louen kylässä. Hän on naapurinsa Jani Tepsan kanssa yksi dokumentin monista keskushenkilöistä.
Useissa jaksoissa kertomuksia siivittää voimallinen luonnon läsnäolo. Tunturit ja merilappilainen kuvasto näyttäytyvät Pini Hellstedtin sävykkäässä kuvauksessa upeina.
Näinkin luonteva, eri puolille Suomea (ja osin ulkomaille) suuntautuva tapahtumamiljöiden vaihtelevuus elävöittää kummasti katsomiskokemusta. Ei mitään yksitotista puhuvien päiden virtaa, vaan vivahteikasta liikkumista paikasta ja tilanteesta toiseen.
Miesten vuoro on omistettu suomalaiselle miehelle. Sama kelpaa perustaksi myös Miehiä ja poikia -filmille. Homman vankka pilari on luonteva ja ennen kaikkea rohkea avautuminen. Kerrontaa kannattelevat eloisa mutkattomuus ja herkkyys.
Jos dokumentin miehet sattuvatkin kyynelehtimään kesken hyvinkin traagisten tarinoidensa, niin asia hoituu Berghällin ohjauksessa tyylikkäästi. Aika ajoin pilkistävä huumori ja toiveikkuus takaavat, ettei tässä murheen suohon upota.
Berghäll on luonut eri ikäpolvia edustavien miesten tilityksiin miellyttävän lähituntuman. Punainen lanka kiteytyy maksniemeläisen eläkeläisen Martti Säisän kommentissa: ”On ollut tosi kovia paikkoja”.
Kaiken kaikkiaan Miehiä ja poikia on onnistunut, sympaattisella tavalla tunnekylläinen esitys aiheestaan. Yksityinen näkökulma toimii tarkoin rajatuissa raameissaan erittäin hyvin. Se avaa paljon kertovan ja katsomisen arvoisen luukun suomalaisena miehenä olemiseen tässä ajassa.
Miehiä ja poikia (Suomi 2019). Elokuvan ensi-ilta on 29.3.
Joonas Berghällin haastattelu lauantaina Kansan Uutisissa.
uutiskirje 
