Joonas Berghäll tulee haastatteluun suoraan parturista ja jatkaa Jussi-gaalan kenraaliharjoitukseen.
Myöhemmin saman päivän iltana hän jakaa gaalassa yhden palkinnon. (Ja myös saa yhden, mutta sitä emme vielä haastattelua tehdessämme tiedä. Jussi-pysti tulee tuottajan roolissa, kun Virpi Suutarin ohjaama Yrittäjä palkitaan parhaana dokumenttielokuvana.)
Haipakkaa on, sanoo Berghäll. Huhtikuun alkuun saakka on vauhdikasta, sitten tahdin pitäisi pitäisi helpottaa, hän arvelee.
– Eilen laskin, että 15 vuodessa olen tehnyt 20 vuotta ja kuusi kuukautta töitä. Ensi kesänä minulla on ensimmäistä kertaa kesälomaa.
Hurjalta kuulostaa, ja hurjaa se on.
Berghällin työtahti ja sen seuraukset terveydelle tulevat tutuiksi myös uuden Miehiä ja poikia -elokuvan katsojille. Berghäll päätyi, vähän vahingossa, itse yhdeksi dokumenttinsa päähenkilöksi.
Elämä pakottaa polvilleen
– Aluksi lähdin tutkimaan miksi miehet kuolevat Suomessa keskimäärin kuusi vuotta nuorempina kuin naiset.
Suomalaismiesten tavat ratkoa vaikeita tilanteita tai tunteita ovat usein epäterveellisiä: liikaa alkoholia, liikaa työtä, liikaa tupakkaa, sydämelle ja verisuonille huonoa ruokaa. Hiljaisuutta. Yksinäisyyttä.
Näitä aiheita Berghäll käsittelee elokuvassaan seitsemän miehen tarinan kautta. Eri-ikäisiä miehiä ympäri Suomea: Porissa, Kemissä, Helsingissä ja Kouvolassa.
Moni heistä on päätynyt elämässä polvilleen. On avioeroja, huoltajuuskiistoja, sairautta, työuupumusta ja kuolemaa.
Raskaista teemoista huolimatta elokuvassa on valoa ja toivoa, huumoriakin.
– Taustalla oli kuitenkin koko ajan isona teemana rakkaus ja välittäminen. Jos vaan on joku ihminen, josta välittää ja joka välittää sinusta, elämä on kaikin tavoin helpompaa.
Miesten ääni
Yhdessä Mika Hotakaisen kanssa tehty dokumenttielokuva Miesten vuoro (2010) nosti Berghällin jonkinlaiseksi miesten äänitorveksi.
Berghäll itse korostaa ajavansa tasa-arvoa kaikille.
– Edellinen elokuvani Äidin toive kertoi tyttöjen ja naisten oikeuksista.
Mutta mikä saa miehet (ja naiset) avautumaan Berghällille?
– Varmaan se, että olen oikeasti mielettömän kiinnostunut niistä ihmisistä.
Berghäll kertoo kuunnelleensa lapsesta saakka ihmisten tarinoita ja toisaalta nähneensä kuulluksi tulemisen merkityksen.
– Äiti oli lääkäri ja yksinhuoltajaäiti, ja meille tuli kotiin usein naisia hakemaan apua lähisuhdeväkivaltatilanteissa. Äiti kuunteli heitä ja soitteli salaisia puheluita sinne ja tänne ja järjesteli naisten asioita.
Pieni Joonas oli näissä tilanteissa mukana, ja silloin kun hänet komennettiin omaan huoneeseensa, hän kuunteli niitä salaa.
Nukke nimeltä Mutru
Berghäll puhuu paljon äidistään Raijasta.
– Äiti opetti aina, että sukupuoleen, rotuun, uskontoon ja kotipaikkaan katsomatta tasa-arvo kuuluu kaikille. Tätä lausetta minun työkaverini ovat kuulleet kyllästymiseen saakka. Enää ei tosin puhuta roduista, mutta sitä sanaa äiti vielä 1980-luvulla käytti.
Äiti antoi minun olla lapsuudessani juuri sellainen kuin halusin.
Äidin ansiota on paitsi Berghällin kiinnostus tasa-arvoon, myös se, millainen mies hänestä kasvoi.
Hän sanoo olleensa lapsena hieman erilainen poika.
– Olin varmaankin ainoa poika Kemissä, jolla oli nukke ja persikanvärinen My Little Pony ja sille kampa.
Oli myös ihan oikeat vasara, kirves ja saha, joita hän oppi käyttämään taitavasti jo kuusivuotiaana. Lelutyökaluja äiti ei pojalleen halunnut.
Kotona Joonas pukeutui äitinsä pitkään yöpaitaan ja sai lakata kyntensä.
– Toisaalta pelasin innokkaasti jääpalloa ja jalkapalloa. Äiti antoi minun olla juuri sellainen kuin halusin.
Armeija jättää jäljet
Mihin erityisesti miehiä koskevaan tasa-arvo-ongelmaan Joonas Berghäll haluaisi muutoksen?
– Vain miehiä koskeva yleinen asevelvollisuus, sen murtaisin ensimmäisenä. Koen että se on täysin aikansa elänyt systeemi.
–Kaikille voisi olla vaikka viikon parin kansalaisvelvollisuus, jossa jokaiselle opetettaisiin ensiaputaidot, kuinka toimia onnettomuus- tai hätätilanteessa. Ne menisivät armeijaan, jotka oikeasti haluavat.
Hänen mielestään pitäisi tarkastella sitä, millaiset jäljet armeija poikiin jättää.
– Minulle sieltä jäi takaraivoon ajatus, että vain nössöt ja lusmut menevät lääkäriin. Se oli aivopesua.
Berghäll arvelee, että tällaisella asenteella on vaikutusta siihen, että naiset käyvät lääkärissä, mutta miehet menevät sinne vasta kontaten.
Miehen tila näyttää heikkouttaan on Berghällin mielestä edelleen kovin kapea.
– Luulin, että asiat olisivat tässä suhteessa muuttuneet siitä, kun tehtiin Miesten vuoro. Mutta eivät ne ole. Jos joku kovasti vihaa sitä, että muut näyttävät tunteitaan, päättelen että hän ei itse ole saanut niitä näyttää.
lehti 