Istuin syksyllä kauppakorkeakoulun taloustieteen luennolla, jossa puhuttiin työelämän murroksen vaikutuksista Suomessa. Professori kävi läpi haasteita ja totesi lopulta, kuinka luennolla istuvat vain hyötyvät muutoksista.
Työelämän todellisuudet eriytyvät. Digitalisaatio koskettaa käytännössä lähes kaikkia työelämässä olevia. Useimmiten jo valmiiksi etuoikeutetussa asemassa työelämässä oleville se tarkoittaa kehittymistä ja lisää vapautta vaikkapa etätyön kautta. Toisille se tarkoittaa lisää epävarmuutta työpaikkojen säilymisen suhteen automatisaation kautta. Työnantajan tarjoama lisäkoulutuskin kasaantuu useimmiten heille, jotka ovat jo ennestään koulutettuja ja paremmassa asemassa työmarkkinoilla.
Kun mietin ihmisiä omassa tuttavapiirissäni, niin varmuus omasta tulevaisuudesta on luksusta. Suurin osa tuntemistani nuorista on pätkätöissä, eikä heille ole ollenkaan itsestäänselvyys, että oman alan töitä saa edes valmistumisen jälkeen.
Olen ollut rekrytoimassa nuoria järjestöihin, joissa haastatteluissa käy toinen toistaan osaavampia nuoria vailla töitä. Toisaalta tunnen monia nuoria, joiden työsopimuksia ketjutetaan vuodesta toiseen määräaikaisuuksissa toisensa perään. Määräaikaisuus tekee oman elämän suunnittelusta pitkällä tähtäimellä todella vaikeaa, kun koskaan ei tiedä, katkeaako työsuhde yllättäen. Epävarmuus ei koske vain työsuhdetta vaan myös toimeentuloa. On aloja, joilla kyllä työllistyy, mutta palkka ei riitä elämiseen – erityisesti monet julkisen sektorin naisvaltaiset alat.
Työelämän murroksessa on mahdollisuus kääntää suuntaa ja ottaa keskiöön hyvinvointi. Hyvinvointi ja varmuus tulisi nostaa politiikan keskiöön. Kuuden tunnin työpäivä voisi lisätä työllisyyttä, tuottavuutta ja työhyvinvointia. Tämän lisäksi työajan lyhentämisellä voisi olla positiivinen vaikutus niin ilmastoon kuin sukupuolten tasa-arvoon työmarkkinoilla. Murroksessa on mahdollisuus rakentaa kaikille parempaa työelämää eikä vain jo valmiiksi hyvässä asemassa oleville.
Kirjoittaja on Vasemmistonuorten puheenjohtaja.
lehti 