Yhdysvallat ei maksa rahoitusosuuttaan YK:n väestörahastolle, jo kolmatta vuotta peräkkäin. Perusteena on presidentti Donald Trumpin hallinnon valheellinen väite, että UNFPA tekee tai vähintäänkin suosittaa naisille abortteja.
Väestörahaston rankaiseminen tällä tavoin on jälleen yksi Trumpin ele, jolla hän osoittaa vastenmielisyyttään koko YK:ta ja yleisemmin kansainvälistä yhteistyötä kohtaan. Jo aiemmin tänä vuonna Yhdysvallat on leikannut rahoitustaan YK:n rauhanturvaajille ja palestiinalaispakolaisten avustusjärjestölle.
Syyt leikkauksiin ja rahoituksesta kokonaan pidättäytymiseen ovat ideologisia ja sisäpoliittisia. Muut maat, kuten Belgia, Tanska, Islanti ja Luxemburg, ovat paikanneet Yhdysvaltain poisjäännin synnyttämiä rahoitusaukkoja, mutta silti väestörahaston työ miljoonien äitien ja lasten elämän ja terveyden turvaamiseksi kärsii.
Muut maat ovat paikanneet Yhdysvaltain poisjäännin synnyttämiä rahoitusaukkoja.