Pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituksen tiedotustilaisuudet ovat teknokraatin märkä uni. Siitä pitää huolen yksi asia, ja se on hallitusohjelman kirjaus 60 000 uudesta työpaikasta ja 75 prosentin työllisyysasteesta.
Oikeastaan aiheesta riippumatta tiedotustilaisuuksissa kysytään, mikä on minkäkin hallituksen toimen työllisyysvaikutus. Näin kävi myös, kun sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas.) esitteli perhevapaauudistuksen linjauksia.
Työllisyyden parantaminen on luonnollisesti tärkeätä, ja hallitus on osin itsekin vastuussa tilanteesta, kuten vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Paavo Arhinmäki KU:n haastattelussa sanoi. Kun kaikki tekeminen on paalutettu paranevan työllisyyden nimiin, ei ihme, että toimittajat sitä kyttäävät.
Työllisyystavoitteen täyttymistä on vieläpä helppo asia mitata, koska Tilastokeskus tuottaa säännöllisesti tilastoa sen kehittymisestä. 0,1 prosenttiyksikön muutos on helppo kertoa numeroin, toisin kuin subjektiivisen päivähoito-oikeuden palauttaminen. Mutta vain jälkimmäisestä Suomi sai langettavan päätöksen Euroopasta. Kun päivähoito-oikeutta rajattiin, sitä perusteltiin säästöillä. Taloustieteilijöiltä ei silloin moitteita löytynyt.
Kun politiikan syytetään olevan nykyään liian lyhytnäköistä, ei teknokraattinen työllisyysasteen kyttäys ainakaan paranna tilannetta.
Ja toistettakoon, että tietysti työttömyyden vähentäminen on tärkeätä, niin yksilön kuin yhteiskunnankin kannalta. Mutta esimerkiksi tasa-arvoisempaa perhe-elämää ei voi – eikä saa – mitata pelkästään sillä, kuinka monta työpaikkaa se luo tai jättää luomatta.
Mielenkiintoista on myös se, kuinka vähän työllisyysvaikutusten oletuksista keskustellaan. Kukaan ei epäile, etteivätkö valtiovarainministeriön ja eduskunnan sekä muun valtionhallinnon virkamiehet tekisi parhaansa. Mutta samalla heidän lukunsa peittää alleen paljon muuta.
Esimerkiksi aktiivimallin työllisyysvaikutuksiksi arvioitiin aluksi 5 000–12 000. Lopputuloksena oli muun muassa työkyvyttömyyseläkehakemusten lisääntyminen ja yli 100 000 työttömän joutuminen hyvin mekaanisen työttömyysturvaleikkurin kohteeksi. Inhimillistä kärsimystä, koulukiusaamista ja muita henkilökohtaiseen elämään vaikuttavia asioita taloustieteilijän voi olla vaikea laskea.
Ja lopuksi. Taloustieteilijöillä on paikkansa yhteiskunnallisessa keskustelussa, mutta heidän nostamisensa ainoaksi ääneksi on väärin. Niin heidän itsensä kuin yhteiskunnallisen keskustelun kannalta.
Kirjoittaja on KU:n politiikan toimittaja
uutiskirje 
