Aloitin muutama viikko sitten työn Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK:n hallituksen varapuheenjohtajana ja järjestöjohtajana.
SAK edustaa noin miljoonaa suomalaista, jotka kuuluvat 17 ammattiliittoon. Monet hämmästelivät valintaa, koska minulla ei ole aiempaa työkokemusta ay-liikkeestä. Mitä nyt haetaan? Ja ennen kaikkea, mitä saadaan?
Hector laulaa Lady Jane -kappaleessa: Mitä ihmettä mä täällä teen – tällä planeetalla vieraiden?
Ay-liikkeessä on edelleen 2020-luvulla paljon samaa kuin 1900-luvulla.
Tulinko tekemään muutosta? Aivan varmasti. Millaista? En vielä yhtään tiedä. Sillä muutosta ei tuoda ulkoa, se syntyy sisältä, jos on syntyäkseen. Mutta muutos on tulossa, siitä olen jo vakuuttunut. Enkä tunne itseäni edes kovin vieraaksi.
Muutos on oppimista, ja oppiminen edellyttää aina jostain vanhasta ajatuksesta tai tekemisen tavasta luopumista ja uuden omaksumista. Muutos edellyttää tilannekuvaa ja tulevaisuuden visiota. Se edellyttää myös ulkoisia tai sisäisiä ajureita, jotka työntävät kohti uutta.
Ajuri voi olla globalisaatio, ilmastonmuutos, väestön ikääntyminen, korona tai Metsäteollisuuden päätös irtautua liittotasoisten työehtosopimusten teosta. Ajuri voi olla myös halu tehdä asioita uudella tavalla.
”Uudesta tavasta” on paljon erilaisia ajatuksia ja toiveita, joita ei auta arvailla jäsenten puolesta. On mentävä luokse, kysyttävä ja tehtävä alusta asti yhdessä.
Ay-liikkeessä on edelleen 2020-luvulla paljon samaa kuin 1900-luvulla. Kuten monissa muissakin järjestöissä, monet rakenteet ja toiminnan tavat ovat syntyneet kymmeniä vuosia sitten.
Puolueosastot ja ammattiosastot paikallistasolla painivat samojen ongelmien kanssa kuin vapaa-ajan kalastajat ja kyläyhdistykset: uusia aktiiveja pyörittämään järjestöllistä toimintaa ei tahdo kovin helposti löytyä. Toisaalta eri alojen työpaikoilla eletään hyvin erilaista elämää ja liittojen haasteet ovat siksi hyvin erilaisia.
Suurin kysymys ei lopulta koske organisaatioita ja rakenteita, vaan sitä, kokevatko jäsenet liittoon liittymisen tarpeelliseksi ja mielekkääksi. Tuntevatko he saavansa jäsenyydestä arvoa elämäänsä?
Jos eivät, johtuuko se siitä, että ei osata viestiä, mitä jäsenten hyväksi tehdään, vai siitä, että ei tehdä oikeita asioita oikealla tavalla?
Tässä on myös minun missioni: kysyä ja ymmärtää paremmin. Ymmärrys muuttuu toiminnaksi ja tavoitteiksi.
Ay-liikkeen, niin kuin puolueidenkin, on syytä miettiä joka päivä, mikä on se syy, miksi olemme olemassa. Voi olla, että Metsäteollisuus ry teki ay-liikkeelle parhaan palveluksen ikinä: nosti keskusteluun ja teki näkyväksi sen, mikä on ay-toiminnan tärkein tuote ja lisäarvo jäsenelle. Ja kun uusi tilanne väistämättä edellyttää jotain muutosta, sitä kannattaa rakentaa itse, eikä uhriutua tai uhrautua muiden ajaman muutoksen vietäväksi.
uutiskirje 
