Kun Bangladeshin metsäviraston metsurit kaatoivat Basanti Reman banaanitarhan Madhupurin metsässä, hänestä tuntui kuin eläisi painajaisunessa. Viraston mielestä Reman viljelemän pienen banaanipalstan omisti valtio, eikä alkuperäiskansa garoihin kuuluva Rema.
Basanti Reman tarina on vain yksi monista. Vuosien mittaan garoja ja muiden alkuperäiskansojen jäseniä on häädetty mailta, joilla he ovat eläneet ikimuistoisista ajoista.
– Maanomistuskiista on pääongelma. Hallitus julisti 9 145 eekkeriä (3 700 hehtaaria) Madhupurin metsästä ’absoluuttisesti varatuksi metsäksi’, ja tämä vaarantaa elämän esivanhempiemme mailla, metsässä asuva garo-kansan jäsen Jonajetra sanoo.
Jonajetran mukaan metsävirasto syyttää usein valheellisesti alkuperäiskansojen jäseniä puiden kaatamisesta. Jopa alle kymmenvuotiaita lapsia on haastettu oikeuteen.
Ainainen häätöuhka
Vuonna 2016 Bangladeshin ympäristö- ja metsäministeriö julisti Madhupurin metsän suojelualueeksi.
– Siitä lähtien metsässä asuvilla garoilla on ollut ongelmia. Jos haluamme rakentaa uuden talon ja purkaa vanhan, metsävirasto estää sen. Jos haluamme istuttaa kesantomaillemme banaani- tai ananastarhoja, metsävirasto vastustaa niitä, alkuperäiskansojen yhteistyöjärjestön johtaja Eugin Nokrek kertoo.
Garot ja muut vähemmistökansat ovat eläneet Madhupurin metsässä sukupolvien ajan, mutta heiltä puuttuu maanomistusoikeus. Siksi metsäviraston pyrkimys vallata takaisin maanviljelysmaaksi menetettyä ja muuten oikeudettomasti vallattua metsää pelottaa alkuperäisyhteisöjä.
– Meidät voidaan milloin vain häätää esivanhempiemme mailta, Nokrek suree.
Ei omistusoikeutta, ei korvauksia
Viranomaisten mukaan noin 32 400 hehtaaria metsää on jo hävitetty piittaamattomilla hakkuilla ja metsämaan valtauksilla. Maanvaltaukset jatkuvat edelleen, mutta niin tekee myös viraston hanke vallata maita takaisin metsälle. Viranomaiset vakuuttavat, ettei heillä ole aikomusta häätää alkuperäiskansoja metsistään.
Bangladeshin nykyisen hallituksen uskotaan ymmärtävän alkuperäiskansojen toiveita, mutta joidenkin aiempien hallitusten toimet yhä kummittelevat yhteisöjen mielessä.
Vuonna 1950 säädettiin Itä-Bengalin valtion maanhankintalaki, ja sen yhteydessä garot menettivät omistusoikeutensa. Vuonna 1956 silloisen Pakistanin hallitus julisti Madhupurin metsän kansallispuistoksi ja karkotti sieltä alkuperäiskansojen yhteisöjä. Kun Bangladesh julistautui itsenäiseksi vuonna 1971, sama toistui.
– Me olemme metsän asukkaita ja me vaadimme laillisia oikeuksia maahamme. Haluamme, että omistusoikeutemme esivanhemmiltamme perittyyn maahan tunnustetaan oikeuden edessä, jotta saamme korvauksen, kun valtio haluaa ottaa sen muuhun käyttöön, Nokrek sanoo.
Maanomistajat saavat korvauksen, kun maata otetaan valtion projekteihin. Garot ja muut vähemmistöt eivät saa korvauksia, sillä heiltä puuttuvat juridisesti pätevät todisteet omistusoikeudesta.
– Suurin osa Madhupurin metsän maista on jo joutunut vaikutusvaltaisten henkilöiden ja paikallisten tunkeilijoiden kynsiin, Bangladeshin alkuperäiskansojen foorumin pääsihteeri Sanjeeb Drong huomauttaa.
Väärennettyjen dokumenttien turvin metsään on noussut jopa tehtaita ja metsäalue kutistuu kaiken aikaa. Perinteistä intianmerantipuumetsää on kaikkiaan 50 000 hehtaaria.
Metsävirasto on tähän mennessä onnistunut kaappaamaan takaisin noin 7 700 hehtaaria.
lehti 