Tämä on toistaiseksi viimeinen kolumnini Kansan Uutisissa. Kirjoitin ensimmäisen hieman yli viisi vuotta sitten, jonka jälkeen tilille on kertynyt yli kolmekymmentä noin 3 600 merkin mittaista tekstiä ajankohtaisista talouteen ja yhteiskuntapolitiikkaan liittyvistä aiheista.
Jollain tavalla kaikki kolumnini ovat liittyneet hyvinvointitalouteen. Eli näkemykseen, jonka mukaan yhteiskunnallisissa pyrkimyksissä, poliittisessa päätöksenteossa ja lopulta kaikessa inhimillisessä toiminnassa johtavana motiivina tulisi olla kaikkien ihmisten hyvinvoinnin edistäminen.
Jos Kansan Uutisten kolumnistin urani alkuvaiheessa hyvinvointilähtöisyys kohdistui kansalliseen talous- ja hyvinvointipolitiikkaan, viime vuosina ekologisen kriisin ja ekologisen jälleenrakennuksen näkökulmat ovat tulleet huomattavasti vahvemmin esiin teksteissäni.
Tämä kertoo mielestäni ennen kaikkea siitä, että maailma ympärillämme on muuttunut. Tai oikeastaan siitä, että ymmärrämme maailman tällä hetkellä eri tavoin kuin vielä viisi vuotta sitten. Kansainväliset IPCC- ja IPBES-paneelit, päivittäin toistuvat varoittelevat tutkijapuheenvuorot sekä kansalaisliikkeet ovat herättäneet meidät näkemään, että ekologisella jälleenrakennuksella on kiire.
Samalla on ollut pakko tunnustaa, ettei hyvinvointia voida enää ymmärtää ainoastaan tietyn ihmisryhmän tässä ajassa toteutuvana hyvänä olotilana. Hyvinvoinnin käsitteeseen on sisällytettävä luonnon hyvinvointi. Ja siihen on sisällytettävä tulevaisuuden hyvinvointi. Muuten hyvinvoinnin puolesta toimiminen esimerkiksi pohjoismaisessa hyvinvointivaltiokontekstissa jää väistämättä liian kapeaksi pyrkimykseksi.
Toinen selkeä muutos kolumnieni sisällöissä liittyy kansainväliseen talouspolitiikan muutokseen 2010-luvun lopussa. Ensimmäisissä kolumneissani muistuttelin tuon tuosta laaja-alaisen talouspolitiikan tarpeesta ja ennen kaikkea riittävän kokonaiskysynnän varmistamisesta – pelkästään tarjontareformeja vaatineen talouspuheen vastapainoksi asettuen.
Viimeisissä kolumneissani jo kuvailen sitä, miten erityisesti Yhdysvalloissa finanssipolitiikka on päästetty vapaaksi ja kuinka radikaalimpi keynesiläisyys on ottamassa niskalenkin varovaisemmasta keynesiläisyydestä. Suomessakin istuva hallitus on vastannut koronakriisiin taloudellisiin vaikutuksiin merkittävällä elvytyspanoksella. Edellisten seurauksena hurjimmatkin työllisyystavoitteet ollaan saavuttamassa.
Olen oikeastaan hyvin iloinen siitä, että tällainen murros talouspolitiikassa on viime vuosina tapahtunut. Iloisuus liittyy oleellisesti edellä kuvattuihin tulevaisuuden hyvinvoinnin haasteisiin, ennen kaikkea ekologisiin. Jos nimittäin emme olisi löytäneet uudelleen rohkeampaa otetta finanssipolitiikkaan, investointipolitiikkaan ja talouden julkiseen sääntelyyn ylipäätään, ilmastonmuutoksen ja luontokadon asettama haaste saattaisi olla ihmiskunnalle liian suuri.
Tarkoitan tällä sitä, että vastataksemme ekologisen kriisin haasteeseen tarvitsemme tulevina vuosikymmeninä sellaista talouspolitiikkaa, joka on hyvin kaukana esimerkiksi 2010-luvun alun eurooppalaisesta talouskuripolitiikasta.
Meidän on uudistettava yhteiskunnan infrastruktuuri energiantuotannon, liikkumisen, asumisen, lämmittämisen, ruoantuotannon, rakentamisen ja teollisuustuotannon alueilla. On kulutettava vähemmän ja investoitava enemmän. On luovuttava jostakin ja rakennettava tilalle uutta. Tätä kaikkea ohjataan talouspolitiikalla, jonka on pakko enemmän mahdollistaa kuin rajoittaa.
Kiitokset vielä Kansan Uutisille mahdollisuudesta kirjoittaa ja käydä keskustelua! Ehkä yhteistyömme jatkuu muodossa tai toisessa.
Kirjoittaja on BIOS-tutkimusyksikön ekonomisti ja poliittisen talouden tutkija.
uutiskirje 
