Päivä Venäjän aloittaman hyökkäyksen jälkeen Open democracy -verkkosivusto julkaisi ukrainalaisen historioitsijan ja vasemmistolaisen Sotsіalniy Rukh -liikkeen jäsenen Taras Bilousin kirjoittaman avoimen kirjeen länsimaiselle vasemmistolle. Bilous tylyttää kirjeessään niitä vasemmistolaisia, jotka Venäjän laajamittaisen hyökkäyssodan yksiselitteisen tuomitsemisen sijaan painottavat kritiikkiä Yhdysvaltoja kohtaan Naton laajentumisen sallimisesta Itä-Euroopassa.
Pohtiessaan sodan syitä ja kulkua monet, etenkin Yhdysvaltojen ja Länsi-Euroopan, vasemmistolaiset ajattelijat ja puolueet kallistuvat usein kansainvälisten suhteiden niin kutsuttuihin ”realisteihin”, jotka näkevät kansallisvaltion päätoimijana ja geopolitiikan suurvaltojen välisenä taisteluna. Heidän puheessaan toistuvaa ilmiötä, jossa toisaalta selitetään Venäjän toimia nostamalla esiin Yhdysvaltain aggressioita tai Naton laajentumista, ja toisaalta ei löydetä ymmärrystä Itä-Euroopan maiden turvallisuushuolia kohtaan, kutsutaan termillä ”westsplaining”. Bilous tiivistää sen olevan anti-imperialismia idiooteille.
Kun sekä ukrainalaisiin kohdistuvat sotatoimet että entisten neuvostomaiden sotilaallinen liittoutuminen typistetään kahden suurvallan väliseksi valtakamppailuksi, tulee samalla väistämättä vähätelleeksi sekä näiden maiden kansalaisten toimijuutta että Venäjän autoritaarisen hallinnon vastuuta. Ikään kuin Baltian maiden asukkaat tai ukrainalaiset olisivat vain vailla omia mielipiteitä olevia shakkinappuloita Yhdysvaltojen ja Venäjän välisessä valtapelissä. Nähdessään valtioiden toimille vain geopoliittisia syitä, realistivasemmisto jättää näin ollen huomioimatta luokkataistelun ja sisäpolitiikan merkityksen.
Maidanilta rakentui liike
Ukrainalaiset osoittivat kuitenkin vahvaa toimijuutta jo vuonna 2014 kokoontuessaan sekä Viktor Janukovytšin hallinnon sekä oligarkkien korruptiota ja venäjämielisyyttä vastustaviin Maidan-protesteihin. Protesteissa esitettiin myös kapitalismia vastustavia ja työntekijöiden oikeuksia peräänkuuluttavia vaatimuksia, joista ajan mittaan synty ukrainalainen vasemmistoliike Sotsіalniy Rukh.
Vuonna 2016 pidetty liikkeen perustuskokous toi yhteen kaivos- ja metallityöläisiä, opettajia, tutkijoita, opiskelijoita, sairaanhoitajia, liikenne- ja rakennustyöläisiä, insinöörejä, taiteilijoita ja toimittajia – tavoitteenaan korvata Ukrainan hallituksen uusliberaali talouspolitiikka demokraattisella sosialismilla, eli työntekijöiden vahvoilla oikeuksilla ja sosiaalisella oikeudenmukaisuudella. Sodan aikana Sotsіalniy Rukh on sekä aloittanut kampanjan Ukrainan valtion velan anteeksiantamisen puolesta että kamppaillut sodan varjolla työntekijöiden oikeuksia heikentäneitä työnantajia vastaan.
Viime viikonloppuna pidetyssä vasemmistoliiton puoluekokouksessa kaksi liikkeen edustajaa astuivat puhujakorokkeelle 300 puoluekokousedustajan eteen. He lausuivat viestinsä kirkkaasti: ”Älkää vaatiko abstraktia rauhaa ja aselepoa, joka toteutuu hyökkääjän hyväksi ja johtaa tuhansien ihmisten sortoon ja miehitykseen. Tukekaa meitä nyt, jotta voimme saada Ukrainan itsemääräämisoikeutta ja ukrainalaisten toimijuutta kunnioittavan rauhan.”
Jos vasemmisto Euroopassa ei nyt kykene osoittamaan ukrainalaisille tukeaan ja vaadi heille leivän, ruusujen ja rauhan lisäksi aseita ja vapautta, me vedämme maton ukrainalaisten tovereiden jalkojen alta. Puolueeksi pyrkivä Sotsіalniy Rukh ei näytä ukrainalaisten silmissä uskottavalta poliittiselta vaihtoehdolta, jos he kokevat kansainvälisen vasemmiston keskittyvän enemmän suurvaltapelin ja lännen käyttäytymisen analysointiin kuin ukrainalaisen työväen tukemiseen.
Ruotsalaisen Flamman -lehden päätoimittaja Leonidas Aretakis peräänkuulutti maaliskuussa julkaistussa pääkirjoituksessa vasemmistolaisen kansainvälisten suhteiden ajattelun vahvistamista marxilaisesta lähtökohdasta. Kansainvälinen politiikka ei ole vain valtioita vaan sen on perustuttava myös luokkiin. Luokkiin perustuva kansainvälinen politiikka näkyy parhaillaan oligarkkeihin ja venäläiseen hallintoa tukevaan eliittiin kohdistuneissa talouspakotteissa.
Liberaalin ulkopolitiikan periaatteiden mukaan tarvitsemme universaaleja instituutioita ja periaatteita. Kuten Aretakis toteaa, ne on kuitenkin suunniteltava hyödyntämään työväenluokkaa ja matalan tulotason maita sen sijaan, että ne antaisivat länsimaiselle suurvaltapolitiikalle demokraattista kiiltoa.