Sopimus ystävyydestä, yhteistoiminnasta ja keskinäisestä avunannosta eli YYA-sopimus allekirjoitettiin Moskovassa 6.4.1948. Siitä tuli 1990-luvun alkuun eli Neuvostoliiton hajoamiseen asti Suomen ulkopolitiikan peruskivi. Se oli sopimus, jota ei saanut arvostella joutumatta yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa sivuraiteelle ja saamatta päälleen narrin leimaa.
Kannatan Suomen Nato-jäsenyyttä siinä tapauksessa, että se ei edellytä minkäänlaista nöyristelyä Turkin diktaattoripresidentin edessä. Alkuvuodesta, kun Turkki-ongelmaa ei ollut tiedossa, kannatin sitä täydestä sydämestäni.
Silti eduskunnan eilinen Nato-keskustelu lisäsi huolta, jonka olen esittänyt aiemmin itsenäisyyspäivän tapahtumien yhteydessä: olemme taas suomettuneet tai suomettumassa.
Nato-jäsenyyden lähetekeskustelussa toistui sana historiallinen. Sitähän Pohjois-Atlantin sopimukseen liittyminen kiistatta onkin. Mutta sisältyyhän siihen myös kysymysmerkkejä Turkki-kysymyksen eli ihmisoikeuspolitiikan lisäksi Suomen muuttuneesta suhteesta ydinaseisiin.
Näissä asioissa eduskunnan yksimielisen hurmoksen rikkoivat vain vasemmistoliittolaiset. Jussi Saramo puhui ydinaseista ja Veronika Honkasalo uussuomettumisesta Suomen Turkki-suhteessa.
Suomen linja ydinaseisiin muuttui
Ulkoministeri Pekka Haavisto myönsi Markus Mustajärvelle Suomen ydinasepolitiikan muutoksen.
Mustajärvi sanoi Suomen aiemmin pidättäytyneen äänestämästä YK:ssa, kun on käsitelty ydinasekieltosopimusta.
– Tänä vuonna Naton hakemuksen jättämisen jälkeen Suomi muutti kantansa ydinasekieltosopimukseen: nyt Suomi äänesti suoraan sopimusta vastaan. Suomi ei ole muuttanut kantaansa vain Turkin asevientikieltoon ja hyökkäykseen kurdialueita vastaan, myös ydinaseisiin hallituksen kanta on muuttunut, ja lisää muutoksia on tulossa, Mustajärvi sanoi.
Haavisto vastasi Suomen olleen tarkkailijana ydinasekieltosopimuksessa, yhtenä harvoista tarkkailijamaista.
– Eurooppalaisena maana emme kuitenkaan siihen sopimukseen ole liittyneet, niin kuin tiedätte, ja näissä syksyn äänestyksissä YK:ssa noudatimme sitä linjaa, jota Natoon kuuluvat Pohjoismaat ja Naton eurooppalaiset jäsenmaat noudattivat, mukaan lukien Norja, johon täällä on usein viitattu. [Markus Mustajärven välihuuto: Eli kanta muuttui!] — Kyllä, kanta oli tässä tapauksessa se, mikä oli Natoon kuuluvilla EU-mailla.
Meri halusi kieltää kritiikin
Keskustelun pohjanoteeraus tuli perussuomalaisten Leena Mereltä. Hän sanoi, että tässä vakavan ja historiallisen päätöksen edessä tulisi olla yksituumaisia.
– Tämä on vakava asia. Minun täytyy nyt kysyä pääministeriltä, että miten te kuulitte nämä vasemmistoliiton edustajien puheet, kun olen ajatellut, että tämä on hallituksen yksimielinen tahto ja eduskunta on antanut täällä jo aikaisemmin hyvin vahvan sitoumuksen, niin kuulitteko te sen niin, vai onko tämä ydinasekiellon sopimuksen ratifiointi nyt jollain lailla vasemmistoliiton edellytys sille, että me hyväksymme tämän Nato-sopimuksen,koska tämmöiseen käsitykseen minä näistä puheista tulin. Arvostelua oli myös teitä kohtaan siitä, onko linja muuttunut.
Meri oli sentään ainoa edustaja, joka halusi kieltää kaiken kriittisen keskustelun Nato-sopimuksesta, mikä on selvää edistystä YYA-vuosiin verrattuna.
On silti hälyttävää, että ilman muutaman vasemmistoliittolaisen kriittistä puheenvuoroa koko 5,5 tuntia kestänyt keskustelu olisi mennyt yleisessä hyminässä ja historiallinen päivä -ylistyksessä. Kun jokainen voi omin silmin nähdä ainakin Turkki- ja ydinasepolitiikan muuttuneen, niin olisi siinä puitavaa muillekin, vaikka ei sinänsä vastustaisi Nato-jäsenyyttä.
Sillä niinhän se on kuin Katja Hänninen asian muotoili:
– Vaikka tällä hetkellä Nato-jäsenyyttä kannattaa tutkimuksen mukaan peräti 85 prosenttia suomalaisista, niin pitää muistaa, että edelleen 15 prosenttia kansasta vastustaa jäsenyyttä. Mielestäni tämän vähemmistönkin ääni tulee kuulla, jottemme toimi kuten epädemokraattiset diktatuurit, joissa vähemmistöillä ei välttämättä ole lainkaan sananvapautta tai ihmisarvoa.
uutiskirje 
