Eihän tällaista voi ollakaan, mutta kuitenkin on. Vajaassa neljässä vuodessa huippulahjakkaalta Joona Keskitalolta ilmestyy jo kuudes rikosromaani, joista yhdellekään ei ole vertaa tässä maassa. Ensin mahtava kolmiosainen Tottelemattomat-sarja, ja nyt syrjäisiin paikkoihin sijoittuvan Takamailla-sarjan kolmas osa Tunturi, joka ulvoi on hänelle jälleen uusi voitto. Keskitalon suomalaismuunnelma Fargo-elokuvasta ja tv-sarjasta läkähdyttää kerronnan notkeudella ja yllättävillä käänteillä.
Yllättäviä käänteitä löytyy toki vähintään joka toisesta rikosromaanista, ja enemmänkin, mutta Keskitalolla nekin ovat omassa ulottuvuudessaan.
Korppoon ja Raahen seudun jälkeen Keskitalo sijoittaa uusimman tarinansa Lappiin, niin kuin kirjan nimikin sen kertoo. Tarkemmin sanottuna Muonioon.
Janita Torpparin äiti on romanialainen prostituoitu, joka karkasi synnytyssairaalasta. Isä on monialainen vilunkimies, jonka tärkein oppi tyttärelleen on opportunismi: ”Opportunismi on sitä, että käyttää hyödykseen eteen ilmaantuvat mahdollisuudet turhia nirsoilematta.”
Janita on hyödyntänyt oppia täysillä, sekoillut miesten ja rahan kanssa, alituisessa pulassa, mutta pudonnut aina jotenkin jaloilleen. Hän on selviytyjä jos kuka.
Muoniossa Janita asuu isänsä rakennuttamassa homeisessa luksustalossa, jonka tuorein miesystävä on valmis ostamaan. Ensin on kuitenkin tehtävä kuntotarkastus. Siitä alkaa komediallisesta vimmatuksi muuttuva ja lopulta raivopäiseksi yltyvä seikkailu, joka imee pyörteisiinsä myös talon ainoa naapurin, kaikkea yleensä ja Janitaa erityisesti vihaavan Oddin. Sekä Muoniossa vaikuttavat Liljan desperadoveljekset, joiden setä Jyrki katoaa jäljettömiin hometarkastuskeikalla.
Ja tietenkin lukijan, joka ei voi kuin haukkoa henkeään Keskitalon kekseliäisyyden ja tarinankerronnan taidon edessä.
Keskitalon teoksilla on sukulaisuutta Antti Tuomaisen käännösmarkkinoilla menestyville veijarijännäreille. Mutta siinä missä Tuomainen kietoo murhakarusellinsa vapauttavaan mustaan huumoriin, Keskitalo kaartaa siitä kovaotteisempaan suuntaan. Rankimmillaan monen tyylilajin Tunturi, joka ulvoi on lähellä kauhuromaania, ja senkin jälkeen Keskitalolta irtoaa infernomainen käänne.
Yhdentoista valheen ja muutaman ruumiin kautta edetään tarinan ensimmäiseen ja ainoaan totuuteen. Vielä yhteen yllätykseen.
Hillittömistä rikostarinoista pitäville Tunturi, joka ulvoi on täydellistä sateisen alkukesän viihdettä.
Joona Keskitalo: Tunturi, joka ulvoi. 320 sivua, Bazar 2025.
uutiskirje 