Hallituspuolueiden kansanedustajien puheet eivät kestäneet faktantarkistusta edes vähän alusta, tiivistää vasemmistoliiton pitkäaikainen kansanedustaja ja entinen puheenjohtaja Paavo Arhinmäki eduskunnan tiistaista keskustelua. Helsingin apulaispormestari oli tiistaina paikan päällä eduskunnassa seuraamassa kansanedustajien debattia, joka koski hallituksen antamaa tiedonantoa Garden Helsinki -hankkeesta.
Arhinmäki kiinnitti huomiota, että kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopra ja moni perussuomalainen yritti kääntää keskustelua saksalaiseen energiayhtiö Uniperiin.
– Tämä on hiukan erikoista, sillä sekä kokoomus että perussuomalaiset olivat hallitusvastuussa, kun Fortum hankki Caruna-kaupoista saaduilla varoilla Uniperin. Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) toimi sähköverkoista vastaavana ministerinä, kun Fortumille annettiin lupa Caruna-kauppoihin, Arhinmäki kommentoi KU:lle.
Arhinmäki muistuttaa, että vasemmistoliitto vastusti Fortumin päätöstä myydä sähköverkkonsa Carunalle. Puolue jätti tuolloin eriävän mielipiteen päätöksestä talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa.
– Petteri Orpo taasen toimi valtiovarainministerinä, kun Fortum näillä Caruna-rahoilla osto Uniperin. Silloin eduskunnassa vasemmistoliitto ja vihreät vastustivat Uniper-kauppaa.
Hallituspuolueiden kansanedustajat yrittivät keskustelussa vedota monta kertaa siihen, että kesällä 2022 eduskuntaa ei kutsuttu koolle. Tuolloin käsiteltiin Fortumin päätöstä myydä konkurssikypsä Uniper Saksan valtiolle.
– Kun Uniperiä käsiteltiin kesällä 2022, kutsuttiin eduskunnan talousvaliokunta koolle kesken istuntotauon. Talousvaliokunnan puheenjohtajana toimi tuolloin Sanni Grahn-Laasonen (kok.). Kokoomuksella tai perussuomalaisilla ei ollut valiokunnassa huomautettavaa asiasta, Arhinmäki muistuttaa.
Helsinki ei hyväksynyt
Arhinmäki tyrmää myös kokoomuksen eduskuntaryhmän ensimmäisen varapuheenjohtaja Pia Kauman väitteet, että helsinkiläiset valtuutetut ovat hyväksyneet Garden Helsinki -hankkeen. Samansuuntaisen väitteen esitti RKP:n eduskuntaryhmän Otto Andersson puheenjohtaja eduskunnassa.
– Tosiasiassa Helsingin kaupunginvaltuusto on ainoastaan hyväksynyt kaavan ja tontinluovutusehdot.
– Jokainen tietää, että kaava vain mahdollistaa, mutta se ei ole kannanotto hankkeen hyväksymisen puolesta. Oli kysymys asuintalosta, tehdashallista, kaupasta tai monitoimiareenasta.
Arhinmäki painottaa, että Helsingin valtuusto itse asiassa hyväksyi hänen tekemänsä lisäesityksen. Siinä todettiin, että ennen mahdollisia tonttikauppoja hankkeen rahoitus ja omistus pitää julkistaa. Tätä esitystä valtuustossa vastustivat kokoomus, perussuomalaiset ja RKP.
– Valtuusto ei ole siis hyväksynyt hanketta vaan päinvastoin hyväksynyt sille jatkoehtoja.
Persujen suhmuroinnit
Arhinmäki tyrmää myös perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelän väitteen, ettei perussuomalaiset hyväksyisi minkäänlaista suhmurointia.
– Nämä puheet asettuvat erikoiseen valoon, kun ajattelee miten perussuomalaiset ovat hallituksessa ollessaan junailleet rahoitusta mm. kansanedustaja Jenni Simulan (ps.) puheenjohtamalle ruutikankaan ampumaradalle ja kansanedustaka Onni Rossilan (ps.) isän puheenjohtamalle järjestölle.
Kokoomuksen kansanedustaja Arto Satonen puolestaan yritti kääntää keskustelua työntekijöiden keskusjärjestö SAK:n läheisiin suhteisiin SDP:n kanssa.
– Jos kokoomus haluaa tarkastella työmarkkinajärjestöjen vaikuttamista niin Orpon hallitusohjelmaan on kopioitu sisältöä suoraan Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n vaaliohjelmasta, Arhimäki paaluttaa.
Ja aivan lopuksi Arhinmäki kiinnitti huomiota myös puheisiin Tampereen areenaan. Arhinmäki nostaa esiin, että myös siihen liittyy kokoomuksen sisäpiirijunailua.
– Tampereen voimapoliitikko Kalervo Kummolan (kok.) runttauksen myötä silloinen opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen myönsi normaalin neljän miljoonan euron tuen päälle hankkeelle ylimääräisen 14 miljoonan euron rahoituksen.
Lue lisää: Koskela ryöpytti Orpoa: ”Hallitus keitti sopan, jota eivät niele edes kokoomuksen äänestäjät”
Garden Helsinki -kohussa yksi huipennus – Neljä nostoa kokoomuksen ja Orpon kujanjuoksusta







