Avainsana: Normaali

TTIP-, CETA- ja TISA-sopimuksia vastaan osoitettiin mieltä Helsingissä viime toukokuussa.

CETA-sopimus tuotava eduskuntaan

Keskustelu transatlanttisesta vapaakauppasopimuksesta eli TTIP:stä on herännyt viime aikoina tämänkin lehden sivuilla. Tässä kirjoituksessa keskityn Kanadan ja EU:n väliseen vastaavaan...

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan on kansan tahtoon vedoten väläyttänyt kuolemanrangaistuksen palauttamista. Mielenosoittajat kantoivat hirtettyä nukkea Taksim-aukiolla Istanbulissa viime maanantaina.

Hallitus pakoilee Turkin tapahtumia

Turkin sotilasvallankaappausyrityksen jälkeiset tapahtumat järkyttävät laajuudellaan. Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğanin hallinto käynnisti mittavat julkiset puhdistukset. Tuhansiin ihmisiin kohdistuneet pidätykset...

Anttilan konkurssi jättää työttömäksi yli 1 000 henkeä.

Palkat luvattu maksaa elokuussa

– Anttilan työntekijöiden ensimmäinen huoli on ollut palkka. Näillä näkymin lopputilit ja muu palkka kuten lomarahat maksetaan 3. elokuuta, kertoo tavaratalojen pääluottamusmies Kai Vauhkala.

51-vuotiaalle Tero Saariselle tanssiminen on tapa olla olemassa. – Tanssi ja liike kuuluvat ihmisen perustarpeisiin, hän sanoo.

Tanssi on sielun peili

Kaikki sai alkunsa siitä, kun porilaisen ”urheiluhullun” perheen 16-vuotias vesa suuntasi tanssitunneille. Niistä ajoista lähtien kansainvälisesti menestynyt tanssitaiteilija Tero Saarinen on jäsentänyt elämäänsä tanssin kielellä.

Uuden sarjan keskushenkilöitä: hulttiopoika George Wickham (Matthew Goode, vas.), Darcyn pariskunta (Matthew Rhys ja Anna Maxwell Martin) ja Lydia Wickham (Jenna Coleman).

Viihdyttävä murhamysteeri

Ensin palvelijatytöillä ja sitten emännällä on syynsä säikähtää englantilaisen minisarjan Pemberleyn kartanon tragedia (Death Comes to Pemberley, 2013) alkutapahtumissa. Muuten...

Rikosetsivä Jonas Engström (Stellan Skarsgård) työnsä ääressä.

Yöttömän yön piina

Norjalaisfilmi Insomnia (1997) on pieni rikoselokuvan helmi. Ei ihme, että amerikkalaiset innostuivat: he tekivät siitä hieman eri sävytyksin ja painopisteviritelmin...

Sivu 365 / 884 1 364 365 366 884

Uusimmat

ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS

Lisää uusimpia

ILMOITUS
ILMOITUS

Kaupallinen yhteistyö

Tervetuloa takaisin!

Kirjaudu sisään tilillesi:

Käyttäjätunnus on sähköpostiosoitteesi. Palauta salasanasi klikkaamalla tästä.

Ongelmatilanteissa ota yhteyttä asiakaspalveluumme. Vastaamme mahdollisimman pian.

Salasanan palauttaminen

Syötä käyttäjänimesi tai sähköpostiosoitteesi salasanan palauttamista varten.