TEATTERI
Kansallisteatteri on ajassa kiinni. Seppo Parkkisen kirjoittama ja Kaisa Korhosen ohjaama uutuusnäytelmä Canth – Kertomus uuden ajan ihmisistä osuu tämänkin ajan henkeen.
Näytelmää siivittää Minna Canthin vahva usko, että eletään uuden ajan taitekohdassa. Canth vyöryttää Canthin mielenmaisemaa hänen miehensä kuoleman jälkeiseltä ajalta vuodesta 1879 lähtien.
Näytelmä on vahvojen naisten teos.
Nimiroolissa Canthina Cécile Orblin tekee vahvan roolin, joka kantaa alusta loppuun. Ohjaajasta lienee kiinni, että joissain kohdin Orblinin Canth saa – tarkoituksellisesti tai tarkoituksettomasti – naiiveja piirteitä. Hänen kirjailijauraltaan on löydetty viattomuuden aika.
”Oikeutta työmiehelle ja työnaiselle”
Näytelmä kuvaa kirjailijan luomisen tuskaa, riittämättömyyden kokemuksia ja vahvaa tarvetta vaikuttaa ja muuttaa yhteiskuntaa.
Sanat karkaavat käsistä, ilmaisut eivät ole tarpeeksi voimakkaita ja sensuuri vaanii, kuten Kovan onnen lapsia (1888), jonka esitykset keskeytettiin.
Todellisuus oli sekä Canthin että sensuurin liittolainen. Minna Canth pyrki kuvaamaan todellisuutta sellaisena kuin hän sen näki, realistisesti jopa naturalistisesti ihanteenaan Emile Zola. Kaikki Suomalaisessa Teatterissa, jolle Canth kirjoitti, eivät sietäneet tekstien raakaa todellisuutta.
Canth hakee oikeutta ”työmiehelle ja työnaiselle”: Hän halusi kuvata heidän tuskaansa, todellisuuttaan ja ihanteitaan vastoin uskomusta, ettei tästä voi kirjoittaa.
Hänen asemaansa ei helpottanut se, että hän kritisoi avioliittoa, halusi erottaa kirkon ja valtion sekä puolustaa naisten asemaa ja itsemääräämisoikeutta. ”Ihmiset ovat pieniä, varsinkin suomalaiset miehet”, hän julistaa.
Canth sanookin: ”Vähät minä muista välitän, olen itsenäinen”. Hänen oma tapansa elää vahvisti kirjailijanvapautta. Hän loi kirjailijanuraansa leskenä, seitsemän alaikäisen yksinhuoltajana. Samalla hän oli menestyvä ja arvostettu kauppias Kuopiossa.
Minna Canthin kirjailijaura on vahvasti sidoksissa aikaansa. Näytelmässä nostetaan hienosti esiin Canthin suhde aikansa älymystöön, kuten Ida Aalbergiin (Kristiina Halttu) ja Juhani Ahoon (Harri Nousiainen) sekä ”uuden ajan ihmiseen” Arvid Järnefeltiin (Henri Tuominen).
Hän pyöritti Kuopiossa Kanttilaa, josta tuli yksi aikansa kulttuurikeskuksista.
Aatteen paloa ja vahvoja naisia
Canth on myös kunnianosoitus teatterille. Suomalainen teatteri kipuili rahapulan, taiteellisten tavoitteiden ja sensuurin ristipaineessa. Tätä kuvataan Canthin ja Suomalaisen Teatterin perustajan Kaarlo Bergbomin (Jukka Puotila) ja hänen sisarensa Emilie Bergbomin (Pirjo Luoma-Aho) kautta.
Ikkuna tuon ajan teatteriin avautuu myös Canthin ja Aalbergin ystävyyden kautta. Päähenkilön ohella Aalberg sekä Kaarlo Bergbomin läheinen ystävä, näyttelijä, ohjaajan, Niilo Sala (Jussi Lehtonen) ovat kiinnostavia ja vahvoja hahmoja.
Alkuperäisteosten katkelmat lomittuvat Korhosen ohjauksessa osaksi ajan kuvaa ja aatteiden taistelua. Etenkin väliaikaan saakka Canthin elämästä ja näytelmistä kertovien katkelmien rytmi imee mukaansa. Näytelmästä saa hyvän kuvan Canthin aatteen palosta ja tuotannosta.
Kansallisteatterin Canth-näytelmä on vahvojen naisten teos. Näytelmässä Canth tähyää uuteen aikaan, joka tehdään uudistamalla taidetta ja pölyttämällä vanhentuneita aatteita. Tätä tukevat hänen luomansa päähenkilöt, Kristiina Haltun Homsantuu Työmiehen vaimossa ja Sylvi samannimisessä näytelmässä sekä Pihla Maalismaan Anna-Liisa, jotka esiintyvät katkelmissa.
Kovan onnen lapsia –näytelmän Taisto Reimaluodon Topra-Heikki on komea suoritus.
Minna Canthin teemat ovat kestäneet yli sadan vuoden paineen. Kaisa Korhosen Suurelle näyttämölle ohjaama Canth on kokemisen arvoinen.
Canth. Kertomus uuden ajan ihmisistä. Suomen Kansallisteatteri. Käsikirjoitus: Seppo Parkkinen. Ohjaus: Kaisa Korhonen. Rooleissa: Cécile Orblin, Kristiina Halttu, Jukka Puotila, Pirjo Luoma-Aho, Jussi Lehtonen. Musiikin sävellys ja sovitus Hannu Kella. Kantaesitys oli 23.11.2016.
uutiskirje 
