Perun Andien alkuperäiseen eläinlajistoon kuuluvan marsun tarhaamisesta on kehittynyt kannattava elinkeino intiaaninaisille. Tuloja saatuaan he ovat rohkaistuneet myös ajamaan oikeuksiaan.
– Kasvattamalla näitä pikkuisia eläimiä olen pystynyt ruokkimaan lapseni ja lapsenlapseni perhettäni hylkäämättä, sillä kauppaa voi käydä kotoa käsin, Teófila Anchahua, 58, kertoo.
Hän asuu 3 300 metrin korkeudella sijaitsevassa Pucyuran kylässä 15 kilometrin päässä Cuscon kuuluisasta inkapääkaupungista. Kylän 3 500 asukkaasta valtaosa on köyhiä intiaaneja.
Marsun lähes rasvatonta lihaa pidetään Perussa herkkuna ja jyrsijöitä on kautta aikojen kasvatettu omiin tarpeisiin. Neljä vuotta sitten Punon ja Cuscon välillä sijaitsevissa intiaanikylissä aloitettiin marsujen kaupallinen tarhaus kansainvälisen maatalouskehitysjärjestön Ifadin tuella.
Tuottajia on viitisensataa, ja heidän seitsemän järjestöään ovat yhdistyneet Pucyuran naisten keskusyhdistykseksi, puheenjohtaja Indira Núñez, 34, kertoo.
– Koska olimme jo järjestäytyneet kaupankäyntiä varten, päätimme liittoutua myös puolustamaan oikeuksiamme kotona ja yhteisöissämme, joissa meitä ei aina ole arvostettu kovin korkealle, hän jatkaa.
Marsuilla tienaa yli minimipalkan
Núñezin mukaan marsuista on ollut naisille suuri apu. Niillä voi ansaita noin 140 euroa kuukaudessa, mikä ylittää minimipalkan.
Pucyuran asukkaista reilu 80 prosenttia hankkii elantonsa pienyrittäjinä maataloudessa ja karjanhoidossa. Marsujen ohella tarhataan sikoja.
Ifadin rahoittaman hankkeen ansiosta kylään saatiin internetyhteys. Netistä löytyy tietoa markkinoista, mutta myös uusia marsunlihareseptejä.
Ifadin tuki kuitenkin päättyi viime vuoden lopussa, ja sen jälkeen marsunkasvatus on törmännyt ongelmiin.
– On myönnettävä, että kaikki eivät puhalla yhteen hiileen. Jotkut haluavat jatkaa omin päin, ja toiset ovat menettäneet kiinnostuksensa hankkeeseen, marsuja tarhaava Elbertina Santoyo, 42, sanoo.
Marsujen ravinnoksi käytetyn sinimailasen tuotanto on vähentynyt ja hinta noussut. Nyt reilun kymmenen kilon säkki rehua maksaa melkein tuplasti sen, mitä yhden marsun myynnistä saa.
– Menetimme melkein koko sinimailassadon. Siksi jouduin myymään miltei kaikki marsuni, koska tarhaus ei enää kannattanut, Julia Quispe, 42, sanoo.
Aviomiehet alkoivat jarruttaa
Moni haastateltu kertoo, että aviomiehet asettuivat marsutarhausta vastaan siinä vaiheessa, kun naiset ryhtyivät käymään kokouksissa kodin ulkopuolella.
Quispe syyttää syvään juurtunutta machokulttuuria.
– Miehet ovat aina ajatelleet, että heillä on enemmän sananvaltaa kuin meillä. Tähän on saatava muutos, hän sanoo.
Naisten järjestö otti silmätikukseen perheväkivallan, joka on alueella yleistä. Pucyuran pormestari Tomy Loayza myöntää ongelman ja sanoo sen kytkeytyvän laajalle levinneeseen alkoholismiin.
Naisjärjestöä vetävän Núñezin mukaan hankkeille on löytymässä uutta tukea eräältä kansalaisjärjestöltä.
– Emme halua olla ikuisesti toisten avun varassa. Tilanne voisi muuttua, jos yhteiskunta antaisi meille tietoa ja valmentaisi meidät hyödyntämään erilaisia työtilaisuuksia, hän pohtii.
– Varmaa on, että taaksepäin emme mene. Olemme jo oppineet ajattelemaan ja toimimaan uudella tavalla, ja se pysyy, Núñez vakuuttaa.
lehti 