Sisäinen devalvaatio
Markasta luopumista ja Emuun liittymistä perusteltiin ns. inflaatio-devalvaatio –kierteen katkaisemisella. Emussa talouden työkalupakista haluttiin poistaa devalvaatio.
Toisin kävi. Ulkoisen devalvaation sijasta Emussa on käytössä sisäinen devalvaatio: palkkojen ja eläkkeiden alennukset, sosiaaliturvan ja terveyspalvelujen leikkaukset, työttömyyden kasvu ja maastamuutto. Sitä ovat myös privatisoinnit ja ulkoistamiset.
Eurokraatit eivät ole kiinnostuneita siitä, miten pankkien virtuaali-rahalla luoma systeemikriisi ratkaistaan.
Ensi keväänä Suomella on edessään sisäinen pakkodevalvaatio. On hidastettava – työeläkerahastojen antamalla valohoidolla näennäisesti kurissa pidettyä – valtion velkaantumista. Siinä asiassa yksikään hallituspuolue ei pääse hallitusohjelmaa pakoon.
EU:n liittovaltioiminen
Finanssikapitalismi on ajautunut koko systeemin laajuiseen kriisiin. Kun Emu on sen juridinen olomuoto Euroopassa, EU on historiansa syvimmässä kriisissä.
Liittovaltiomieliset federalistit haluavat ”lisää Eurooppaa” ja ”integraation syventämistä”. He käyttävät kriisiä hyväksi toimimalla niin kuin Milton Friedman oli opettanut: ”Vain kriisi, joko todellinen tai kuviteltu, johtaa todellisiin muutoksiin. Kriisin puhjetessa riippuu vallalla olevista aatteista, millaisiin toimiin ryhdytään. Katson, että meidän tehtävämme on nimenomaan kehittää nykyiselle politiikalle vaihtoehtoja, pitää ne elossa ja tarjolla, kunnes poliittisesti mahdoton kääntyy poliittisesti väistämättömäksi.”
Tästä on kysymys. Eurokraatit eivät ole kiinnostuneita siitä, miten pankkien virtuaalirahalla luoma systeemikriisi ratkaistaan. He käyttävät kriisiä omiin tarkoituksiinsa, laittomasti ja epädemokraattisesti.
EU:ssa lait eivät ole niin kuin ne luetaan vaan niin kuin ne tulkitaan. Perustuslain artikloja 122, 123 ja 125 kierretään tulkinnoilla. EU-tuomioistuin toimii kuin lakeja säätävä varjoparlamentti tulkitsemalla lakeja keskusvallan hyväksi (ja esimerkiksi ay-liikkeen tappioksi). Valtiosopimuksilla EU:n ulkopuolelle on perustettu yhtiöitä (ERVV, EVM), joiden käytössä on pian biljoona euroa ilman mitään demokraattista valvontaa. EU:n asehankintavirasto on demokratian ulottumattomissa.
Pääkomissaari José Manuel Barroso elää postdemokraattisessa hypessä sanomalla, että ”vaatimuksella jäsenmaiden yksimielisyydestä ei enää anneta jonkun maan parille idiootille mahdollisuutta painostaa unionia”. Ihminen päättää, komissio säätää.
Yhteisvastuu muiden veloista
Marraskuun lopussa Barroso julkisti komission muistion, jossa hahmoteltiin EU:n tulevaa liittovaltioimista. Se liittyi joulukuun huippukokouksen valmisteluun, jota virkamiehet olivat tehneet neljän puheenjohtajan ”koplan” nimissä. Siinä olivat Barroson ohella EU:n ”presidentti” van Rompuy, Euroopan keskuspankin pääjohtaja Draghi ja euroryhmän puheenjohtaja Juncker.
Kokouksessa asian esitteli van Rompuy. Euron pelastamisen varjolla neljän kopla halusi tehdä EU:sta pankkiunionin ja finanssiunionin sekä syventää poliittista unionia siirtämällä kansallisten parlamenttien valtaa ylikansalliselle europarlamentille (jossa Suomesta edustajien määrä edelleen pienenee).
Pankkiunioniin kuuluu yhteinen pankkivalvonta Euroopan keskuspankin alaisuudessa (mutta ilman riittäviä resursseja 6 000 erilaisen pankin valvomiseksi), yhteisvastuu muiden maiden konkurssipankkien saneeraamisesta sekä niiden talletusten suojasta. Yhteisvastuu tarkoittaa, että me maksamme.
Finanssiunionia on kansallisten budjettien ja maiden finanssipolitiikan yhtenäistäminen EU:n valvontaan, mahdollisesti emumaiden oma EU-budjetti sekä yhteisvastuu muiden veloista ottamalla käyttöön euro-obligaatiot (eurobondit). Saksan valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble haluaa jopa yhteisen valtiovarainministeriön:
”Optimitilanne olisi se, että olisi eurooppalainen finanssiministeri, jolla olisi veto-oikeus kansallisiin talouksiin.”
Suunnitelmissa on myös yksien jäsenmaiden (EU:n budjetin ulkopuolella) rahoittama ”vakuutusrahasto” toisten jäsenmaiden avustamiseksi.
Rahoitusmarkkinavero
EU haluaa myös saada itselleen veronkanto-oikeuden, jotta se vapautuisi jäsenmaksuja pihtaavien maiden säästölinjasta.
Siinä tarkoituksessa komissio on ehdottanut perittäväksi erityisen rahoitusmarkkinaveron osake- ja johdannaiskaupoista ja verotulot käytettäväksi EU:n budjetin rahoittamiseen. Se haluaa tällä verolla, jota monet ”edistykselliset” eurokansalaiset kannattavat, saada pään auki keskusvallan verotusoikeudelle ja viedä jäsenmailta vallan kontrolloida eurokratian pöhöttymistä.
Kun suomalainen vasemmisto kannattaa rahoitusmarkkinaveroa dogmaattisesti ilman tietoa sen sisällöstä ja rahan käyttötarkoituksista, se tekee tässä asiassa benjihypyn tuntemattomaan ilman paluuköyttä. Ei ole selvyyttä esimerkiksi siitä, miten vero perittäisiin johdannaisista, joista 80–90 prosenttia kaupataan kaiken julkisen valvonnan ulkopuolella.
Jos veroon lähtee mukaan vain tusinan verran maita, sen pohja ei ole riittävän laaja keinottelun torjuntaan.
Budjettikuri on politiikkaa
Jäsenvaltioilta ollaan erityisellä budjettikurisopimuksella kaappaamassa niiden kansallista budjettivaltaa EU:n komissiolle pois kansojen valitsemilta edustajilta. Tämä ”fiscal compact” on se sopimus, jonka Irlanti pani kansanäänestykseen.
Suomen perustuslain mukaan ”lainsäädäntövaltaa käyttää eduskunta, joka päättää myös valtiontaloudesta” (3. artikla) ja ”eduskunta päättää varainhoitovuodeksi kerrallaan valtion talousarvion, joka julkaistaan Suomen säädöskokoelmassa” (83. artikla).
Budjettikuriesitys, joka EU-lakien kiertämiseksi ei ole EU-laki vaan valtioiden välinen sopimus, siirtää budjettivaltaa EU:n komissiolle. Kansalliset budjetit on lähetettävä sille ennakolta tarkastettaviksi, ja kun ne sieltä palaavat, jäsenmaat saavat ohjeet siitä, miten niitä pitää muuttaa EU-yhteensopiviksi.
Tämän sopimuksen, jolla kansanvaltaa siirretään ei-valituille vieraille virkamiehille, Suomen eduskunta hyväksyi joulun alla, vasemmistoliitto muiden hallituspuolueiden mukana.
Finanssikapitalismi rulettaa
Emun tulevaisuus ei riipu vain EU:n päätöksistä vaan finanssikapitalismin kriisin kehityksestä niin, että pankkien väliset markkinat toimivat ilman että valtioiden tarvitsee sosialisoida pankkien velkoja.
Kriisin tehokkain vastalääke on taloudellinen kasvu, jota Yhdysvaltain ja Euroopan keskuspankit ovat pyrkineet edistämään seteli- eli bittirahoituksella. Euroopan keskuspankki (EKP) jakaa rahaa valtioille pankkien välityksellä, mutta siitä olisi tehtävä loppu: bittirahaa pitäisi antaa suoraan valtioille ilman pankkien välitystä.
EKP:n olisi myös luovuttava yksiulotteisesta inflaation vastaisesta politiikasta. Kun velkojen nimellisarvo säilyy ja rahan arvo huononee, velkaa on helpompi hoitaa huonommalla kuin paremmalla rahalla.
Kun seuraava jäsenmaa (Espanja) pyytää EU:lta pankkitukea, on pantava toimeen omistaja- ja sijoittajavastuu toteuttamalla heti velkasaneeraus. Ei saa päästää osaa velkojista vapautumaan vastuistaan.
Kun finanssikapitalismin systeemikriisiä EU:ssa torjutaan sisäisellä devalvaatiolla, deflaatiolla ja EU:n liittovaltioimisessa syntyvällä demokratiavajeella, toteutuu Irwinin ennustus: ”tyhjenee takki ja kusessa ollaan koko saakelin sakki”.
Aiheesta enemmän 28.12. ilmestyneessä Kansan Uutisten Viikkolehdessä
uutiskirje 
