Kunta-alan työehtosopimusneuvottelut ovat pahasti umpisolmussa. Tilanne on kireä monilla aloilla, mutta kirein solmu löytyy epäilemättä sosiaali- ja terveysalalta. Hoitoalan lakot ovat saaneet työnantajapuolen takajaloilleen vaatimaan pakkolakia lakon murtamiseksi. Näin röyhkeää pyrkimystä isäntävaltaan nähdään onneksi harvoin.
Nyt vaikuttaa kuitenkin siltä, että kunta- ja hyvinvointityönantajat hakevat ”neuvotteluissa” ratkaisua, jossa hoitohenkilöstöllä pyyhitään lattiaa. Mikäli he onnistuvat tavoitteessaan, sillä ei alan pitkään jatkuneita ongelmia ratkaista. Työnantajapuoli saa vain maineen pyövelinä, joka häpeällisesti lopetti hyvinvoinnin hedelmää kantaneen suomalaisen sopimisen.
Työnantaja on antanut toistuvasti medialle suojelutyön toteutumista koskevia värittyneitä tietoja. Näitä tietoja liitot ovat ansiokkaasti kumonneet. Työnantajan näkemys on kuitenkin se, jonka perusteella ministeriössä käynnistettiin pakkolain valmistelu. Näin yksipuolisesta näkemyksestä ollaan sorvaamassa nyt laillistettua lakonmurtajaa. Työntekijöiden perustuslaillisista oikeuksista veisataan viis, ja työnantajan työnjohto-oikeus nousee uuteen potenssiin.
Joillain alueilla suojelutyöstä on onneksi pystytty sopimaan yhteisymmärryksessä työnantajan ja työntekijöiden välillä. Siksi ihmettelenkin, miksi joidenkin sopuun pääsemättömien tahojen vuoksi koko alalle ollaan ajamassa pakkolakia, jonka nojalla työntekijöitä määrätään töihin uhkasakon nojalla.
Olemme myös saaneet lukea, kuinka suojelutyön aikana työvuoroissa on paikoin ollut jopa enemmän työntekijöitä kuin niin sanottuina normaaleina aikoina. Hoitajavaje on jatkunut jo vuosikausia, ja sillä on ikävä kyllä vaikutuksensa myös potilasturvallisuuteen. Tilanteelle on kuitenkin viitattu kintaalla. Mutta nyt kun työntekijät ryhtyvät laillisiin toimiin omien työolojensa parantamiseksi, ovat työnantajat yhtäkkiä kovin huolissaan.
Kukaan ei voi kiistää etenkään kolmannen koronavuoden keskellä, etteivätkö sote-alan työntekijöiden vaatimukset paremmista palkoista ja työoloista olisi oikeutettuja. Juhlavalaistu Finlandia-talo ja kiitoskortit ehkä ilahduttavat, mutta nyt olisi jo korkea aika kuulla myös kolikon kilahdus.
Jari Myllykoski
Kansanedustaja
uutiskirje 
