Vanhustenhoidon tasoon pitää voida puuttua nykyistä tehokkaammin, katsotaan Valvirassa ja sosiaali- ja terveysministeriössä. Peruspalveluministeri Paula Risikko (kok.) kiirehtii, että vanhuspalveluista päätettäisiin erillisellä lailla.
Hoivakotien huoneenkoosta, asukasmäärästä ja lääkityksen tarkistamisesta ei ole minkäänlaista lainsäädäntöä. Suosituksia voidaan antaa, mutta niiden rikkomisesta ei seuraa mitään.
– Taantuma on osoittanut, että kunnissa on otettu vanhuspalveluissa juustohöylä käyttöön, jälleen kerran, Risikko totesi tiistaina.
Hän on aiemmin puoltanut palvelusuosituksia ja luottanut kuntien vapaaehtoisuuteen.
Sosiaali- ja terveysministeriön alustavien selvitysten mukaan vanhusten hoitomaksut vaihtelevat niin paljon, että kansalaisten yhdenmukainen kohtelu ei toteudu. Hintaerot ovat yli kaksinkertaiset. Ministeriössä pohditaan keinoja, kuinka palveluille saataisiin pätevät laatukriteerit.
Esityksen vanhuspalvelulaiksi on määrä olla valmis ensi keväänä. Ministeri puolustaa erillislakia, sillä vanhuspalveluiden säännöstön sitominen tulossa olevaan sosiaalipalvelulakiin siirtäisi ongelman ratkaisua aiheetta tuonnemmaksi.
Valvonta kuntoon
Risikko katsoo, että vanhuspalvelulain myötä hoito- ja hoivapalvelujen ohjaus ja valvonta saataisiin mahdollisimman yhdenmukaiseksi koko maassa.
Nyt valvonta on omavalvontaa. Valviran mukaan hoiva- ja hoitokotien pitäisi kysyä useammin myös asukkaidensa ja omaisten mielipidettä palveluista. Myös riidat pitäisi ensisijaisesti yrittää ratkaista omaisten ja hoitokodin kesken. Vasta sitten kannattaa ottaa yhteyttä Valviraan.
Vanhuspalveluiden tarkastajia on Risikon mukaan alueilla liian vähän verrattuna esimerkiksi alkoholitarkastajiin.
Vanhus lähemmäksi omaisia
Ensi vuoden alusta lähtien laitoshoidossa oleva vanhus voi hakea kotipaikan siirtoa likemmäksi muualla asuvia omaisiaan. Omaiset ovat vaatineet muutosta jo pitkään, jotta kaukana asuva vanhus saisi helpommin hoivaa.
Tulokunta on velvollinen kohtelemaan muuttajaa samanarvoisesti jo kunnassa asuvien vanhusten kanssa. Laitospaikat jaetaan kaikkien kesken tarveharkinnan perusteella.