Hetket jotka jäivät 8
John Fordin lama-aikaan sijoittuvassa työläiskuvauksessa Vihan hedelmät (1940) Tom Joad (Henry Fonda) joutuu jättämään perheensä. Hän on tappanut lakonmurtajan kahakassa, jossa nämä ensin tappoivat lakkojohtajaksi ryhtyneen entisen papin Casyn (John Carradine).
Vielä ennen ehkä lopullisia jäähyväisiä on hetki aikaa pohtia asioita äidin (Jane Darwell) kanssa.
Tom: Arvaa mitä olen miettinyt? Casya. Sitä mitä hän sanoi. Mitä hän teki. Kuinka hän kuoli. Muistan sen kaiken. — Olen ajatellut meitäkin. Meikäläiset elävät kuin porsaat ja hyvä, rikas maa on kesantona. Ehkä yhdellä on miljoona eekkeriä ja satatuhatta viljelijää näkee nälkää. Olen miettinyt, että jos kaikki kokoontuisivat yhteen ja huutaisivat…
Äiti: Ei, Tom. Ne ajavat pois ja tallovat matalaksi niin kuin Casynkin.
Tom: Minut he ajavat pois joka tapauksessa. He saavat minut ennemmin tai myöhemmin yhdestä tai toisesta asiasta. Siihen asti…
Äiti: Tommy… Et kai aio tappaa ketään?
Tom: En, äiti. Mutta niin kauan kuin olen joka tapauksessa lainsuojaton, voin ehkä tehdä jotain. Saan ehkä jotain selville. Ehkä pummailen ympäriinsä ja keksin, mikä on vialla. Katson sitten, voiko sen hyväksi tehdä jotain. — Ehkä se on niin kuin Casy sanoi. Kenelläkään ei ole omaa sielua, vaan jokainen on pieni osa isoa sielua, ja sitten…
Äiti: Ja sitten Tom?
Tom: Sitten minulla ei ole väliä. Olen ympärillä, pimeässä. Olen kaikkialla. Minne vain katsot. Jos jossain tapellaan, että nälkäiset saisivat ruokaa, olen siellä. Jos kyttä hakkaa jotakuta, olen siellä. Jos joku huutaa vihaisena, olen siellä. Olen siellä, missä nälkäiset lapset nauravat, koska tietävät illallisen olevan valmis. Ja ihmiset syövät ruokaa, jonka itse kasvattivat ja elävät itse rakentamissaan taloissa… Olen sielläkin.
Äiti: En ymmärrä, Tom.
Tom: En minäkään, mutta… jotain sellaista olen ajatellut.
uutiskirje 
