Lahden lisäksi vain Nastolassa on uskoa uuteen kuntaan ja Nastolassakin usko on hyvin huteralla pohjalla.
Päijät-Hämeen kuntajakoselvityksessä mukana olevien yhdeksän kunnan hallitukset päättivät kukin tahoillaan maanantaina suhtautumisesta uuden suurkunnan muodostamiseen. Peräti seitsemän kuntaa päätyi ehdottamaan valtuustolle kuntaliitoksen hylkäämistä.
Alun perin Lahden, Kärkölän, Nastolan ja Padasjoen johtajat esittivät hallituksilleen kuntaliitoksen hyväksymistä. Lopulta vain Lahdessa ja Nastolassa hallitus puolsi selvityksen mukaista liitosta. Lahdessa päätös syntyi yksimielisesti, mutta Nastolassa vasta täpärän äänestyksen jälkeen, äänin 6–5.
Padasjoella kunnanjohtajan esitys liitoksen hyväksymisestä äänestettiin nurin yksimielisesti. Myös Kärkölässä hallitus teki liitosta vastustaneen päätöksensä kunnanjohtajan ehdotuksesta poikkeavasti.
Asikkalassa, Hartolassa, Hollolassa, Hämeenkoskella ja Heinolassa liitos hylättiin kunnanjohtajan esityksen mukaisesti. Äänestykseen asia meni Hollolassa (7–4), Heinolassa (8–4) ja Asikkalassa (5–2).
Lopulliset päätökset kuntaliitoksen jatkosta tehdään maanantaina 13. syyskuuta yhdeksän kunnan valtuustojen kokouksissa.