Lapsena vihasin metsää. Helsingissä meren ja kallioisten puistojen äärellä varttuneena minua pelotti luonnontilaisen vanhan metsän hämärä tiheys, vaatteiden läpi tunkeva kosteus ja hiuspohjassa vaeltelevat hirvikärpäset.
Ikääntymisen myötä luontosuhteeni on muuttunut merkittävästi myönteisemmäksi. Metsässä kulkiessa mielen rauhoittuminen yhdistyy mielekkäästi mielikuvitusta herättelevään seikkailuun – koskaan ei ole ihan varma siitä, kohtaako kuusien takaa vaikka jäniksen tai unelmien sienikätkön.
Metsien kokemuksellisuus ei kuitenkaan ole tärkein syy jokaiselle suomalaiselle kiinnostua kansallismaisemastamme. Kansainvälisessä kamppailussa ilmastonmuutosta ja luontokatoa vastaan on helppo osoittaa sormella öljyä tai hiiltä tuottavia maita ja vaatia heitä lopettamaan fossiilisen energian tuottaminen (herätys Norja!). Metsämaana meidän kansallisella vastuullamme on kuitenkin vastavuoroisesti huolehtia siitä, että metsämme toimivat mahdollisimman tehokkaasti ilmakehästä hiiltä sitovina hiilinieluina ja että myös talousmetsiä hoidetaan metsäluonnon monimuotoisuutta edistävin menetelmin.
Metsäteollisuus ei ole työmarkkinakysymyksissä duunarin puolella.
Suomen virallinen tavoite on olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä. Tavoitteen saavuttaminen on käytännössä mahdotonta ilman hiilinieluja ja hiilivarastoja vahvistavaa metsäpolitiikkaa. Tilastokeskuksen vuoden 2021 kasvihuonepäästöjä käsittelevän viime keväänä julkaistun ennakkotiedon mukaan Suomen hiilinielut ovat sen sijaan romahtaneet. Metsähakkuita on tehty liikaa ja liian nuoreen metsään suhteessa uuden metsän kasvamistahtiin.
Tarve yhteensovittaa metsäpolitiikka ilmastopolitiikan reunaehtoihin kuulostaa siis tieteelliseltä itsestäänselvyydeltä. Valitettavasti sekä uuden luonnonsuojelulain että EU:n ennallistamisasetuksen poliittinen käsittely osoittavat, että silminnähden kiihtyvästä ilmastonmuutoksesta huolimatta lukuisilla suomalaisilla päättäjillä on laput silmillä – ilmastouhan sijaan poliitikkojen silmissä vilisevät metsäteollisuuden määrätietoisen vaikuttamisen johdosta eurot.
Viime aikoina metsäteollisuuden lobbaus on laajentunut kabineteista ja maakuntalehdistä sosiaaliseen mediaan. UPM käynnisti syksyllä sosiaalisessa mediassa laajan kampanjan, jossa julkaistiin yhtiön tekemiä haastatteluja tunnettujen mielipidevaikuttajien kanssa. UPM toi kampanjassa voimakkaasti esiin fossiilista energiaa korvaavia tuotteitaan, vaikka tuotteet ovat todellisuudessa yhtiölle marginaalinen liiketoiminnan muoto. Samalla yhtiön sometilit tyhjennettiin yhtiön varsinaista toimintaa kuvaavasta sisällöstä. Kampanja täytti siis täysin viherpesun tunnusmerkit. Näin totesi myös kampanjaan osallistunut ilmastokysymyksiin perehtynyt mielipidevaikuttaja Niklas Kaskeala Twitterissä julkaistussa ketjussa , jossa Kaskeala ilmoitti katuvansa kampanjaan osallistumista.
Eduskunnassa nähty farssi luonnonsuojelulain käsittelyssä on toinen osoitus siitä, miten aggressiivista kamppailua metsäpolitiikan tulevaisuudesta parhaillaan käydään. Keskusta kääntyi hallituksen yhteistä esitystä vastaan perustellen kelkan kääntämistä virkahenkilön kokouksen aikana paperin reunaan tehdyllä pikalaskelmalla. Maa- ja metsätalousministeriön hallitusneuvos Vilppu Talvitien tekemän laskelman sanottiin osoittavan, että metsänomistajien omaisuudensuoja ja metsäteollisuuden toimintaedellytykset olisivat lakiesityksen mukaan vaarassa. Luonnonsuojelubiologian tutkija Panu Halme on kuitenkin kertonut julkisuudessa pitävänsä Talvitien laskelmaa virheellisenä ja tehneensä Talvitien toiminnasta kantelun oikeuskanslerille. Tässä tapauksessa maito on jo niin sanotusti maassa, koska opposition esittämät heikennykset luonnonsuojelulakiin menivät eduskunnan käsittelyssä läpi keskustan tuella.
Metsäteollisuuden luomat työpaikat ovat toki tärkeitä tulonlähteitä monelle paikkakunnalle ja suomalaiselle työntekijälle. On samalla muistettava, ettei metsäteollisuus ole työmarkkinakysymyksissä duunarin puolella. Metsäteollisuus ry ilmoitti viime vuonna, että he siirtyvät valtakunnallisista työehtosopimuksista sopimaan yrityskohtaisesti. Tämä ei vielä riittänyt UPM:lle, joka kertoi neuvottelevansa yrityksen sisällä oman sopimuksen jokaiselle toimialalle ja haluavansa viedä neuvottelemisen jopa henkilökohtaiselle tasolle toimihenkilöiden osalta.
Tämän seurauksena keväänä UPM:n työntekijät toteuttivat 112 päivää kestäneen lakon, joka on pisimpään kestänyt lakko 70 vuoteen. Kun UPM:n hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos kommentoi lakkoa kotoaan Nizzasta, hän kertoi pitävänsä UPM:n toimintaa isänmaallisena ja ay-liikettä palkkakartellina. UPM:n toiminnasta on isänmaallisuus kaukana. Työntekijöiden neuvotteluaseman systemaattinen heikentäminen on yhtä vastuutonta kuin metsäteollisuuden systemaattinen toiminta ilmastoa ja luonnonsuojelua vastaan.
On aika ravistella suomalaista metsäpolitiikkaa juuristaan. Yksityisistä maanomistuksista huolimatta Suomen metsien tulevaisuus on meille yhteinen kansallinen kohtalonkysymys.
uutiskirje 
