Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön SAK:n paikallisjärjestöt kokoontuvat viikonloppuna Ouluun. Kaksipäiväisessä Työn ääni -tapahtumassa valmistaudutaan muun muassa eduskuntavaaleihin ja keskustellaan SAK:n tulevaisuudesta sekä energia- ja ilmastopolitiikasta.
SAK:n eduskuntavaali- ja hallitusohjelmatavoitteista kertoo lauantaina liiton pääekonomisti Olli Koski.
Tapahtumaan odotetaan ennätysmäärää jäseniä. Ilmoittautuneita on 550, mikä on SAK:n mukaan eniten tällä vuosituhannella.
Lauantain eduskuntavaalipaneelissa työelämätavoitteitaan joidenkin eduskuntapuolueiden edustajat. Keskustelemassa ovat muun muassa SDP:n Eero Heinäluoma, Vasemmistoliiton Martti Korhonen, keskustan Inkeri Kerola sekä kokoomuksen Arto Satonen.
Kestävän talouskasvun eväitä pohtivat puolestaan puheenjohtaja Lauri Lylyn lisäksi Diacorin toimitusjohtaja Anne Vepsäläinen ja tietokirjailija Risto Isomäki.
Viidessä pienseminaarissa käsitellään maahanmuuttoasioita, energiapolitiikkaa ja paikallisjärjestötoimintaa. Perjantaina eduskuntavaaleista keskustellaan nuorisoseminaarissa.
Valtakunnalliset SAK-päivät järjestetään joka toinen vuosi.