Toimihenkilöliitto ERTOn puheenjohtaja vaihtuu helmikuussa 2011. ERTOn nykyinen puheenjohtaja Tapio Huttula siirtyy Suomen Humanistinen Ammattikorkeakoulu Oy:n toimitusjohtajaksi.
Huttula jatkaa puheenjohtajana kautensa loppuun, mutta aloittaa siirtymäkauden järjestelyin perehtymisen uuteen tehtäväänsä marraskuussa. Joulukuun alusta lähtien osan puheenjohtajan tehtävistä hoitavat ERTOn ensimmäinen varapuheenjohtaja Ritva Väyrynen ja toinen varapuheenjohtaja Jouko Malinen.
ERTOn edustajisto valitsee uuden puheenjohtajan sääntömääräisessä kokouksessaan 12.2.2011.
Tapio Huttula toteaa, että puheenjohtajakauden vaihde on luonnollinen vaihe pohtia sekä organisaatiota että omaa tilannetta.
– ERTOn toiminnassa on takana suuri muutosprosessi. Tavoitteena on ollut liiton toiminnan palvelumallin ja toimintaideologian kehittäminen yhä jäsenlähtöisemmäksi ja jäsenten keskeisiin tarpeisiin vastaavaksi. Näitä tavoitteita tukee nyt myös toimiston ja johdon uusittu organisaatiorakenne. Hallituksen yksimielinen näkemys ja tahtotila sekä henkilöstön sitoutuminen ovat tehneet muutosten toteuttamisen mahdolliseksi, Huttula sanoo.
Tapio Huttula on toiminut ERTOn puheenjohtajana vuodesta 2005. Aikaisemmin hän on toiminut muun muassa Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n kehittämispäällikkönä, Korkeakoulujen arviointineuvoston pääsihteerinä ja suunnittelijana sekä opetusneuvoksena opetusministeriössä.
STTK:lainen Erityisalojen Toimihenkilöliitto ERTO on yksityisen palvelusektorin asiantuntijatehtävissä työskentelevien ammattiliitto. ERTOn 26 000 jäsenen aloja ovat muun muassa tietotekniikan palvelut, logistiikka, markkinointiviestintä ja markkinointitutkimus, sosiaali- ja terveysala, matkailu-, liikunta- ja kulttuuripalvelut sekä taloushallinto.