Arvokysymykset voivat nivoutua osaksi vanhaa jakoa oikeistoon ja vasemmistoon – ”Meiltä puuttuvat liberaali oikeisto ja konservatiivinen vasemmisto”

Yleisen valtio-opin väitöskirjatutkija Veikko Isotalo, millaisia johtopäätöksiä vaalituloksesta voidaan vetää? Oliko kyseessä äänestys Marinin hallituksen puolesta tai sitä vastaan?

Jos Suomessa olisi käytössä jonkinlainen kaksipuoluejärjestelmä, voitaisiin puhua heilurivaalista, jossa oppositio otti vaalivoiton ja hallituspuolueet hävisivät.

Mielenkiintoisen tästä vaalituloksesta tekee kuitenkin se, että päähallituspuolue SDP myös voitti näissä vaaleissa. Eli pääministeripuolue pystyi poikkeuksellisesti lisäämään kannatustaan. On kuitenkin kysyttävä, tapahtuiko se hallituskumppaneiden, eli vasemmistoliiton ja vihreiden kustannuksella.

Eli olivatko vuoden 2023 vaalit ”pääministerivaalit?”

Kyllä se siltä vaikutti. Toki se sopi hyvin tähän median kertomukseen ”hevoskisasta”, jossa kolme puoluetta kilpailee pääministerin paikasta. Eihän se suinkaan ole mikään automaatio, että vaalien suurin puolue saisi edes pääministerin paikan.

Kuinka paljon ihmisten äänestyspäätöksissä oli oikeasti kyse rationaalisesta pohdinnasta? Äänestävätkö ihmiset oikeasti sen perusteella, kuka ajaa heitä lähellä olevia arvoja ja tavoitteita? Vai oliko kyse viboista ja mielikuvista, joita puolueisiin ja etenkin puoluejohtajiin liitettiin?

On vaikea sanoa, mikä osuus ihmisistä äänesti puhtaasti asiakysymysten perusteella ja ketkä äänestivät puoluesamastumisen ja oman luokkataustansa perusteella. Tiedämme kuitenkin, että luokkaäänestäminen on menettänyt merkitystään. Yhteiskuntaluokka ei ole enää poliittisesti yhtä suuri tekijä.

On nähtävissä myös ristiriitaisuuksia siinä, että esimerkiksi perussuomalaisista puhutaan oikeistopuolueena, vaikka he ovat tällä hetkellä johtava puolue työväenluokkaisissa äänestäjissä.

On mielenkiintoista, että on olemassa tutkimusta siitä, mitkä äänestäjäryhmät ovat taipuvaisempia hyödyntämään asiakysymyksiä äänestyspäätöksissään ja ketkä menevät enemmän viboilla. Tiedämme, että korkeasti koulutetut ja politiikkaa aktiivisesti seuraavat ihmiset äänestävät enemmän puolueiden ajamien asioiden perusteella.

”Yhteiskuntaluokka ei ole enää poliittisesti yhtä suuri tekijä.”

Vähemmän politiikasta tietävät sen sijaan ovat taipuvaisempia äänestämään enemmän mielikuvien perusteella. Siis sellaisten, jotka eivät välttämättä liity politiikan sisältöihin ollenkaan, vaan esimerkiksi näkyvyyteen tai asioiden esitystapaan.

Vaalien alla oli paljon puhetta TikTokista. Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka on aktiivisesti tavoitellut nuoria ja puhunut heille siellä. Se on fiksu strategia, koska keskimäärin nuorilla ei ole yhtä vahvoja mielipiteitä asiakysymyksistä. Tiedetään, että nuoret ovat liikkuvampia äänestäjiä ja muodostavat vielä poliittisia identiteettejään. Se, että heihin pystyy saamaan yhteyden senkin kustannuksella, etteivät he allekirjoittaisi itse politiikan sisältöjä, voi olla taustalla perussuomalaisten hyvässä vaalituloksessa.

On mielenkiintoista myös nähdä, kuinka identiteetti seuraa poliittista asemoitumista, eikä toisinpäin. Havainnollistan: on pitkään ajateltu, että ihmisellä on arvoja ja tavoitteita, ja hän valitsee sen puolueen tai aatteen, joka edistää niitä parhaiten. Nyt yhä useammalla tämä näyttäisi kääntyneen nurin kurin: ensin valitaan, kenen jengissä ollaan, ja arvot muodostetaan tuon valinnan perusteella.

Se on totta. On tutkimusta Yhdysvalloista, joka on pystynyt poikkeuksellisesti näyttämään, että ne ydinarvot vaihtuvat puoluekannan mukana. Euroopan monipuoluejärjestelmässä taas ydinarvot ovat pysyviä, mutta puoluekanta elää niiden mukaan.

Samalla kun luokkaäänestäminen on heikentynyt, on myös ihmisten samastuminen puoluekantaan heikompaa kuin aikaisemmin. Ydinarvot kuitenkin säilyvät ennallaan. Tämä on kiinnostava ristiriita!

Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA julkaisi viime syksynä tutkimuksen, jonka mukaan erityisesti vasemmistoliiton, mutta myös vihreiden ja perussuomalaisten äänestäjille oma poliittinen suuntautuminen on keskimääräistä tärkeämpi osa identiteettiä. Kokoomuksen, keskustan tai SDP:n äänestäminen taas on vain asia, mitä tehdään vaalikopissa, ja sitten jatketaan elämää. Miten tämä vaikuttaa suomalaiseen politiikkaan?

On erittäin mielenkiintoista, että se linkittyy vain tiettyihin puolueisiin. Kyse on myös siitä, kannattaako yleispuoluetta vai sellaista, jolla on vahva ja ideologinen ohjelma. Ehkä se ero nähdään siinä, että kokoomus, SDP ja keskusta pyrkivät joka vaaleissa taistelemaan liikkuvista äänestäjistä. Sosiokulttuurisiin arvoihin liittyvissä kysymyksissä perussuomalaiset, vihreät ja vasemmistoliitto taas muodostavat akselin navat.

Tämä myös linkittyy elämäntapapolitiikkaan. Suhtautuminen puolueisiin tulee entistä henkilökohtaisemmaksi esimerkiksi sukupuoli- tai seksuaalivähemmistöillä. Näkisin siinä yhteyden poliittisen identiteetin ja oman elämän kanssa. Kaikilla puolueilla ei ole yhtä vahvaa poliittista identiteettiä, jonka ne muodostavat kannattajilleen.

Monella tapaa voidaan sanoa myös, että politiikka on tullut takaisin politiikkaan. Pitkään politiikka oli vain kamppailua siitä, kuka hallinnoi parhaiten. Nyt erilaiset aatteet ja visiot kamppailevat tulevaisuudesta. Esimerkiksi feminismistä puhutaan politiikan valtavirrassa, ja siihen on pakko ottaa kantaa, vaikkei kannattaisikaan sitä. Ovatko aatteet siis tehneet paluun politiikkaan?

Ainakin vaihtoehtojen paluu on selvästi tapahtunut. Mieleeni tulee mielenkiintoinen tutkimus suomalaisesta politiikasta, jossa kysyttiin yksinkertaisesti näin: ”Äänestätkö vaaleissa ehdokasta vai puoluetta?” Tutkimuksen tuloksena on käyrä, jonka mukaan aina 1960-luvulta 1990-luvulle ihmisillä puolue ratkaisi äänestyspäätöksen.

Sitten tapahtui jotain mielenkiintoista: ehdokas nousi 1990-luvulla puoluetta tärkeämmäksi, ja tämä jatkui vuoteen 2011 asti. Sitten puolue olikin taas ehdokasta merkittävämpi.

Eli meillä oli jonkinnäköinen 20 vuotta jatkunut vaihe, joka myös näkyi konsensuspolitiikassa: ei sillä ollut niin merkitystä, mikä puolue on vallassa, koska ne tekevät samanlaista politiikkaa. Ihmisille oli merkitystä sillä, mitkä tyypit olivat tekemässä päätöksiä.

Näkisin, että perinteinen vasemmisto-oikeisto -jako on tullut takaisin politiikkaan etenkin vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen. Sen rinnalla on myös kulttuurinen jako, johon esimerkiksi suhtautuminen feminismiin kuuluu. Aatteet ovat siis tehneet paluun, mutta ne olivat koko ajan olleet siellä taustalla olemassa.

Kuva: Pinja Nikki

Näiden vaalien keskusteluissa oli paljon vähemmän puhetta niin sanotuista identiteettipoliittisista asioista, kuten maahanmuutosta, kasvissyönnistä tai seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksista. Sen sijaan talouskysymykset, kuten valtiontalous ja ihmisten toimeentulo olivat paljon enemmän esillä. Oletko pannut merkille arvopoliittisten kysymysten merkityksen vähentymistä?

Tarvitaan vielä tutkimusta siitä, onko sellaisten teemojen vaikutus kadonnut. Saattaa olla, että ne olivat koko ajan siellä äänestäjien mielissä, mutta media ei vain tarttunut niihin.

Toinen mahdollisuushan on se, että vasemmisto-oikeisto-jako sulautuu koko ajan enemmän yhdeksi akseliksi arvopoliittisten kysymysten kanssa. Politiikka ei siis olisi nelikenttä, jossa vasemmisto-oikeisto-jaon lisäksi on toinen, irrallinen ulottuvuus konservatiivien ja liberaalien välillä. Sen sijaan kaikki puolueet asettuvat yhdelle läpileikkaavalle janalle vasemmasta alanurkasta oikeaan ylänurkkaan.

Vaalikonedata näytti jo näissä vaaleissa jotain sen suuntaista.

Kyllä. Meiltä puuttuvat liberaali oikeisto ja konservatiivinen vasemmisto.

Onko tämä yleiseurooppalainen ilmiö? Myös Euroopan parlamentissa vasemmistopuolueet ovat yleensä liberaaleja ja oikeistopuolueet konservatiivisia.

Kyllä, mielenkiintoisesti tässä näkyy puoluejärjestelmien ero. Itäisen Euroopan entisissä kommunistimaissa vasemmistolaisuus linkittyy helpommin konservatiivisuuteen. Muualla Euroopassa konservatiivisuus on yleensä yhteydessä oikeistopuolueisiin.

Se ei ole kuitenkaan väistämätön kehitys. Esimerkiksi Tanskassa sosiaalidemokraatit ovat lähteneet maahanmuuttovastaiselle linjalle. On siis mahdollista, että vasemmistopuolueissa tapahtuu konservatiivisia käänteitä, jos ne lähtevät tavoittelemaan äänestäjiä, joita ne ovat menettäneet radikaalioikeistolle.

Trendinomaisesti ympäri Eurooppaa Espanjassa on näkyvissä kaikkein selkeimmin se, että puolueet voidaan sijoittaa läpileikkaavalle janalle. Toisaalta Unkarissa tilanne on sellainen, että kaikki puolueet sijoittuvat samalle kohtaa vasemmisto-oikeisto -janaa, mutta niillä on vain arvopoliittisia eroja!

Vielä viimeinen kysymys. Kuinka merkittäviä television puheenjohtajatentit ovat enää nykyisessä vaalikulttuurissa? Pitävätkö ihmiset puoluejohtajien esiintymistä tärkeänä asiana äänestyspäätöstä tehdessään?

Euroopassa monipuoluejärjestelmissä tehdyt tutkimukset TV-tenttien vaikutuksista ovat hyvin vaihtelevia. Niillä saattaa olla merkitystä, kuten esimerkiksi Norjassa on huomattu, mutta se merkitys voi häipyä hyvinkin nopeasti. Jopa ennen äänestyspäivää.

Vaalitenteistä ei siis sinänsä voida vetää sen kummallisempia johtopäätöksiä. Sanoisin vielä poliittisten identiteettien synnystä sen, että eniten vaikuttavat rakenteelliset tekijät, kuten lapsuudenkoti ja luokkatausta. Ne vaikuttavat siihen, millaiset arvot ja ideologiat ihmiselle muodostuvat. Niiden arvojen vaihtuminen on harvinaista, ja ne ovat aika pysyviä.

Eri poliittisissa tilanteissa ihmisille tulee kuitenkin tietoa siitä, miten maan asioita on hoidettu, ja ihmiset päättävät joko palkita tai rangaista poliitikkoja näiden arvojen pohjalta.