Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto pelkää Verkkoapilan mukaan EU:n maataloustukien laskevan 2013. Sivuston uutisen mukaan uudistukset ovat niin pitkällä, että tuleva maa- ja metsätaloustalousministeri joutuu hyppäämään liikkuvaan junaan.
MTK:n puheenjohtaja Juha Marttilan arvelee, että lähtölaskenta nykyiselle mallille on alkanut.
Verkkoapilan haastattelema MTK:n maatalouslinjan johtaja Simo Tiainen puolestaan toteaa, että EU:n maatalouspolitiikka, maaseudun kehittämispolitiikka ja kansalliset järjestelmät ovat kaikki nyt katkolla.
Isoin kysymys Suomelle on MTK:n mukaan luonnonhaittakorvausten eli niin sanottujen LFA-tukien tulevaisuus. Korvaukset mahdollistavat maatalouden harjoittamisen muuten epäsuotuisilla alueilla. Se tietää haasteita uudelle maa- ja metsätalousministerille.
Merkittäviä kysymyksiä Tiaisen mukaan ovat myös työvoiman saatavuus ja sosiaaliturvaan sekä verotukseen liittyvät asiat. Ulkomaiset työntekijät ovat maataloudelle tärkeä lisä.
– Viime vuonna maatalouden parissa työskenteli 14 000 ulkomaalaista. Suuri osa heistä oli kausityöntekijöitä.