Suomen Eläinsuojeluyhdistysten Liitto ja Keski-Suomen Eläinsuojeluyhdistys ovat huolissaan eläinsuojelulain valvonnan tilasta.
Liitto ja maakunnallinen yhdistys ovat osoittaneet Keski-Suomen poliisilaitoksen johdolle avoimen kirjeen, jossa luetellaan muutamia esimerkkejä huolta aiheuttaneista tapauksista. Keski-Suomen eläinsuojeluyhdistyksen neuvontapuhelinta hoitaneet vapaaehtoiset toimijat ovat tänä syksynä kertoneet vaikeuksista eläinsuojeluasioiden hoidossa.
Viimeisin huolestuttava tapaus sattui Vaajakoskella. Yhdistys sai ilmoituksen, jonka mukaan kerrostalon 4. kerroksesta epäillään heitetyn pihalle kaksi kissanpentua, joista toinen oli ennen heittämistä kuristettu. Kuolleen pennun löytäjä kertoo ilmoittaneensa havainnostaan heti tapahtumapäivänä, 7.lokakuuta. Poliisi alkoi tutkia tapausta kuitenkin vasta 16. lokakuuta.
Koira kaksi viikkoa yksin
Kirjelmässä kerrotaan myös koirasta, joka oli joutunut olemaan kaksi viikkoa yksin asunnossa omistajan matkan vuoksi. Eläinsuojeluyhdistyksellä oli vaikeuksia saada poliisia hoitamaan asiaa. Yhdistyksen edustajilla ei ole oikeutta mennä asuntoon koiraa pelastamaan.
Eläinsuojelujärjestöt pyytävät Keski-Suomen poliisilaitoksen poliisipäällikköä ja apulaispoliisipäällikköä selvittämään, onko esimerkkeinä esitetyissä tapauksissa toimittu oikein.
Avoimen kirjeen mukaan eläinsuojelun tilanne ei kuitenkaan ole Jyväskylässä sen huonompi, jos ei parempikaan, kuin muualla maassa. Järjestöt toivovat avoimen kirjeen edistävän yhteistyötä ja yhteydenpitoa eläinsuojeluasioissa.