Vladimir Vysotski (1938–1980) oli neuvostoliittolainen näyttelijä ja laulaja. Erityisesti hänen väkevä laulutuotantonsa on jättänyt pysyvän jäljen. Venäjällä hänet on nostettu yhdeksi maan suurista taitelijoista Puškinin, Dostojevskin, Tšaikovskin ja kumppaneiden rinnalle.
Tämä ei ole itsestäänselvää, sillä Vysotski oli aikanaan kiistelty hahmo. Hän lauloi raakkuvalla äänellä ja säesti itseään epävireisellä akustisella kitaralla, eikä edustanut venäläistä korkeakulttuuria.
Vysotski oli toisinajattelija, joka arvosteli neuvostohallintoa, mutta sanoi toisaalta olevansa myös isänmaallinen. Vysotskin lauluissa johtajat juovat vodkaa kansan nähdessä nälkää, toisinajattelijat tapetaan ja ihmiset juoruilevat.
Toisaalta niissä on myös hirtehistä huumoria, kauneutta ja herkkyyttä – ihmiselämän koko kirjo. Vysotskin maailma ei rajoitu vain Venäjälle, sillä hänen laulujaan on käännetty yli kahdellesadalle kielelle.
Vysotskin syväluotaavat laulut purevat, itkettävät ja naurattavat myös suomeksi käännettyinä. Tämän on huomannut vuonna 2006 perustettu Totuus ja valhe -yhtye, joka on esittänyt Vysotskia muun muassa Turkka Malin, Arto Rintamäen, Pirkko Saision ja Kaj Chydeniuksen käännöksinä.
Yhtyeeseen kuuluvat näyttelijät Martti Suosalo, Jarkko Lahti ja Nora Raikamo sekä muusikot Kiureli Sammallahti ja Valtteri Bruun. Totuus ja valhe esittää Vysotskia pelkistetysti haitarin ja kitaran säestämänä. Näin itse tekstit tulevat hyvin esiin ja tilaa jää myös näyttelijöiden teatterista ammentavalle esiintymiselle.
Yhtyeen jäsenet olivat puhuneet pitkään laulujen levyttämisestä, mutta vasta koronapandemian aiheuttama pysähtyneisyyden tila sai bändin studioon keväällä 2020. Näistä sessioista sekä liveäänityksistä on koottu Totuus ja valhe – Vladimir Vysotskin lauluja -albumi, joka ilmestyi huhtikuussa 2023.
Tuttu jo teiniajoilta
Bändin jäsenillä on kaikilla oma suhteensa Vysotskiin. Martti Suosalolle artisti on lapsuudesta tuttu.
– Isäni on E-liikkeen juoksupojasta johtajaksi -akselin kulkenut mies. Sukumme on vasemmistolainen. Isäni kävi paljon Neuvostoliitossa matkoilla ja toi matkoiltaan Vysotskin LP-levyjä.
Suosalo kertoo kuunnelleensa niitä paljon esiteininä:
– En ymmärtänyt yhtään, mistä niissä lauletaan, mutta esitys oli kuitenkin vakuuttava. Joissain esiintyjissä on tällainen ominaisuus, että heistä tavallaan ymmärtää, mistä he laulavat, vaikkei oikeasti ymmärräkään. Aloin matkimaan Vysotskia nuorena ja minulla oli neuvostoliittolainen kitara. Soittelin Vysotskin biisejä silloin korvakuulolta.
Vysotskin maailma aukesi Suosalolle lopullisesti hänen kuultuaan lauluja suomeksi.
– Tekstit avautuivat käännösten kautta. Sitten kun aloimme treenaamaan, valitsemaan biisejä ja lukemaan niitä, minulle valikoituivat hieman karnevalistisemmat ja kuplettimaisemmat kappaleet. Olin aikaisemmin esittänyt Breliä jo monta vuotta. Kummankin kupleteissa on jotain samankaltaisuutta, vaikka ne ovat kuitenkin täysin erilaisia.
Suosalon mukaan kupletti puhuttaa myös siksi, että se antaa esiintyjälle mahdollisuuden esittää tavallaan samalla pienoisnäytelmän.
– Se tapahtuu fyysisesti. Pystyn käyttämään näyttelijän avuja hyödyksi. Saimme samaa energiaa tarttumaan levyllekin. Kyllä siitä äänestä ja rytmistä kuulee, että biisissä tehdään jotain muutakin kuin avataan suuta, Suosalo kuvailee.
Susijahti kertoo johtajista
Kitaristi Valtteri Bruun kertoo kasvaneensa Vysotskin musiikkiin.
– Olen kasvanut venäläisen kulttuurin ympäröimänä. Kävin suomalais-venäläistä koulua, ja osaan jonkin verran kieltäkin. Minulla on myös sukujuuria rajan takana. Minuun Vysotskin laulut ovat tehneet aina vaikutuksen. Niissä on tunteen paloa. Tutustuin hänen tuotantoonsa syvällisemmin kuitenkin vasta sitten, kun tämä proggis alkoi.
Venäläisen kulttuurin esittäminen ei tämän päivän Suomessa ole ilmeisistä syistä kovinkaan suosittua. Totuus ja valhe -yhtyeen levynjulkaisukeikalla Helsingissä vastaanotto oli kuitenkin hyvä. Ukrainan sota on polarisoinut ajattelua, ja kaikki paha tuntuu tulevan idästä ja hyvä lännestä. On kuitenkin hyvä muistaa, että Venäjän kansa on eri asia kuin maan hallinto.
Totuus ja valhe -kappale tuo mieleen tämän päivän sotapropagandan. Vysotski ei aikanaan pelännyt laukoa totuuksia. Kansansuosio oli kova. Häntä sensuroitiin, mutta hän sai matkustaa ulkomaille. Hänen laulunsa ovat yleisinhimillisiä ja universaaleja ja ne pätevät aina ajasta ja paikasta riippumatta.
Silti Vysotski on leimallisesti venäläinen taiteilija. Tämä ristiriita tekee hänestä erittäin mielenkiintoisen. Kuvaavaa onkin, ettei hän kokenut olevansa poliittinen taiteilija.
Harmonikansoittaja Kiureli Sammallahti täsmentää:
– Totuus ja valhe voidaan laittaa hyvin moneen kontekstiin. Poliittinen taide on kuitenkin pohjimmiltaan vähän tylsää. Taiteessa on kysymys hieman isommista asioista. Susijahdissa lauletaan ehdottomasti Venäjästä, jolla on aina ollut vahva johtajakultti. Toisaalta johtajan puheiden saatetaan antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Venäjällä on myös aina väitelty asioista.
Valtteri Bruun jatkaa:
– Susijahti on karu biisi. Siinä johtajat haluavat tappaa meidät, ainakin he haluavat paimentaa meitä. Pieni ihminen on aina hiukan vallan ajojahdin kohteena ihan joka maassa. Valta sinänsä ei tunne edes maiden rajoja. Vallan ja rahan lonkerot ulottuvat joka puolelle.
Demokratian puolella
Vysotski pystyi lauluillaan pääsemään parhaimmillaan inhimillisyyden perusasioiden äärelle.
– Voimme nykyään kauhistella, miten hirveää natsi-Saksassa oli taikka kuinka kauheaa Neuvostoliitossa oli. Meidän on kuitenkin asennoiduttava enemmän tähän päivään. Ei riitä, että ajattelemme taistelevamme Natossa Venäjän totalitarismia vastaan. Tässä ajassa on löydettävä se ihmisyyden ydin, joka on myös Vysotskin lauluissa. Se on hyvää vastalääkettä polarisaatiolle, Kiureli Sammallahti pohtii.
”Hänen laulujensa esittäminen on minulle demokratian puolustamista.”
Nora Raikamoa harmittaa se, minkälaiseen tilaan Venäjä-suhteemme on ajautunut.
– Kun Ukrainan sota alkoi, meillä loppui tämän projektin esittäminen kokonaan. Kaikki, mikä tuli Venäjältä,oli huonoa. Vaikka Vysotski edusti vaihtoehtoista ajattelua, sekään ei kelvannut, koska se tuli Venäjältä, eikä sitäkään voi esittää. Nyt keikat ovat taas vähitellen käynnistyneet. On tajuttu, että venäläistä kulttuuria ei voi pyyhkiä pois maailmankartalta ja siellä on valtavia taideaarteita. En minäkään halua kasvattaa lapsiani ilman Tšehovia tai Tšaikovskia, Raikamo pohtii.
Jarkko Lahti tiivistää, miksi Vysotskin taide on ajankohtaista:
– Vysotskin runous on näyttelijän lyriikkaa totalitarismia vastaan. Venäjän nykyhallinnon vainoharhainen ja silmittömän raaka sisä- ja ulkopolitiikka edustaa samaa mielivaltaista ja vapaudenvastaista toiminnan logiikkaa kuin aikanaan Neuvostoliiton tai kansallissosialistisen Saksan. Yksilön-, sanan- , mielipiteen- ja taiteen vapautta taiteellaan puolustanut Vysotski on nyt siis äärimmäisen ajankohtainen. Hänen laulujensa esittäminen on minulle demokratian puolustamista.
lehti 