Laina Päätalo oli, on ehkä vieläkin, Suomen tunnetuin vaimo, jos julkkiksia ei lasketa mukaan. Kirjailija Kalle Päätalo kuvasi avioliittoaan Lainan, oikealta nimeltään Helvi Ojala, 14 Iijoki-sarjan romaanissa. 26-osainen sarja ilmestyi vuosina 1971–1998. Laina oli mukana niiden suosion huippukaudella, jolloin kirjoja painettiin yli 100 000 kappaletta. Kallen luoma kuva Lainasta on ikuistettu myös näytelmässä Tammerkosken sillalla sekä Hannu Kahakorven ohjaamassa elokuvassa Päätalo (2008).
Kallen versiossa ensimmäisestä vaimostaan tämä oli työteliäs, mutta länsimurteellaan säkättävästi nalkuttava ihminen. Laina vihasi erityisesti viinaa ja yritti vaivihkaa haistella Kallen hengityksestä, onko tämä ottanut. Aviovuoteessa oli vaikeaa Lainan haluttomuuden takia. Lisäksi pariskunnan lapsettomuus johti ristiriitoihin. Kaikki tämä purkautui raivoisina riitoina.
Ei Kalle Päätalo peitellyt kirjoissaan omiakaan vikoja, joista liiton kannalta raskaimmat olivat jatkuvat syrjähypyt. Niihin Kalle syyllistyi ensi kerran pian helluntaina vuonna 1944 pidettyjen häiden jälkeen, kun oli vielä armeijan kirjoissa. Uskottomuuteen liitto myös päättyi lopullisesti vuonna 1955.
Oikean Lainan, Helvi Ojalan, kanta yhteen Suomen tunnetuimmista avioliitoista on saatu lukea vain parista Kalle Päätaloa käsittelevästä kirjasta. Eero Marttisen kirjassa Mestari elämän telineillä (Gummerus 1999) Ojala kertoo, että viinaa hengestä haisteli kokonaan toisen miehen vaimo. Kalle oli myöntänyt tämän, mutta perustellut Lainan luonnekuvan muuttamista niuhompaan suuntaan sillä, että se kiinnostaisi ihmisiä.
Laina on mukana Iijoki-sarjan kirjoissa, jotka ilmestyivät 1981–1994. Helvi asui samaan aikaan Tampereella toisen miehensä Veikko Moilasen kanssa. Jotkut varmasti tiesivät, että hän oli tuon Kalle Päätalon supersuositun kirjasarjan Laina, omaa sukua Puronen.
Pohjustus on pitkä, mutta Karoliina Timosen romaani Laina on niin erikoinen tapaus, että ehkä sitä tarvitaan. Timonen on tunnettu Päätalo-asiantuntija. Edellisessä kirjassaan Kirjeitä Iijoelle hän käsitteli Kalle Päätalon nuoruuden naisia. Laina on romaani, jossa Timonen kuvittelee, miten Laina koki samat tapahtumat, joista Kalle kirjoitti kirjoissaan oman versionsa. Kyse on nimenomaan fiktiivisestä romaanihenkilöstä, mutta teoksessa on joitakin ainakin itselleni ennen tuntemattomia tietoja myös oikeasta Helvistä.
Lainan runkona on teoksen päähenkilön työpäivä tammikuun viimeisenä vuonna 1955. Päivän päätteeksi Kalle tulisi viimeisen kerran yhdessä rakennettuun Kirvestien taloon hakemaan muuttokuormansa. Talo jäisi Lainalle ja Kalle muuttaisi vuokralle asumaan. Todellisuudessa Kalle petti Lainalle antamansa lupauksen talosta, mutta Laina ei sitä tiedä päivänä, jolloin avioero on sinettiä vailla.
Linja-auton rahastajana Laina palaa muistoihinsa. Naimisiin mennessään pariskunta ei juuri tuntenut toisiaan. Sodassa ollut Kalle oli herättänyt Lainan mielenkiinnon lemmekkäillä kirjeillään. Nopealla ensitapaamisella Messukylään tuli raamikas mies, jota myöhemmin sanottiin Tauno Palon näköiseksi.
Kalle kotiutui armeijasta marraskuussa 1944. Yhteinen elämä alkoi ahtaassa vuokra-asunnossa Messukylässä. Romanttinen kirjemies paljastui juroksi ja mustasukkaiseksi jöröksi, joka alkoi pian pettää Lainaa tätä nuorempien naisten kanssa.
Karoliina Timosen kuvitelmassa Laina kärsii, mutta kestää, ”koska ihminen rakastuu vain kerran”. Timonen panee Lainan muistelemaan kuolinvuoteellakin Kallea, ei Veikkoa, vaikka Veikon kanssa hän eli suurimman osan elämästään.
Timosen Laina on tuohon aikaan epätavallisen rakastavan ja hellän perheen elämäniloinen tyttö, joka rakastaa tanssimista. Kuten Kalle Päätalon lukijat tietävät, tanssiminen loppui, kun avioliitto alkoi. Teini-ikäiselle Lainalle Timonen on kehittänyt traagisen tapahtuman, joka selittää hänen seksuaalisen haluttomuutensa.
Huikean kauniisti kirjoitetussa ja kohdettaan arvostavassa romaanissa Laina saa vihdoin puolustuksen puheenvuoron, olkoonkin, että kyse on siis puhtaasta fiktiosta. Hänellä oli hyvät syynsä epäillä Kallen luotettavuutta ja vihata viinaa, koska viina villitsi Kallen vieraisiin.
Romaanin Laina ei ole kuitenkaan sellainen vahva nainen, jollaisen joku toinen olisi voinut kirjoittaa Kallen kuvauksen vastakohdaksi. Hän yrittää miellyttää Kallea ja aistia töistä osuuskaupasta tullessaan miehen kulloistakin mielialaa. Laina on valmis moniin uhrauksiin pelastaakseen liiton, mutta lopulta pato murtuu Kallen reissutöissä Vesilahdella tekemään lapseen.
Timosen Laina on toisaalta tunneihminen, toisaalta hyvin rationaalinen. Taivalkoskella hän ihastuu osuuskaupan autonkuljettajaan Veikkoon. Laina laittaa kuitenkin tunteet sivuun, kun Päätalot palaavat Tampereelle. Hän uhraa mahdollisuuden rauhalliseen ja tasaisempaan elämään pelastaakseen avioliittonsa. Miksi Laina uhrautuu kerta toisensa jälkeen, sille Timosella ei oikein ole muuta selitystä kuin se, että ”tämä rakkaus on ainutkertaista”.
Karoliina Timonen on tiivistänyt kymmenvuotisen avioliiton vaiheet 400 sivuun Kalle Päätalon kuvausten pohjalta, mutta tuo niihin kaivatun toisenlaisen näkökulman. Jokainen Päätalon kirjoittama romaani vastaavasta ajasta on 600–700-sivuinen.
Timonen muistuttaa, että liitossa oli myös hyviä hetkiä. Kirjoittihan Kallekin niistä.
Laina on pakollista luettavaa kaikille Päätalo-faneille, joita on edelleen paljon, vaikka mestarin kuolemasta tulee marraskuussa kuluneeksi 23 vuotta. Päätalot moneen kertaan lukeneena en pysty arvioimaan, mitä ne tuntematon saa kirjasta irti. Uskoisin kuitenkin Lainan toimivan omillaankin vuosikymmeniä myöhemmin seuranneen valtavan julkisuuden takia poikkeuksellisen avioliiton kuvauksena.
Kalle Päätalosta on olemassa Ritva Ylösen erinomainen elämäkerta. Hänen ystäviään ja muuta lähipiiriä on haastateltu Eero Marttisen ja Raimo Jokisalmen kirjoissa. Laina sai nyt oman fiktiivisen henkilökuvan.
Yhtä vielä puuttuu. Kuka oli Kallen toinen vaimo Leena omaa sukua Janakka? Mikä oli naisiaan hän, joka loi Kallelle eron jälkeen hänen toivomansa kotoisan ja rauhallisen tunnelman? Se mahdollisti hänelle suuren päämäärän toteutumisen. Leena hoiti huushollin ja lapset, Kalle sai paneutua kirjoittamiseen täyspainoisesti.
Leenan elämästä ei ehkä riitä aineksia kirjaan, mutta kyllä hänkin jonkin muistomerkin ansaitsisi.
Karoliina Timonen: Laina. 416 sivua, WSOY.
lehti 