Kunnallisvaalien jälkeen 2008 alkoi monissa lehdissä kummallinen kirjoittelu. Taivasteltiin, että valtuustoihin valittiin paljon kuntasektorilla työskenteleviä. Kannettiin huolta, ovatko he objektiivisia päättäjiä.
Toinen pohdiskelun aihe on ollut se, sopiiko kansanedustajan toimia kunnanvaltuutettuna. Tätä pohditaan aika ajoin ja jotkut haluaisivat kieltää kansanedustajilta valtuutetun tehtävät.
Keskellä kesähelteitä maan suurin sanomalehti näki paljon vaivaa todistaakseen siinä olevan jotain hämärää, kun pääkaupungin kunnallisissa luottamustehtävissä on paljon osuuskauppaväkeä. Siitä jotkut maakuntalehdet innostuivat selvittämään, kuinka paljon kuntapäättäjiä on paikallispankkien luottamustehtävissä.
Yhteistä tälle kaikelle on se, että kunnallisilla luottamushenkilöillä ollaan näkevinään epäilyttäviä kytköksiä ja sidonnaisuuksia.
Manner-Suomessa on 10 412 kunnanvaltuutettua. He ovat kuntalaisten vaaleilla valitsemia paikallispäättäjiä, jotka tekevät tärkeää työtä pääosin omalla ajallaan ja ilman korvausta. Kokouspalkkio ei ole kovinkaan hääppöinen korvaus isosta vaivannäöstä.
Valtuutetuista 46,5 % työskentelee yksityissektorilla. Kunta-alan palveluksessa on 23,1 %. Valtion väkeä on 7,7 % ja saman verran on järjestöjen sekä kirkon työntekijöitä. Opiskelijoita, työttömiä, eläkeläisiä ja kotiäitejä on 18,1 %.
Kun taustoja perataan tarkemmin, löytyy kiinnostavia tietoja. Maa- ja metsätalousyrittäjiä (pääosin maanviljelijöitä) istuu valtuustoissa toista tuhatta eli 10,4 %. Muita yrittäjiä on melkein saman verran, 9,8 %. Yrittäjiä on siis 20,2 % valtuutetuista, kun heidän osuutensa väestöstä on 6,5 %. Toimihenkilöitä valtuutetuista on 48,5 % ja heidän väestöosuutensa on 33,8 %. Mutta työväkeä valtuutetuista on vain 13,5 %, vaikka heitä on väestöstä 20,2 %. Aliedustettuja valtuustoissa ovat myös opiskelijat (2,9 %) ja eläkeläiset (10,0 %).
Lämpimät onnittelut MTK:lle ja Suomen Yrittäjille, jotka ovat hyvin aktivoineet väkensä kunnallispolitiikkaan. SAK:lta tekee mieli kysyä, onko ay-liikkeelle yhdentekevää, kun työväestön ääni ei kuulu kunnallishallinnossa?
Näiden numeroiden jälkeen voi kysyä, miksi valtuustoissa olevia kunta-alan työntekijöitä pidetään epäkelpoina? Useimmiten heidän väitetään vahtivan vain omia työpaikkojaan. Jos toimituksissa halutaan olla johdonmukaisia, silloin pitää reilusti vaatia kuntaväen vaalikelpoisuuden rajoittamista. Se tosin tarkoittaisi puuttumista noin 450 000 ihmisen perusoikeuteen, mikä ei ole mahdollista.
On mielenkiintoista, että muita ryhmiä ei epäillä omien etujen ajamisesta. Ovathan esimerkiksi maanviljelijät merkittäviä maanomistajia ja kunnilla on kaavoitusmonopoli. Muut yrittäjät toimivat järjestään kunnan reunaehtojen puitteissa muun muassa lupa-asioiden, kaavojen, vesi- ja energiamaksujen ja liittymien merkeissä.
Toisaalta tontinomistajia, kuolinpesien osakkaita, osakkeenomistajia, metsänomistajia ja kuntien palveluista riippuvaisia löytyy kaikista ryhmistä. Jos halutaan, niin valtuutettu toisensa jälkeen saadaan näyttämään vähintään epäilyttävältä monien asioiden kohdalla.
Suomessa on jääviyshysteria. Kunnallishallinnossa se on vallinnut jo jonkin aikaa. Seuraavaksi muutama esimerkki.
Suuressa kaupungissa lakimies sai päähänsä, ettei ehdokkaita voi valita vaalilautakuntiin. Pienessä kaupungissa sosiaalijohtaja jääväsi lautakunnan jäsenen päivähoitomaksujen korotusasiassa sillä perusteella, että jäsenen lapsi oli kaupungin päivähoidossa.
Pohjoissuomalaisessa kaupungissa lakimies jääväsi lautakunnan jäsenen kaava-asiassa sillä perusteella, että jäsen oli puheenjohtajana asukasyhdistyksessä, joka otti kantaa nähtävillä olevaan kaavaan.
Auta armias tätä ajattelua! Johdonmukaista olisi, että kunnan A veroprosentti päätetään naapurikunnan B valtuustossa. A:n valtuutetut kun ovat veronmaksajia. Välillä tuntuu siltä, että politiikassa saisi olla vain puolueettomia puolueita ja tyhjästä tulleita poliitikkoja.
Paljon puhutaan myös sidonnaisuuksista. Niitähän riittää politiikassa. Keskustelussa tosin näkyy unohtuneen se, että jo itse puoluejako perustuu sidonnaisuuksiin.
Kansa on edelleen jakautunut erilaisiin ryhmiin, joilla on toisistaan poikkeavia etuja ja tavoitteita. Vasemmistopuolueet ovat sidoksissa palkansaajiin ja vähäosaisiin ja ne tunnetaan myös julkista sektoria ymmärtävinä puolueina.
Kokoomus on vahvan yrittäjä- ja elinkeinoelämän puolueen maineessa. Keskusta tunnetaan maanomistajien, metsäteollisuuden ja maaseudun puolueena. Vihreä liitto on tiukasti sitoutunut ympäristöasioihin. RKP on keskittynyt kielivähemmistön asiaan, ja KD nojaa toimintansa kristillisiin arvoihin ja uskontoon.
Kaikkien puolueiden takana on edunvalvonta- ja kansalaisjärjestöjä, jotka pyrkivät edistämään tavoitteitaan. Näin sen kuuluu demokratiassa ollakin, eikä näitä ”sidonnaisuuksia” peitellä. Jos ehdokas on osuuskaupan hallintoneuvostossa, pörssiyhtiön hallituksessa, urheiluseuran puheenjohtaja tai kunnantyöntekijöiden pääluottamusmies, niin taatusti hän tuo tällaiset tehtävät esiin vaalimainonnassaan.
Laissa on aika selvät säädökset kunnanvaltuutettujen vaalikelpoisuudesta ja sen rajoituksista. Myös jääviyssäännökset ovat normaalijärkiselle melko selkeät. Nyrkkisääntö on edelleen se, että kun jossain asiassa oma tai lähimmäisen etu tai haitta alkaa olla ilmeinen, on se signaali jääviydestä. Valtuutetun kuten muidenkin luottamushenkilöiden on vain muistettava vastuunsa.
Nykyään sanotaan hanakasti, ettei pykälien noudattaminen riitä. Yhtä tärkeää kuulemma on se ”miltä näyttää”. Minä en tätä näkemystä hyväksy.
”Miltä näyttää”-ajattelu johtaa mielivaltaan. Jo eri intressiryhmät näkevät asioita eri tavoin, joten ”miltä näyttää”-ajattelu tuottaa mahdottomia tilanteita. Tällä hetkellä näyttää olevan meneillään vaatimusliike siitä, että kunnallisten luottamushenkilöiden pitäisi kertoa sidonnaisuuksistaan, varoistaan ja veloistaan.
Tällaiseen ei kenenkään pitäisi suostua, ennen kuin asiasta on säädetty laki. Nyt on se vaara, että luottamushenkilöitä painostetaan (kuten on jo tehty), rikotaan yksityisyyden suojaa ja aiheutetaan jopa vahinkoa yksilötasolla.
Tähän on ajauduttu, kun erityisesti vihreät ovat alkaneet hurskastella asiassa ja saavat medialta tukea, vaikka pelisääntöjä ei vielä ole. Yhteisten pelisääntöjen on perustuttava lakiin, kaikki muu on enemmän tai vähemmän huteralla pohjalla. Kuntalain uudistuksen yhteydessä tämä asia on hyvä pohtia juurta jaksain.
Kunnanvaltuustoissa on monenkirjavaa väkeä ja hyvä niin. Samanlaista väkeä ovat kuntalaisetkin. Mikä on ongelma?
Valtuustoissa kotiäidit, maanviljelijät, koneurakoitsijat, metsurit, lääkärit, yrittäjät, opettajat, eläkeläiset tai kirvesmiehet eivät muodosta omia ryhmiään. Tärkein ryhmäjako on edelleen puolueittain menevä poliittinen jako.
Valtuustojen työskentelyssä puolueiden valtuustoryhmät ovat kaiken perusta.
Ja yllätys yllätys! On kyse sitten mistä tahansa tässä jutussa mainitusta ammattiryhmästä, heitä kaikkia löytyy kaikista puolueista. Päätökset, äänestykset ja ryhmien väliset sopimukset tehdään valtuustoryhmien mukaan, joten ei tarvitse olla huolissaan valtuustoissa istuvista kunnantyöntekijöistä ja osuuskauppaväestä. Eikä kaikkien kuntien valtuustoissa ole sitä ensimmäistäkään kunnantyöntekijää.
lehti 