Miten meistä muualla ajatellaan on ihan meistä itsestämme kiinni. Jotenkin näin kai voisi kiteyttää viime viikolla työnsä tulokset esitelleen maabrändivaltuuskunnan raportin.
Vähän epäselväksi tosin jää, mitkä olivat brändityöryhmän tavoitteet, kuka ne oikeastaan asetti ja mitä varten.
Raporttiin tutustuminen ei suurta valaistusta näihin asioihin tuo, vaikka ryhmä luotaakin suomalaisuutta aika monipuolisesti monista eri lähtökohdista. Osin luotaus on varsin todentuntuista mutta välillä tuntuu, että jalat ovat tukevasti irti maasta kuin taivaanrannan maalareilla.
Minkään valtion maabrändiä ei voi luoda tyhjästä.
Ryhmän vetäjä, Shellin ja Nokian hallitusten puheenjohtaja Jorma Ollila totesi tuoreeltaan Talouselämän (26.11.) haastattelussa, että ”mieluummin otan naurun, epäröinnin ja kritiikin heti, jos ymmärrys samalla lisääntyy”.
Aika hiljaa on raportista kuitenkin sen julkistamisen jälkeen oltu. Kuppiloiden pöydissä tosin on naureskeltu, että olisivat kysyneet meiltä, niin vielä esitettyjä parempia ajatuksia olisi tullut ja myös enemmän kuin raporttiin on kirjattu – ja taatusti halvemmalla.
Jotkut toiset taas sanovat olevansa hiljaa ihan hienotunteisuuttaan, sillä ainakin tietyt raportin itsestäänselvyydet nostavat myötähäpeän punan poskille. Tiedä sitten lisääkö tällainen rehellinen suhtautuminen ymmärrystä.
Harva raporttia on kokonaan lukenut ja tuskin lukeekaan. Sinne se jää kaltaistensa kanssa pölyttymään arkistohyllyille. Lähinnä julkisuudessa olleet nostot jäävät elämään, jos jäävät.
Minkään valtion maabrändiä ei voi luoda tyhjästä. Se perustuu aina johonkin jo olevaan, on se sitten vaikkapa ”sauna, sisu ja Sibelius”. Kerran muodostunutta kuvaa on vaikea muuttaa, vaikka mieli tekisi. Mahtikäskyllä se ei ainakaan onnistu.
Valtuuskunnan raporttikin noudattaa alamaisyhteiskunnan tuttua kaavaa, ensin ylhäältäpäin kerrotaan tilanne ja sitten annetaan tehtävät. Siksipä niin Ollila kuin häntä julkistamistilaisuudessa halaamaan päässyt ulkoministeri Alexander Stubb (kok.) kuin koko valtuuskunta tuovat mieleen vanhan etujoukkopuolueen.
Sen kaaderithan kiersivät maata kertomassa tilanneselostuksissaan muun muassa siitä, miten kapitalismin kriisi on kärjistymässä ties monenteenko vaiheeseensa. Saarnan jälleen kuulijat saivat sitten tehtäviä, joiden tarkoitus oli voimistaa entisestään kamppailua kapitalismia vastaan. Jotakin saatiin varmaan aikaankin.
Nytkin kansalaiset saavat tehtäviä, joiden suorittaminen hiljentää omaatuntoa ja nostaa itsekunnioitusta. Tuskin näillä tehtävillä kovin paljon muita vaikutuksia on.
Hiljaisuuden ja puhtaan luonnon varaan on hieno rakentaa Suomi-kuvaa. SUOmi on maailman kuudenneksi soisin maa. Suota on 30 prosenttia maan koko pinta-alasta. Suo ja hiljaisuus kuuluvat yhteen. Aavoilla nevoilla ei kuulu kuin sammakoiden kurnutus ja kurkien metelöinti.
Vain noin kahdeksan prosenttia soista on suojeltu, joten pehmeillä keinoilla hyödynnettävää aluetta riittää Suomen maineen nostamiseen. Maailman suurkaupunkien meluun kyllästyneille lokakuinen suo voi olla paratiisin korvike.
Brändityöryhmä hylkäsi jostain syystä vanhan kansansävelen toiveen ”Jos kaikki Suomen järvet viinaksi muuttuisi…” ja esittää miltei päinvastaista ideaa, jonka mukaan kaikkien Suomen järvien VESI pitäisi saada juomakelpoiseksi tietyn ajan kuluessa.
Tämä vallankumouksellinen tavoite tarkoittanee kai myös jokia eli kohta janoiset voivat äyskäröidä tarpeeseensa niin Aura- kuin Vantaanjoenkin vettä.
Tosin kossuakaan ei kannattaisi ihan kokonaan unohtaa, sillä maailmalla suomalaiset huolehtivat jatkuvasti siitä, että tämä osa Suomi-brändiä ei pääse unohtumaan, vaikka tehtävää ei erikseen ole annettukaan. Viimeksihän maansa lippua pitivät korkealla Romaniassa vierailleet Helsingin pari korkeaa virkamiestä.
uutiskirje 