Todella harvoin käy näin, mutta Helena Immosen juuri ilmestynyttä Operaatio Tulikettua lukiessa piti monta kertaa havahduttaa itsensä nostamaan katse pois kirjasta: muista, että tämä ei ole totta eikä uutistekstiä. Tämä on romaani kuvitteellisista tapahtumista. Vaikka maailma on levoton, Suomessa vallitsee rauha.
Immosen Operaatio Punainen kettu oli jännärivuoden 2020 suurin sensaatio. Toden tuntuinen ja asiantunteva kuvitelma Suomen ja Venäjän välisestä sodasta teki sissiradisti ja reserviupseeri Immosesta kertaheitolla suomalaisen jännityskirjallisuuden kuumimman nimen. Vuoden välein ilmestyneet jatko-osat todistavat alan poikkeuksellisesta lahjakkuudesta.
Operaatio Tulikettu päättää neljän kirjan sarjan, jonka päähenkilöitä ovat sotaan joutuvat nuoret isät ja äidit. Heitä ovat erikoisjoukkojen ylikersantti Joni Koivu, tämän sisar Riina, joka on Suomen ja Venäjän välisen sodan veteraani sekä Riinan mies everstiluutnantti Mikael Koivu. Jonin vaimo Meri on viimeisessä osassa sivuroolissa.
Hyvää tiedettiin odottaa, mutta priimaa siitä pukkasi. Neljännessä jännitys/sotakirjassaan Helena Immonen nousee vielä uudelle tasolle. Todelta tuntuva jännitys puree, ja juuri se pakottaa muistuttamaan itseä, että tämä on vain romaani.
Viime vuonna ilmestyneessä Operaatio Napaketussa kiristynyt kansainvälinen tilanne puhkeaa nyt avoimeksi Venäjän hyökkäykseksi Suomen Lapissa ja sitä myöten Natoa vastaan. Sitä ennen Venäjä on räjäyttänyt taktisen ydinaseen Ukrainassa. Kiinankin puheet kovenevat. Ollaan vähintään kolmannen maailmansodan kynnyksellä.
Vaikka kyseessä on jatko-osa, Operaatio Tulikettu toimii aivan hyvin itsenäisenä teoksena. Sen alussa kerrataan, että Venäjä on edellisessä osassa miehittänyt Norjalle kuuluvat Huippuvuoret ja Mikael Koivu on joutunut venäläisten vangiksi Barentsinmerellä yhdessä jäänmurtaja MSV Nordican miehistön kanssa. Mikael Koivua koskevaa tarinalinjaa lukuun ottamatta Tuliketun juoni on kokonaan uusi.
Suomi on siis taas sodassa. Operaatio Tuliketun tarina jakautuu kolmelle taholle. Riina Koivu lähetetään agenttitehtävään Kaliningradiin tavoitteena saada selville Suomen sotasalaisuuksia Venäjälle vuotavan vakoojan henkilöllisyys. Joni Koivu puolestaan osallistuu erikoisjoukkojen mukana Venäjän puolella tapahtuvaan operaatioon. Hänestä tulee siis uuden ajan kaukopartiomies.
Kentällä tapahtuvan toiminnan lisäksi kolmas olennainen taso ovat edellisten esimiehet ja Suomen poliittinen johto etunenässä presidentti Sauli Niinistö. Tämän kärsivällisyys on koetuksella eversti Vesa Ilvesvuoren uskaliaitten suunnitelmien ja omavaltaisen toiminnan takia. Ilvesvuori asettaa isänmaan asian oman asemansa edelle.
Näillä kolmella tasolla Helena Immonen operoi tavalla, joka saa haukkomaan henkeä. Jännitys on tiivistä yhtä aikaa Kaliningradin kaupungissa, Venäjän metsissä ja pääesikunnan käytävillä. Sotilastekniikan suhteen lukija voi olla varma, että kirjassa kaikki on oikein, mutta Immonen ei raskauta tekstiään liialla nippelitiedolla. Termistö on tullut tutuksi kaikille, jotka ovat vähänkin seuranneet Ukrainan puolustustaistelua Venäjän hyökkäystä vastaan. Se riittää.
Jonkinmoinen yllätys on, että sotakirjallisuuden alalajeista Immonen on valinnut juuri kaukopartiotoiminnan, jonka aiempien sotakirjailijoiden sukupolvet ovat kirjoittaneet viimeksi kuluneiden 60 vuoden ajan koko lailla tyhjiin. Hyvä että valitsi. Immonen puhaltaa uutta henkeä kuluneeseen teemaan ja luo sietämätöntä jännitystä, kun Muurmannin rataa katkaisemassa olevat erikoisjoukot saavat matkallaan uusia tehtäviä.
Jatkosodassa radan katkaiseminen jäi suomalais-saksalaisilta joukoilta tekemättä. Jääköön tässä kertomatta, miten käy tällä kertaa.
Yli 500-sivuinen kirja on niin vetävä, että sitä ei oikein voi laskea käsistään. Immonen annostelee toimintaa ja suvantoja sekä vaihtuvia näkökulmia niin taitavasti, että jokainen lyhyehkö luku päättyy cliffhangeriin.
Jos nyt hakemalla hakee jotain kritisoitavaa, niin Immosen alussa taitavasti luonnehtimat kansainvälisen tilanteen kaikkinainen kiristyminen sekä Pohjois-Suomessa alkanut sota lähes unohtuvat taustalta, kun kuvaus keskittyy Koivujen ponnisteluihin. Helsingissäkin suhtaudutaan aika kevyesti siihen, että Lappia pommitetaan, koteja tuhoutuu, siviilejä kuolee ja evakot ovat taas liikkeellä.
Kaiken kaikkiaan Operaatio Tulikettu on kuitenkin mahtava näyttö siitä, että jännitys/sotakirjan voi luoda koskettavasti ja älykkäästi jonkinlaisen realismin puitteissa ilman supersuorituksiin pystyviä yksilöitä. Tavallisissa ihmisissä on Operaatio Tuliketun ja koko sarjan voima.
Helena Immonen: Operaatio Tulikettu. 512 sivua, CrimeTime.
uutiskirje 
