Katariina Kirjavaisen suunnittelema lavastus tuo näyttämölle vanhan Topiaan tornin, leipomon, makkarakaupan, Sohvi-neidin kodin, vankilan, rosvojen talon ja ratikan, joitakin mainitakseni. Lavastus muuttuu ja elää, se luo tunnelmia ja näyttää toteen, että teatterissa todellakin on taikaa.
Elina Kolehmaisen pukusuunnittelu lisää värejä palettiin. Puvustus yhdessä Jutta Kainulaisen ja Jaana Nykäsen suunnitteleman maskeerauksen kanssa herättää Kardemumman asukkaat eloon.
Sami Uotila on niin leijona, kuin ihminen vain olla voi, Tiina Peltonen papukaijana on ihana väreillessään väreissään ja aasi kaikkineen on ihastuttava otus.
Huvittavaa mimiikkaa yhdistettynä näennäiseen vakavuuteen.
Ohittaa ei voi myöskään teoksen vahvaa äänimaailmaa. Musikaalina Kolme iloista rosvoa tietysti soi koko ajan, lisäksi näytelmässä on paljon liikettä kuvaavia äänitehosteita. Äänitehosteiden suunnittelusta vastaavat Tommi Lindell ja Petri Karhula antavat lapsille monta riemun aihetta nostavat välillä hymyn aikuisenkin huulille.
Lähtökohdat ovat siis hyvät, ympäristö kaikkineen toimii ja lavalla on kattava joukko hyviä näyttelijöitä. Milko Lehdon ohjaus on kuitenkin epätasainen, välillä näytelmä lähtee hyvään vauhtiin ja jännitettä löytyy. Valitettavasti vauhti hiipuu aika ajoin, eikä uudelleenkäynnistys tapahdu kovin nopeasti. Taitavista näyttelijöistäkin ei oteta kaikkea irti.
Tästä huolimatta muutama hahmo nousee selkeästi esiin. Pertti Koivulan esittämä poliisimestari Paavali on mainio hönttiydessä ja tietynlaisessa saamattomuudessaan. Paavali on ajoittaisesta vastuunpakoilustaan huolimatta ehdottoman hyväsydäminen. Rauno Ahosen Kasperissa on jotain määrittelemättömän ihastuttavaa ja ilkikurista. Kasper kelluu jossain aikuisuuden ja aikuistumattomuuden välimaastossa, osaamatta oikein päättää kummalle puolella kallistua. Sohvi-neitiä on miltei mahdoton ohittaa ja vielä mahdottomampi uhmata. Ursula Salo Sohvina antaa äkäisyydelle, toiveikkuudelle ja yksinäisyydelle elävän hahmon. Sitten on vielä Matti Olavi Ranin, jonka pientä roolia kauppias Vuorena on ihailtava. Siinä on sellaista huvittavaa mimiikkaa yhdistettynä näennäiseen vakavuuteen, että katsominen nauramatta on haasteellista.
Niinpä parhailta kohdiltaan Kolme iloista rosvoa on hauska, puhutteleva ja mukaansa tempaava näytelmä. Onkin ikävää että teos ei kulje tasaisesti. Toki on mahdollista, että esitys kertojen myötä se tiivistyy ja samalla saa jännitteiden langoista kiinni.
Kolme iloista rosvoa on lasten näytelmä, josta vanhemmat saavat aivan yhtä paljon elleivät enemmänkin irti. Näin osittain siksikin, että vuonna 1957 suomeksi julkaistu tarina Kasperista, Jesperistä ja Joonatanista on tuttu jo useille sukupolville. Ihan pienimmille lähes kaksi ja puolituntinen näytelmä kuitenkin on liian pitkä. Suurinta iloa Kolme iloista rosvoa varmastikin tarjoaa kouluikään ehtineille tarinan tuntijoille.
Helsingin kaupunginteatterin suuri näyttämö: Kolme iloista rosvoa. Käsikirjoitus ja musiikki: Thorbjørn Egner. Ohjaus: Milko Lehto. Koreografia: Gunilla Olsson-Karlsson. Lavastus: Katariina Kirjavainen. Puvustus: Elina Kolehmainen. Valot: Mika Ijäs. Ääni- ja äänitehostesuunnittelu: Petri Karhula, Jyrki Sandell, Tommi Lindell. Maskeeraus: Jutta Kainulainen, Jaana Nykänen. Peruukit: Ari Haapaniemi. Rooleissa: Rauno Ahonen, Paavo Kerosuo, Eppu Salminen, Sami Uotila, Pertti Koivula, Marjut Toivanen, Eero Saarinen, Ursula Salo, Sofia Hilli, Antti Lang, Unto Nuora,Risto Kaskilahti, Tiina Peltonen, Sanna Saarijärvi, Matti Rasila, Matti Laine, Matti Olavi Ranin, Kirsi Karlenius, Tiina Peltonen, Inka Tiitinen, Maria Saivosalmi, Heidi Naakka, Sini Mäenpää.
uutiskirje 
