Päätoimittajien yhdistys päätti hiljattain myöntää Suuren Journalistipalkinnon Bauerin ja STT:n tekoälyprojektille, jossa koneääni lukee radiouutiset ”ilman että vastaanottaja kärsii”. Todellisuudessa uutisissa on vaikea pysyä kärryillä, kun tekstiä lausuu kone, joka ei ymmärrä lukemaansa tai tunne sanojen painoa.
Palkintoraadin päätoimittajat kiittävät projektia siitä, kuinka se ”vapauttaa toimitusten resursseja.” Epäilemättä se vapauttaa heidät työvelvoitteesta.
On selvää, että tekoäly muuttaa journalistista työtä ja että toimituksissa pohditaan nyt kiivaasti sitä, millä tavalla. Vaikka muutos on nopeaa, ajattelua ei kannata tekoälykiimassa unohtaa tai ulkoistaa.
Italialainen sanomalehti Il Foglio antoi maistiaisen siitä, mitä tapahtuu, kun koko toimitus annetaan tekoälyn käsiin. Lehti julkaisi kuukauden ajan nelisivuista liitettä, jonka kaikki jutut oli sorvattu tekoälyllä. Lopputulos: asiavirheitä, plagioituja tekstikappaleita ja latteuksia, joita kaksi ihmistoimittajaa paikkaili hiki hatussa.
Lehden päätoimittaja Claudio Cerasa julisti innoissaan koneen olevan erinomainen kirjallisuuskriitikko. 700-sivuinen tiiliskivi kääntyy kritiikiksi minuuteissa, kunhan joku kertoo etukäteen halutaanko ylistys vai teilaus. Parodiahorisontti ylittyi lopullisesti Cerasan kuvaillessa tekoälyä ironian mestariksi.
Cerasa suunnittelee jatkossa teettävänsä tekoälyllä juttuja aiheista, joihin Il Foglion 22-henkisellä toimituksella ei ole omaa asiantuntemusta. Ilmi ei käy, kuinka juttujen paikkansapitävyys tarkistetaan, kun asiantuntemusta siihen ei löydy. Retorisesti taitava kielimalli kuulostaa nimittäin vakuuttavalta myös sepittäessään palturia.
Toimitusten ylimmässä johdossa tekoäly nähdään tietysti liiketoiminnan linssien läpi. Alma Median toimitusjohtaja Kai Telanne arvioi haastattelussa, että viiden vuoden kuluttua sama toimittajajoukko tuottaa sisältöä tuplasti enemmän ja nopeammin kuin nyt.
Miksi? Onko luettava todella vaarassa loppua kesken?
Ajatus, että uutisnälkäinen kansa janoaisi tuplamäärän yhtä nopeammin tuotettua sisältöä on kuin vaatisi ravintolaa tarjoilemaan kaksi kylmää pizzaa yhden lämpimän sijasta.
Psykologi Barry Schwartz varoitti jo 20 vuotta sitten, että rajaton valikoima lamaannuttaa kuluttajan ja lisää pettymyksiä. Tutkimukset osoittavat, että sama pätee uutisten ylitarjontaan.
Reuters-instituutin raportin mukaan neljä kymmenestä on väsynyt loputtomaan uutisryöpytykseen. Maailmalla uutisten välttely on kasvanut tasaisesti jo kymmenen vuotta. Raportin mukaan yleisö kaipaa ”vähemmän päivityksiä, enemmän taustoitusta ja laajempia näkökulmia, jotka auttavat ymmärtämään ympäröivää maailmaa.”
Tekoälyllä voi kyllä paukuttaa pikavauhtia tuplamäärän sisältöä, mutta uutisvirran pullistuminen ei vielä muutu lisäarvoksi lukijalle. Jos toimittajien määrä jatkaa laskuaan, näkökulmat kapenevat, eivät lisäänny.
Ei ole ihme, jos tekoäly hurmaa toimitusten johdon. Algoritmi paiskii töitä kellon ympäri, ei väitä vastaan ja kaiken lisäksi kielimallit on suunniteltu vahvistamaan jokainen käyttäjän idea neronleimaukseksi. Ero kyynisiin toimittajakollegoihin on ilmeinen.
Siinä missä lääketieteen alalla tekoäly auttaa esimerkiksi tunnistamaan syöpiä aikaisessa vaiheessa, journalismissa aidosti merkitykselliset ja parempaa journalismia kehittävät tekoälyn sovellutukset ovat vielä hakusessa.
Koneäänikin on enemmän johdon keino leikata talouskurimuksessa kiemurtelevan kaupallisen radion kuluja kuin lukijaa palveleva neronleimaus. Radion kuulijamäärät ovat olleet voimakkaassa laskussa jo pitkään.
Myös Helsingin Sanomien päätoimittaja Erja Yläjärvi pohtii tuoreessa kolumnissaan tekoälyn käyttöä journalismin kentällä ja tuo esiin näkemyksen, että pian edes luovuus ei ole ihmisen erityinen vahvuus.
On totta, että tekoäly nopeuttaa joitain työnkulkuja. Se voi esimerkiksi litteroida haastattelut, luoda kuvien tekstivastineet ruudunlukulaitteille ja sukeltaa digitaalisiin arkistoihin. Mutta miksi juuri luovuus tulisi ulkoistaa tekoälylle, joka perustuu todennäköisyyslaskentaan ja tuottaa siten keskimääräisiä, usein kädenlämpöiseltä tuntuvia ideoita ja lauseita
Yläjärvi kysyy myös, mitä ylipäätään on ihmisyys ja ihmisen tuoma lisäarvo tekoälyn aikakaudella. Yksi ajatus: Ehkä epätodennäköisyys ja ajatukset, joita ei aiemmin ole ajateltu. Ehkä myös se, että jaksamme ajatella loppuun asti, missä asioissa tekoäly on hyvä renki ja missä ihminen on yhä korvaamaton. Muussa tapauksessa media voikin alkaa ohjata yleisönsä rupattelemaan suoraan ChatGPT:lle.
uutiskirje 
