Näinä uuspuritanismin aikoina on taiteilijoidenkin kohtalokasta heittäytyä liian vapautuneiksi. Jopa stand up -koomikon ja muusikon on oltava moraalisesti moitteeton, kirjailijoista ja kuvataiteilijoista nyt puhumattakaan. Koska perseilynhalu on kuitenkin yleisinhimillinen ominaisuus, on paine ohjautunut kansanedustuslaitokseen.
Lähes kenen tahansa maineen voi mustata ja uran loata varsin heppoisin perustein, mutta kansanedustajia ei noin vain eroteta. Viimeksi, vuonna 1992, se vaati lahjusskandaalin ja sitä seuranneen ehdollisen vankeusrangaistuksen. Siksi eduskunnasta on tullut tahallisen ja tahattoman komiikan viimeinen suojeltu linnake.
Puritanismilta on varjeltunut vain poliittinen eliitti. Sille annetaan paljon anteeksi. Tässä ajassa ei voisi olla Juicea kravatti päässä Linnan juhlissa. Mutta voi olla Teemu Keskisarja äärioikeistolaisten marssilla kravatti päässä – tai Karpon karvalakki, sorsahattu tai vaikka naula, jos haluaakin oikein viimeisen päälle sulautua joukkoon.
Keskisarja on hallinnut julkisuutta melko suvereenisti, koska hänen on annettu tehdä se. Ei taitavalla dialogilla, asia-argumentoinnilla eikä edes vakuuttavalla olemuksella, vaan provosoimalla ja onelinereilla, joihin vasemmistokin on tarttunut kerta toisensa jälkeen: tyhmää, tyhmempää, ilkeää. Niin kuin onkin. Entä sitten?
Miksi hölpänpölpästä palkitaan huomiolla ja julkisuudella? Tämäkin teksti on osa ilmiötä, jota ei pitäisi olla edes olemassa.
Journalismin ydintä on ihmisten oikeus tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Kansanedustajien hengailu äärioikeiston bileissä on aivan ilmeisesti asia, josta ihmisillä on oikeus tietää. Äärioikeistoa ei ole koskaan historiassa pysäytetty katsomalla häveliäästi toisaalle.
Taustalla oikeasti merkittävät päätökset nuijitaan maaliin kaikessa hiljaisuudessa.
Mutta tilannetajuakin saa käyttää. Nimittäin journalismin ydintä on myös tuoda julkisuuteen asioita, joiden joku haluaisi olevan salaisia. Keskisarja itse ei ole soihtua vakan alla pitänyt, päinvastoin. Hän hyötyy siitä, että asiasta kohkataan. Ja niin hyötyy äärioikeistokin.
Natsimarssinakin tunnettu ”soihtukulkue” oli jo hyvää vauhtia kuihtumassa. Keskisarja toi, pöyristyjien suosiollisella myötävaikutuksella, sille uutta puhtia. Tänä päivänä, tässä tilanteessa, kohu päätyy todennäköisesti lisäämään marssin osallistujamäärää.
Yllättyikö Keskisarjan osallistumisesta oikeasti joku?
Sen sijaan, että pureuduttaisiin poliittisiin päätöksiin, joilla on suoria vaikutuksia ihmisten elämissä, miekkaillaan symbolitasolla ja vielä hävitään.
Tämä väsyttävä näytelmä on nähty tuhanteen ja yhteen kertaan. Aktio, reaktio ja sama uudestaan. Talousoikeisto on hiljaa ja tyytyväinen, että taas kerran puhutaan jostain muusta kuin talouspolitiikasta – se kun on taas kerran ollut epäedullista valtaosalle suomalaisista.
Mitään uutta ei sanota. Mitään kiinnostavaa ei sanota. Mitään merkittävää ei sanota. Mikään ei muutu eikä ketään kiinnosta. Näin voisi oikeastaan summata koko nykyisen julkisen keskustelun, joka on harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta muuttunut pelkäksi omille joukkueille poseeraamiseksi – joko tukka sekaisin tai naama nutturalla.
Juuri kukaan ei argumentoi, pyri ymmärtämään uusia argumentteja eikä varsinkaan kehittämään niitä. Vaikeaa tolkun keskustelu puppugeneraattorien kanssa olisikin. Tärkeintä on signaloida, mihin ryhmään kuuluu ja mihin ei ainakaan. Miten moraalinen on itse ja miten moraaliton joku muu.
Taustalla oikeasti merkittävät päätökset nuijitaan maaliin kaikessa hiljaisuudessa. Ay-liike maanrakoon ja köyhät kyykkyyn. Ilmasto entistä pahemmin kuralle.
Mitään uutta ei sanota. Mitään kiinnostavaa ei sanota. Mitään merkittävää ei sanota.
Julkisuudessa jäljellä ovat he, jotka välttävät viimeiseen asti sanomasta mitään, koska joku voisi kokea väärän tunteen ja se voisi tuntua itsestäkin ikävältä. Siksi he lausuvat pelkkiä latteuksia. Sitten ovat he, joiden puheesta ei substanssista löydy edes atomeita. He sanovat mitä tahansa, millä saa huomoita. Ja sitten ovat vielä he, jotka antavat niin sanotusti höpläyttää itseään joka jumalan kerta.
Jäljellä on enää tunnereaktioita tuottava ikiliikkuja, josta hyötyvät selkeästi vain teknologiajätit, populistit, somevaikuttajat, konsultit ja ne, joilla ei ole parempaa tekemistä.
Ajattelevaa ihmistä ei tarvita esittämään tunnereaktioita eikä suoltamaan ennalta-arvattavaa, geneeristä puppua. Ajattelevaa ihmistä tarvitaan kysymään veemäisiä kysymyksiä ja viittaamaan hölynpölylle kintaalla. Ottamaan aloitteen omiin käsiinsä iänikuisen reagoimisen sijasta.
Mutta aika, se ei suosi asiapoliitikkoja.
lehti 