Teppo Kröger
Yhteiskuntapolitiikan professori
Jyväskylän yliopisto
Vastuu vanhushoivasta kuuluu koko yhteiskunnalle. Yksilön ikääntyminen on osa normaalia elämänkulkua ja väestön ikääntyminen on yhteiskuntarakenteellinen prosessi, jonka seurauksista yhteiskunnan kaikkien eri sektorien tulee osaltaan ottaa vastuuta.
Perheet kantavat vastuuta jäsenistään monin tavoin, yksityiset palvelut tulevat joidenkin kohdalla kysymykseen, mutta julkista sektoria tarvitaan tasaamaan eriarvoisuuksia ja varmistamaan avun saaminen kaikille, myös heille, joilla ei ole läheisiä perheenjäseniä tai taloudellisia edellytyksiä yksityisten palvelujen käyttöön.
Tätä viimesijaista kokonaisvastuuta ei mikään muu taho voi kantaa. Mikäli se jätetään perheille, seurauksena on merkittävä eriarvoisuuden lisääntyminen. Yksillä asiat hoituisivat edelleen suhteellisen hyvin, mutta toisilla eivät.
Hoivaköyhyys – jääminen ilman riittävää apua ja hoivaa – lisääntyisi ja johtaisi monen vanhuksen elämänlaadun ja terveyden romuttumiseen. Lisäksi moni keski-ikäinen nainen jäisi pois työelämästä kokopäiväiseksi omaishoitajaksi, mikä sekin lisäisi taloudellista eriarvoisuutta väestöryhmien välillä.
Minja Koskela
Vasemmistoliiton puheenjohtaja
Suomi on ikääntyvä maa. Silti Orpo-Purran oikeistohallitus on päättänyt saksia nimenomaan sosiaali- ja terveyspalveluista. Yksi konkreettinen esimerkki vanhuksiin kohdistuvasta leikkauksesta on vanhuspalveluiden hoitajamitoituksen höllentäminen. Marinin hallitus kiristi hoitajamitoitusta varmistaakseen hoivan laadun ja hoitohenkilökunnan jaksamisen. Orpo-Purran hallitus viittasi molemmille kintaalla.
Usein sanotaan, että yhteiskunnan sivistys mitataan siinä, miten se pitää huolta heikoimmista. Oikeistohallitus on päättänyt heikentää sivistyksen edellytyksiä leikkaamalla hoivasta. Tämä on arvovalinta, joka näkyy paitsi hoitohenkilökunnan huonompana jaksamisena ja vanhustenhuollon heikentymisenä, myös julkisessa keskustelussa:
Kun puhutaan siitä, kenelle kuuluu vastuu vanhusten hoivasta, vastaus lienee, että meille kaikille. Siksi vasemmistoliitto kannattaa verotuksen progressiivisuuden vahvistamista ja rikkaiden osallistumista nykyistä enemmän yhteisiin talkoisiin, joiden tulokset nähdään vahvempana hyvinvointivaltiona. Kuten laadukkaana, julkisesti tuotettuna vanhustenhuoltona.
Minna Lindgren
Kirjailija ja toimittaja
Vastuu kuuluu kaikille niin vanhusten hoivassa kuin kaikessa heikoimpien auttamisessa. Vakuutusjohtaja Murron ”avaus” siitä, että lasten on hoidettava vanhempansa, osoittaa tietämättömyyttä. Useimmat lapset hoitavat vanhempiaan jo nyt. Mutta käytännössä on mahdoton jättäytyä työelämästä siinä vaiheessa, kun hoidon tarve on ympärivuorokautista.
Juuri tämä sairauden loppuvaihe edellyttää yhteiskunnalta nykyistä suurempaa panostusta. Omaishoitajia on Suomessa noin 350 000, mutta vain noin 50 000 on tehnyt sopimuksen hyvinvointialueen kanssa. Omaistaan hoitavat ovat etupäässä yli 75-vuotiaita naisia. Heidän jaksamiseensa on panostettava enemmän, ei rahakorvauksella, vaan konkreettisella avulla, kotikäynneillä, apuvälineillä, tiedolla, seuralla, vapaahetkillä, mahdollisuudella harrastuksiin. Siirtyminen ympärivuorokautiseen hoitoon on tehtävä helpommaksi. Vastuu tästä on valtiolla ja hyvinvointialueilla.
On muistettava, että vanhuus ei ole sairaus. Muistisairaudet koskevat vain vähemmistöä ikäluokista. 80 prosenttia yli 80-vuotiaista ei tarvitse arkeensa mitään apua. Olkaamme iloisia siitä, että Suomessa voi elää terveenä pitkään!
lehti 