Kuvataiteilija Joel Slotten öljyvärimaalausten tarinankerronta saa jännitteensä vastakohtien yhtymisestä. Slotten figuratiiviset maalaukset ovat tarkan realistisia, mutta todellisuus taipuu niissä fantasioille, unille ja kuvitelmille. Ne liikkuvat useissa aikatasoissa, kuten kuvitteellisessa keskiajassa ja nykyisyydessä, ja sijoittuvat sekä urbaaneihin ympäristöihin että villiin luontoon. Ne kuvaavat yhtäältä rengaspanssareihin sonnustautuneita ritareita, kynttelikköjä kannattelevia velhoja ja paiseisia goblineja mutta ovat toisaalta täynnä arkisia yksityiskohtia, kuten Alepa-muovikasseja, oluttölkkejä, suussa roikkuvia tupakoita ja death metal -bändipaitoja.
Slotten taiteellista työtä luonnehtii fantasialle ominainen leikittely mahdollisilla maailmoilla ja minuuksilla. Hän kertoo saaneensa ensikosketuksensa fantasiaan videopelien ja kirjallisuuden kautta, ja se on jäänyt sittemmin osaksi hänen taiteellista ilmaisuaan.
– Ihminen voi kuvitella fantasiassa itsensä joksikin toiseksi, kärjistää tiettyjä piirteitään ja leikkiä erilaisilla rooleilla. Fantasiassa minua kiinnostaa myös maailmanrakennus, joka näkyy tavassani toteuttaa maalausteni ympäristöjä. Pyrin usein toistamaan maalauksissani avoimen maailman roolipelien yksityiskohtaista ja aistirikasta ympäristönkuvausta.
Ajaudun toistuvasti käsittelemään asioita, jotka vaivaavat minua.
Fantasia ei ole Slottelle todellisuudesta irrallista kuvitelmaa vaan peili, joka heijastaa ja tulkitsee historiallisia tapahtumia. Esteettisenä ilmaisukeinona se auttaa käsittelemään maailmassa vallitsevaa kärsimystä etäännytetysti ja turvallisesti.
– Fantasia jäsentää todellisuutta, muuttaa sitä lähestyttävään muotoon ja lisää ymmärrystä. Se ei ole pelkkää eskapismia vaan eräänlainen suodatin, joka pehmentää maailman antamia iskuja. Tarinankerronta on yhteiskunnallinen työkalu. Tarinat auttavat tunnistamaan yhteiskunnallisia virtauksia ja niissä tapahtuvia muutoksia.
Meditaatiota minän muodonmuutoksista
Slotten maalauksissa on usein yhteiskunnallisiin ilmiöihin ja valtasuhteisiin viittaavia symboleita. Hän on käsitellyt fantasmaattisen tarinankerronnan keinoin etenkin prekaarisuutta, yhteiskunnan yksilölle asettamia paineita ja loppuun palamista.
– Purin maalaukseeni Vaativa kesä tuntojani siitä, etten ole päässyt viettämään kunnolla kesälomaa seitsemään vuoteen, koska olen aina valmistellut töitä tuleviin näyttelyihini. Teoksen taustalla on oma loppuun palamiseni. Kesä on kaunis ja kukkea vuodenaika, ja silloin on suorastaan kuolemansynti olla väsynyt ja murheellinen.
Slotte maalaa usein itsensä tai itseään muistuttavan hahmon teoksiinsa. Hän kertoo hyödyntävänsä omakuvia itsetutkiskelun ja itsen muuttamisen välineenä.
– Leikittelen omakuvissani minuudellani ja kaivan esiin erilaisia versioita itsestäni. Millainen olen? Millainen voisin olla? Yhdessä maalauksessa olen ”sad boy prince” ja toisessa tyrmää vartioiva ”goblin”. Maalaaminen on minulle meditatiivista toimintaa, ja mietin teoksia työstäessäni paljon omia mielenliikkeitäni.
Meditatiivisuus näkyy myös Slotten maalausten hahmoissa, joilla on kasvoillaan usein sisäänpäin kääntynyt tai apea ilme.
– Ajaudun toistuvasti käsittelemään asioita, jotka vaivaavat minua. Jos mielessäni on jokin vaikeasti sanallistettava asia, saatan haihtua pois, kaivautua sisääni tai astua itseni ulkopuolelle. Kasvoni näyttävät tällöin samalta kuin maalausteni hahmoilla. Kasvot ovat rennot, ja katse on harhaantunut etäälle. Jokin oivallus on pulpahtamassa pintaan, mutta vielä ei ole selvää, millainen se on.
Taiteen turhuudesta
Taiteella on voima tehdä jaettuja kulttuurisia tuntoja näkyväksi henkilökohtaisten kokemusten kautta. Slottekin on käsitellyt yhteiskunnallisia aiheita, kuten prekaarisuutta, oman taiteilijuutensa kautta.
– Olen saanut kuvataiteilijana paljon näkyvyyttä, ja työskentelen tällä hetkellä apurahan varassa. Tilanne ei tule kuitenkaan jatkumaan samanlaisena loputtomiin. Prekaarius on sitä, että ihminen ei kykene ennakoimaan, mitä hänelle tulee tulevaisuudessa tapahtumaan. Rahaan ja toimeentuloon liittyvä jatkuva epävarmuus on väsyttävää ja kuluttavaa.
Taiteilijoiden prekaarin aseman taustalla on Slotten mukaan osin ajatus taiteilijuudesta kutsumusammattina, josta ei tarvitse maksaa kunnon korvausta. Taidetta on vaikea rahallistaa, ja yhteiskunnassa, joka tavoittelee välitöntä taloudellista hyötyä, se näyttäytyy usein turhana ja epäjärkevänä toimintana.
Toisaalta, Slotte huomauttaa, juuri turhuudessa piilee taiteen erityinen arvo.
– Taiteen on voitava olla itsenäistä ja vapaata. Sen ei tarvitse palvella yhteiskunnallisia instituutioita tai laitoksia.
Slotte kokee, että taiteella voi olla oma roolinsa pakoreittien hahmottelemisessa ulos nykyisistä olosuhteista. Utopioihin hän suhtautuu kuitenkin varauksella.
– Pakoreitit ovat kaventuneet tai kokonaan sulkeutuneet kapitalismin mielikuvitusta köyhdyttävän vaikutuksen takia. Utopioiden rakentamisen sijaan pyrin toivottomalta vaikuttavassa tilanteessa kiihdyttämään toivottomuuden tunteen äärimmilleen esimerkiksi kuuntelemalla toivotonta musiikkia. Toivottomuus muuttuu naurettavaksi ja paha olo haihtuu pois, kun se on koettu taiteen kautta.
Kriisi tekee tilaa uudelle
Slotte kertoo kokeneensa taiteellisen uransa aikana monia muodonmuutoksia, jotka ovat sysänneet häntä kohti uudenlaisia ilmaisutapoja ja tekniikoita.
– Olin alun perin piirtäjä, ja keskityin lyijykynäpiirroksiin. Aloitin maalaamisen jo varhain, mutta ryhdyin maalaamaan kunnolla vasta sen jälkeen, kun valmistuin Kuvataideakatemiasta. Minua innostivat tuolloin etenkin allegoriset, symboliset ja surrealistiset maalaukset, joihin kätkeytyy moninaisia merkityksiä.
Koen olevani muutoksen kynnyksellä. En tiedä vielä tarkalleen, mikä tulee muuttumaan, mutta jotain on tapahtumassa.
Viime aikoina Slotte on alkanut kiinnittää aiempaa enemmän huomiota maalausten struktuuriin eli maalipinnan rakenteeseen sekä maalin käyttäytymiseen ja ominaisuuksiin. Hän paljastaa olevansa luovassa työssään eräänlaisessa kriisivaiheessa.
– Koen olevani muutoksen kynnyksellä. En tiedä vielä tarkalleen, mikä tulee muuttumaan, mutta jotain on tapahtumassa. Kriisi ei ole välttämättä huono asia. Se on tila, jossa vanhat toimintatavat eivät enää päde, mutta uudet toimintatavat eivät ole vielä täysin muotoutuneet.
Slotte korostaa taiteen vapauden merkitystä niin taiteilijan luomien taideteosten kuin taiteilijan hyvinvoinninkin kannalta. Hän toteaa, että taidemaailma asettaa varsinkin nuorille taiteilijoille voimakkaita paineita. Menestyminen taiteilijana tuntuu usein vaativan sitä, että taiteilijat löytävät oman juttunsa ja jatkavat sen parissa kuolemaansa saakka.
– Tässä unohdetaan se, että taiteilijoilla on tarve uudistua, hullutella ja keksiä itsensä aika ajoin uudestaan. Taiteilijoilla on oltava vapaus kuunnella itsessään idulla olevia impulsseja ja muutostarpeita. Ellei tätä mahdollisuutta ole, vaarana on se, että he alkavat voida huonosti.
uutiskirje 