Hanna-Riikka Kuisman Maaperä (Like 2026) kertoo rappiostriimauksesta eli verkon livesuoratoistolähetyksistä, joiden tekijät esittelevät katsojille päihteidenkäytön ja sosiaalisten ongelmien täyttämää arkeaan.
Kuisma on tullut tunnetuksi ihmisyyden varjopuolien tarkkanäköisenä kuvaajana. Hän on käsitellyt laajassa tuotannossaan etenkin mielenterveys- ja päihdeongelmia, vähäosaisuutta, syrjäytymistä ja luokkayhteiskunnan eriarvoistavia rakenteita.
Kaunokirjailijana hän on pyrkinyt uudistamaan jokaisen teoksen kohdalla ilmaisuaan, ja hänen tyyliään luonnehtii naturalistisen lähestymistavan yhdistely maagisrealistisiin elementteihin. Maaperässä hän vie tarinaa eteenpäin runsaan metaforisella kielenkäytöllä.
Kuisma kertoo aloittaneensa työn romaanin parissa yksittäisestä kuvasta.
– Mielessäni oli mielikuva verisestä naisesta, joka raahautuu mutakentän läpi. Vähitellen naisen ympärille alkoi hahmottua romaanin tapahtumapaikkana toimiva kaupunginosa sitä asuttavine ihmisineen.
Tämä nainen on Nana, livestriimaaja, joka kuvaa kumppaninsa Tumpin kanssa verkkoon päihdehuuruista arkeaan ja ottaa katsojilta vastaan lahjoituksia rahoittaakseen elämäntapaansa. Nana on karismaattinen, spontaani ja suurieleisesti käyttäytyvä blondi, jonka viettelevän ulkoasun lävitse kuultaa elämänhallintaan, tunteiden säätelyyn sekä alkoholin ja amfetamiinin käyttöön liittyviä ongelmia.
Tunteita ruudulla
Nanan, Tumpin ja Nanaa ihannoivan Lalan lisäksi Kuisma kirjoittaa Nanaan eri tavoin kietoutuvista ihmisistä, jotka kamppailevat kukin omien ongelmiensa kanssa. Taustalla lankoja vetelee rehtori ja paikallispoliitikko Lasse, joka edistää alamaailmassa toimivien apuriensa avustuksella taloudellisia hankkeitaan ja pimittää julkisuudesta tietoa siitä, että kaupunginosa, johon romaanin tapahtumat sijoittuvat, on rakennettu entisen kaatopaikan päälle.
Kuisman työtä motivoi halu ymmärtää, miksi rappiostriimit vetävät ihmisiä puoleensa.
– Rappiostriimejä tuottavat ja katsovat monenlaiset ihmiset. Ilmiö on demografisestikin kirjava. Tietyt striimit kiinnostavat lähinnä nuoria miehiä, ja toisia katsovat keski-ikäiset naiset. Striimaajia kiinnostaa tietenkin toimeentulon hankkiminen, ja monet katsojat seuraavat lähetyksiä tyydyttääkseen tirkistelynhaluaan. Vihakatsojat, jotka kommentoivat chatissa ja keskustelupalstoilla striimaajien edesottamuksia, pitävät omalta osaltaan ilmiötä pinnalla.
Draama lisää striimien houkuttavuutta.
– Katsojaluvut nousevat silloin, kun ruudulla tapahtuu jotain ikävää, kuten parisuhdekiista, tappelu tai sairaskohtaus ja silloin, kun paikalle saapuu virkavalta tai ambulanssi. Jotkut striimaajat ovat kertoneet, että livettäisivät mieluusti selvinpäinkin, mutta kaikki katsojat eivät ole kiinnostuneita tällaisista lähetyksistä.
Tietyille katsojille striimit tuottavat sadistista nautintoa.
– Osa yleisöstä seuraa rappiostriimaajien elämää tunteakseen oman olonsa paremmaksi. Nämä ihmiset kokevat helpotusta havaitessaan, että jollakulla menee vielä huonommin kuin heillä. Pidän tällaista ajatusta varsin perverssinä, kyynisenä ja ahdistavana.
Muiden ihmisten elämät
Kuisma toteaa, että rappiolivestriimit ovat askel eteenpäin kehityksessä, joka käynnistyi Suomessa 2000-luvun alussa Big Brother -televisio-ohjelman myötä. Ohjelma antoi katsojille ensimmäistä kertaa mahdollisuuden seurata ja kommentoida pitkäkestoisesti ruudulla esiintyvien ihmisten elämää.
– Rappiostriimejä voidaan tarkastella antropologisesta näkökulmasta. Jos kaikilla ihmisillä on kädessään laite, jonka avulla he voivat seurata reaaliaikaisesti muiden ihmisten elämää, houkutus hakeutua skandaalinomaisten sisältöjen pariin on suuri. Verkon live-lähetykset edustavat tosi-tv:stä tuttua ilmiötä, mutta ne ovat pitkäkestoisempia, vähemmän suodatettuja ja interaktiivisempia kuin televisio-ohjelmat.
Immersio on Kuisman mukaan erityisen voimakas ”subathoneissa” eli striimilähetyksissä, jotka jatkuvat niin kauan kuin katsojat lähettävät striimaajille rahaa.
– Moni katsoja seuraa subathoneja intensiivisesti ja ottaa esimerkiksi töistä vapaata tietäessään, että luvassa on viikonlopun tai viikon mittainen striimi täynnä kiinnostavaa sisältöä.
Sylkykupit ja syntipukit
Rappiostriimit ovat Kuismalle prisma, joka paljastaa yksilöllisen kärsimyksen jaetun luonteen. Työ romaanin parissa veikin kirjailijan rankkojen teemojen äärelle.
– Tutkin pahuuden luonnetta niin yksilöllisellä kuin yhteiskunnallisellakin tasolla. Mistä pahuus saa alkunsa? Miksi sodat syttyvät? Mistä juontuu yksittäisiin ihmisiin kohdistuva noitavaino?
Nanan hahmoa rakentaessaan Kuisman mielessä oli länsimaisessa populaarikulttuurissa toistuva vihatun julkkisblondin arkkityyppi.
– Suomessa Kikka eli Kirsi Sirén on esimerkki tällaisesta hahmosta. Olin yläasteikäinen, kun Kikka nousi julkisuuteen, ja muistan, kuinka sekä kulttuuri-ihmiset, feministit että sovinistit paheksuivat häntä. Halusin tutkia romaanissani, millaiset piirteet julkkisnaisissa ärsyttävät ihmisiä ja millainen nainen ylipäänsä voi olla.
Kuisma tekee romaaneihinsa perusteellista taustatyötä.
– En olisi voinut kirjoittaa kirjaa rappiostriimaamisesta, ellen olisi katsonut striimejä ja seurannut kommenttipalstoja mahdollisimman monipuolisesti.
Käytännöllisen puolen lisäksi Kuisma perehtyi kulttuurihistoriaa, psykopatiaa ja narsismia käsittelevään kirjallisuuteen. Häneen vaikuttivat etenkin filosofi Hannah Arendtin teoria ”banaalista pahasta”, eli pahuudesta, joka juontuu yksilöiden sopeutumisesta alistaviin olosuhteisiin, sekä historioitsija ja filosofi René Girardin syntipukkiteoria, joka kysyy, miksi yhteisöt tuntuvat tarvitsevan syntipukkihahmoja säilyttääkseen elinvoimansa.
Saastunut maa ja mieli
Maaperän tapahtumapaikalla, kaatopaikan päälle rakennetulla kaupunginosalla, on tarinassa erityinen rooli. Kuisma on tutkinut paikan toimijuutta jo romaanissaan Kerrostalo, joka sijoittuu vähävaraisten ja syrjäytyneiden ihmisten asuttamaan kerrostalolähiöön. Maaperän kaupunginosassa asuu sen sijaan moniin eri yhteiskuntaluokkiin kuuluvia ihmisiä.
– Maaperässä kuvaamani asuinalue on yhteiskunta pienoiskoossa. Sen rakennuskanta koostuu vuokrakerrostaloista, puutalokortteleista, rivitaloista ja rikkaiden perheiden asuttamista kivitaloista. Yhteiskunnan eri kerrosten sisällyttäminen romaaniin antoi minulle mahdollisuuden tarkastella luokkayhteiskunnan rakenteita.
Valtasuhteiden, yksilöllisen eristyneisyyden, yhteyden kaipuun ja sosiaalisten ongelmien kuvauksen lisäksi Kuisma halusi avata romaaniinsa planetaarisen ulottuvuuden. Saastuneelle maaperälle rakennettu kaupunginosa symbolisoi inhimillisten suhteiden saastumista.
– Tuon metaforisellakin tasolla esiin sen, kuinka ihmiset ovat internetissä yhteydessä toisiinsa luonnossa levittäytyvien rihmastojen ja juurakoiden kaltaisten verkostojen välityksellä. Inhimillinen pahoinvointi ja pahoinvoiva luonto ovat saman, maan uumenista nousevan ilmiön eri puolia. Luonnon kaltoinkohtelu vaikuttaa romaanissa maagisrealistisesti ihmisten käytökseen ja ruokkii yleistä mädännäisyyttä.









