Suomessa liikennekeskustelu juuttuu usein yhteen rataan tai tienpätkään, vaikka todellisuudessa kyse on paljon suuremmasta kokonaisuudesta: Suomen asemasta Euroopan unionin liikenneverkossa, huoltovarmuusreitistön kestävyydestä ja sotilaallisesta liikkuvuudesta muuttuneessa turvallisuusympäristössä. Tämä keskustelu vaatii nyt isompaa vaihdetta.
Euroopan unioni ohjaa parhaillaan merkittäviä rahoituksia keskeiseen TEN-T-liikenneverkkoon, sotilaalliseen liikkuvuuteen ja rajat ylittäviin yhteyksiin. Samaan aikaan Suomi on tilanteessa, jossa huoltovarmuus, energiaomavaraisuus ja länsisuuntaiset yhteydet ovat nousseet keskeisiksi. Kyse ei ole vain liikennepolitiikasta, vaan myös tärkeistä turvallisuus- ja talouspoliittista kysymyksistä.
Suomen tulee tarkastella pohjoisia ja läntisiä yhteyksiään kokonaisuutena. Pohjoisessa kyse on yhteyksistä Ruotsiin ja Norjaan, Jäämeren suunnasta, arktisista merireiteistä sekä kaivos- ja mineraalivirroista. Lännessä kyse on toimivista yhteyksistä Ruotsiin ja sitä kautta Keski-Eurooppaan. Kun itäinen suunta on käytännössä sulkeutunut, yhteydet länteen eivät ole enää vaihtoehtoja – ne ovat välttämättömyyksiä.
Huoltovarman reitistön kehittäminen tarkoittaa raiteita, teitä ja satamia. Infrastruktuurin on palveltava arkea ja tarvittaessa myös puolustusta. Tätä kaksoiskäyttöä EU on valmis rahoittamaan, mutta sotilaallisen liikkuvuuden rahoitus ei odota loputtomiin. Rahoitusikkunat avautuvat ja sulkeutuvat. Momentum on nyt.
Yksi vaikea mutta väistämätön kysymys on raideleveys. Suomen 1524 millimetrin rataverkko on historiallinen perintö, mutta pitkällä aikavälillä on arvioitava, mikä palvelee parhaiten kytkeytymistä Euroopan verkkoon. Baltian maat tarttuivat rohkeasti Rail Baltica -hankkeeseen ja rakensivat EU-rahoituksella eurooppalaisen raideleveyden. Ratkaisu sitoo Baltian maat entistä tiiviimmin Keski-Eurooppaan niin taloudellisesti kuin turvallisuuspoliittisesti.
Rail Baltican mukana EU sitoutui vuosikymmeniksi kehittämään alueen yhteyksiä turvallisuussyistä. Miksi emme tavoittelisi samaa pitkäjänteistä ratkaisua Ruotsin, ehkä myös Tanskan ja kolmannen maan Norjan kanssa?
Suomessa keskustelu pysähtyy usein hintalappuun. Se on ymmärrettävää, mutta tärkeää olisi kysyä, mikä on tekemättä jättämisen hinta? Jos eurooppalaiseen raideleveyteen siirtyminen vaiheittain, uusien länsiyhteyksien kautta, avaisi pääsyn laajempiin EU-rahoituksiin ja vahvistaisi sotilaallista liikkuvuutta, eikö asiaa ole ainakin arvioitava vakavasti?
Kyse ei ole koko verkon repimisestä auki kerralla. Kyse on suunnasta. Uudet rajayhteydet länteen voidaan suunnitella tulevaisuuden tarpeisiin. Samalla voidaan kehittää ratkaisuja, joilla eri raideleveydet toimivat rinnakkain siirtymävaiheessa. EU-yhteistyö on kaksisuuntaista. Emme voi mennä Brysseliin vain hattu kourassa. Meidän on tarjottava Euroopalle sitä, missä olemme vahvoja: kriittisiä mineraaleja, vihreän siirtymän osaamista, kiertotaloutta ja energiaomavaraisuutta. Liikennehankkeet voidaan kytkeä osaksi tätä kokonaisuutta: akkumetallien kuljetusta palvelevat ratayhteydet, merituulivoimaa tukevat satamat sekä vähähiilisiä materiaaleja ja kiertotaloutta hyödyntävät infraratkaisut.
Kaikki voivat hyötyä. EU saa vahvemman pohjoisen ulottuvuuden, paremman sotilaallisen liikkuvuuden ja pääsyn kriittisiin raaka-aineisiin. Suomi saa rahoitusta, investointeja ja strategista selkänojaa. Se edellyttää rohkeutta ajatella isosti. On uskallettava rakentaa laaja, kunnianhimoinen kokonaisuus, jossa liikenne, turvallisuus, teollisuus ja energia kytkeytyvät yhteen.
Suomen on katsottava karttaa uudella tavalla – ei periferiasta käsin, vaan porttina länteen ja pohjoiseen. Kun rakennamme huoltovarmuutta, rakennamme samalla kasvua. Kun investoimme sotilaalliseen liikkuvuuteen, panostamme myös kilpailukykyyn. Ja kun uskallamme harkita raideleveyttä uudelleen, uskallamme myös uudistaa ajatteluamme Suomen paikasta Euroopassa.
Euroopan tilanne muuttuu nopeasti. Kriisit eivät ole enää poikkeus, vaan osa arkea. Siksi päätöksiä ei voi siirtää hamaan tulevaisuuteen. Nyt tarvitaan selkeää suuntaa ja rohkeutta tehdä ratkaisuja, jotka kantavat yli hallituskausien. Kriisin keskellä on myös mahdollisuus rakentaa vahvempi ja kestävämpi Suomi osana Eurooppaa.
Päätösten aika on nyt sekä poliittisesti että rahoituksellisesti. Jos emme käytä tätä hetkeä, joku muu käyttää. Momentum on nyt.
Merja Kyllönen (vas.)
Europarlamentaarikko
uutiskirje 
