Jussi Virkkunen: 11,1 prosenttia! Vasemmiston kannatus on Ylen gallupissa lähellä heinäkuussa 2024 nähtyä huippua. Miten nyt suu pannaan, Toivo?
Toivo Haimi: Suu on mutrussa, koska Ylen päivän puoluekannatustutkimus herättää muutamiakin ajatuksia. Aloitetaan vasemmistoliiton kannatuksesta.
Ensinnäkin parhaiten vasemmistoliiton kannatusta nostaa pääministeri Petteri Orpon (kok) hallituksen toteuttama politiikka. Maan talous on ajettu taantumaan epäonnistuneella taloudenpidolla, meillä on työttömyyskriisi ja se valtionvelkakin vaan jatkaa kasvamistaan. Oikeistohallitus on epäonnistunut kaikilla sen itse itselleen asettamilla mittareilla. Ei pidä siis ihmetellä, miksi ihmiset etsivät vaihtoehtoja vasemmalta.
Kun puhe pyörii taloudessa ja sotessa, ei vihreillä ole siihen annettavaa.
Toiseksikin: vasemmistoliiton jäsenmäärä ylitti 14 000 henkilön rajan viime vuoden syksyllä. Nyt se alkaa toden teolla näkymään. Kun ihmisillä on ympärillään vassareita kotona, työpaikoilla ja bileissä, vasemmistoliiton kannattamisesta tulee sosiaalisesti hyväksytympää. Kannatuksen suunta on ylöspäin.
Jussi, mihin sinun katseesi kiinnittyi?
JV: Ainakin siihen, että Ylen mukaan vasemmistoliitto imuroi kannattajia vihreiltä. Ei tietenkään ole uusi asia, että vasemmiston kannatus kasvaa punavihreän porukan avulla.
Kun puhe pyörii taloudessa ja sotessa, ei vihreillä ole siihen annettavaa. Sinänsä kehitys ei ole yllättävää.
Mutta onhan vasemmiston kasvanut vetovoima melkoinen. Heinäkuussa puolue sai 11,4 prosentin kannatuksen Ylen kannatusmittauksessa. Tuolloin takana kesäkuun eurovaalit, joissa Li Anderssonin johdolla puolue oli toiseksi suosituin.
Nyt vasemmiston kannatus on noussut tasaisesti pitemmän aikaa. Hyvältä siis näyttää vasemmistolle, vihreillä meno on sitten toinen.
Mutta mitä sanot demareista?
TH: Mitäpä demareista sanoisi, kun eivät demarit itse sano juuri mitään? SDP:n kannatusnousu on niinsanottua windfall-kannatusta: siinä mielessä ansiotonta arvonnousua, että epäsuositun hallituksen vastustus kanavoituu suurimmalle oppositiopuoluelle. Nyt se on SDP.
Demarit itse ovat olleet kovin vaitonaisia siitä, mitä tekisivät toisin kuin Orpon hallitus. Toki he palauttaisivat ay-jäsenmaksujen verovähennysoikeuden ja peruisivat muita leikkauksia, mutta tämä on varmaankin minimi, mitä SDP:ltä odottaisi. Toisaalta, SDP on myös itse sitonut omat kätensä varsinkin talouspolitiikassa sitoutumalla velkajarruun.
Keskivertokansalainen ajattelee politiikkaa ehkä varttitunnin verran viikossa.
Käyköhän tässä vielä niin, että vaalien lähestyessä SDP joutuu raottamaan sanaista arkkuaan? Silloin demarit joutuvat tarjoamaan kansalaisille vaihtoehtoa, ja siihen sisältyy riski, että siitä vaihtoehdosta kansalaiset eivät erityisemmin pidä.
JV: Totta kai joutuvat, koska demarit ovat puheenjohtaja Antti Lindtmanin suulla sanoneet, että kertovat oman vaihtoehtonsa tämän vuoden syksyllä. Siihen asti ollaan hiljaa kalassa.
Suurempi kysymys tosiaan on, mitä vaihtoehtoja on tarjolla. Valtiovarainministeriö on linjannut, että tulevalla vaalikaudella pitää sopeuttaa nettomääräisesti 7-12 miljardia.
Kannattaa muistaa, että tällä vaalikaudella on sopeutettu nettona 3,5 miljardin edestä. Eli seuraavalla vaalikaudella pitää sopeuttaa todella paljon enemmän.
Mutta jos tuosta gallupista vielä sanoisi pari sanaa. Persujen kannatus on nyt vähän yli 13 prosenttia. Se alkaa olla aika alhainen luku.
TH: Perussuomalaiset menettää nyt kannatusta joka suuntaan. Itäraja on pantu kiinni, henkilömiinat on palautettu ja Suomeen kohdistuva maahanmuutto vähenee, mutta tavallisten ihmisten elämä ei juuri ole muuttunut paremmaksi näiden myötä. Tämä vie pohjan perussuomalaisten ideologialta: vaikea iloita siitä, että maahanmuuttajia sorsitaan, jos itse on vailla työpaikkaa.
Yksi iso kysymysmerkki minulla on. Vihreiden kannatus on Ylen gallupin mukaan 7,9 prosenttia. Viime eduskuntavaaleista nousua on vain 0,9 prosenttiyksikköä. Miksi ihmeessä vihreiden kannatus ei ole tuon korkeamalla?
JV: Vihreiden kannatus ei ole korkeammalla, koska kannattajat ovat nyt vasemmistoliiton kannattajia. Puolue voi yrittää profiloitua vaikka minkälaisena, mutta kannattajia se ei näytä kiinnostavan.
Vasemmiston kohdalla on vielä pakko sanoa, että olisi mielenkiintoista nähdä alueelliset kannatukset. Ja sitten on vielä muistettava, että hyvien mielipidemittausten lisäksi tarvitaan vaaleihin ehdolle paljon hyvin ääniä kerääviä ehdokkaita.
TH: Ennen kuin lopetellaan, puhutaan vielä elefantista huoneessa. Politiikkaharrastajien keskuudessa uumoiltiin, että eduskunnassa tapahtuvasta häirinnästä noussut skandaali olisi vaikuttanut negatiivisesti SDP:n kannatukseen. Toisin kuitenkin kävi. Demarit vain porskuttavat, vaikka kohu velloi viikkotolkulla juuri SDP:n ympärillä.
Olisikohan tässä käynyt niin, että politiikkanörtit ajattelevat politiikan olevan tärkeää tavallisille ihmisille? Keskivertokansalainen ajattelee politiikkaa ehkä varttitunnin verran viikossa. Silloin tällaiset kohut ja skandaalit painavat vaakakupissa merkillisen vähän.
JV: Niinpä, sanoisi Raid.






