Vielä viime syksynä kaikki merkit viittasivat siihen, että kevään palkankorotusneuvotteluista tulee vaikeat. Tätä mieltä olivat ennen muuta eri liittojen johtajat. Yleisesti ennusteltiin jopa laajojakin työtaisteluja. Toisin on käynyt.
Tiukkojen vääntöjen jälkeen on sopimukset synnytetty melkein alalle kuin alalle. Laajemmin lakkoasetta on käyttänyt lähinnä toimihenkilöjärjestö Pro. Varsinaisia työehtoneuvotteluja käytiin vain joillakin aloilla, pääosin auki olivat palkankorotukset.
Suurista sopimusaloista auki on lähinnä enää Metalliliiton ja Teknologiateollisuuden välinen sopimus. Aikaa sovun syntymiselle on parisen viikkoa. Nyt on jo päästy vaiheeseen, jossa vaatimukset on tuotu julkisuuteen ja neuvotteluissa on alkanut tinkimisvaihe.
Kun Elinkeinoelämän keskusliitto EK hylkäsi tupot, niin se on halunnut alalla kuin alalla siirtää entistä enemmän palkkaratkaisujen tekoa liittotasolta niin paikallisiksi kuin mahdollista. Osin se on siinä onnistunutkin.
Työnantajaleiri pyrki ajamaan läpi omaa keskitettyä ankkurimalliaan, mutta siinä se ei täysin onnistunut, vaikka yleiskorotusten taso jäikin taantuman jälkitunnelmissa suhteellisen vaatimattomaksi. Inflaatiovauhtikin on tällä hetkellä kovempi kuin palkankorotusten yleinen taso.
Osaltaan palkkaneuvotteluihinkin vaikuttivat yleinen epävarma taloustilanne, eduskuntavaalit sekä tavalla tai toisella euroalueen velkakriisikin.
Jos pienet palkankorotukset kertovat vastuullisuudesta, niin tällä kierroksella työntekijäpuolta ei voi ainakaan syyttää vastuun pakoilusta. Nyt on uuden hallituksen, mille pohjalle se sitten syntyykin, osoitettava vastavuoroisesti samanlaista malttia talouspolitiikassa ja säästö- ja leikkauskohteita kirjatessaan.
lehti 