Sääntelyn purkajat huutavat sääntelyä apuun
Kai se on uskottava, että maailmaa myllertävä finanssikriisi on yhden aikakauden loppu, kun tämän myöntää jo suomalaisen kapitalismin valovoimaisin etujärjestökin.
Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVA:n johtaja Risto E.J. Penttilä kirjoitti blogissaan syyskuussa, siis paljon ennen kriisin nykyistä vaihetta, että kylmän sodan päättymisestä alkanut vapaan markkinatalouden ja sääntelyn purkamisen kulta-aika vetelee viimeisiään. Kukaan ei enää puhu ”Washingtonin konsensuksesta” tai markkinoiden itsesäätelystä.
Uusliberalistista kautta edeltänyt maailmantalous syntyi vuonna 1944 Yhdysvalloissa Bretton Woodsin kaupungissa. 44 valtion toimesta sovittiin valuutanvaihdon ja pääomaliikkeiden kontrolloinnista. Valuuttakurssit määriteltiin suhteessa Yhdysvaltain dollariin, joka oli sidottu kullan arvoon. Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ja Maailmanpankki perustettiin.
Euroopassa koitti valtavan kasvun aika ja kasvun tuloksia alettiin jakaa aiempaa tasaisemmin. Sosiaaliset uudistukset loivat hyvinvointivaltion perustan.
”Uudistajat näyttivät saavan melkein kaiken mitä osasivat alun pitäen toivoa, ja työväenliike onnistui toteuttamaan useimmat haaveistaan”, aikakautta kuvaa professori Heikki Patomäki kirjassaan Uusliberalismi Suomessa.
Yhdysvallat
häirikkönä
Britanniaa pääneuvottelijana Bretton Woodsissa edustanut John Maynard Keynes varoitti jo sopimusta tehtäessä sen heikkouksista. Yhdysvallat sai liikaa valtaa.
Yhdysvaltain talous joutuikin ongelmiin 1960-luvulla. Maa rahoitti sota- ja muita menojaan painamalla lisää dollareita. Taaloja oli enemmän liikenteessä kuin kultaa keskuspankissa. Dollarin arvo heikkeni. Oli tullut aika vähentää menoja ja korottaa veroja tai keksiä jotain muuta.
Presidentti Rickhard Nixon valitsi jonkun muun. Elokuussa 1971 hän yksipuolisesti irrotti dollarin kultakannasta. Pari vuotta myöhemmin maailmalla alettiin siirtyä kelluvien vaihtokurssien järjestelmään. Samalla rahoitustoiminnan säätelyä alettiin purkaa.
”Nixonin shokki” avasi portit uusliberalistiselle ideologialle. Nyt se on suomalaisenkin kapitalismilobbarin mielestä konkurssissa.
Britannia yksityisti,
nyt kansallistaa
Presidentti Ronald Reagan ja pääministeri Margaret Thatcher olivat (markkinoiden) vapauden tunnetuimmat sanansaattajat. Thatcher yksityisti kovaotteisesti Britannian talouselämää. Nyt Britannian Labour-puolueen hallitus kansallistaa pankkeja. Sellaista on historian kiertokulku.
1970-luvulta lähtien suuryritykset alkoivat myös poliittisesti aktiivisiksi. The Business Roundtable perustettiin vuonna 1972. Se sanoi olevansa ”sitoutunut aggressiiviseen pyrkimykseen saada mahdollisimman paljon valtaa yhtiöille.” Järjestön perustamista edelsi vaikutusvaltainen muistio Yhdysvaltain kauppakamarille, jossa todettiin vapaiden markkinoiden sääntelyn menneen liian pitkälle. Ihmiset oli saatava ajattelemaan ”oikealla tavalla” yhtiöistä ja yhteiskunnasta.
Think tankit
lobbareina
Tästä käynnistyi Yhdysvalloissa vaikutusvaltaisten uusliberaalien ajatushautomoiden – think tankien – perustamisen tulva. Eräänä saavutuksenaan niiden lobbauksen tuloksena Yhdysvalloissa purettiin vuonna 1999 Glassin ja Steagallin nimellä kulkeva laki. Laki oli säädetty vuonna 1933 estämään vuoden 1929 kaltainen finanssiromahdus. Sillä erotettiin toisistaan finanssipankit tavallisista talletuspankeista.
Glassin-Steagallin -lain purku oli yksi taustatekijä nykyisessä kriisissä. Se sai amerikkalaispankit ottamaan suunnattomia riskejä.
Uusliberalismin voittokulussa Heikki Patomäki piti silti kirjassaan ratkaisevana pääoman mahdollisuutta siirtyä toisaalle. Valtio on sidottu tiettyyn alueeseen, mutta 1960-luvulta lähtien raha, kauppa ja tuotanto ovat olleet yhä vapaampia liikkumaan melkein minne vain.
Oikeiston vuoro
kääntää takkia
Nyt on tullut aika kääntää takkia. Eurooppalaiset oikeistojohtajat Nicholas Sarkozysta Angela Merkeliin puhuvat tarpeesta luoda mekanismeja talouden sääntelyyn. Niin tekee myös vapaiden markkinoiden ilosanomaa kautta maapallon propagoinut IMF.
Tästä hetkestä katsoen siitä on ikuisuus, kun Yhdysvaltain presidentti George W. Bush esikuntineen ja taustavoimineen juhlivat maataan maailman ainoana supervaltana, jolla on oikeus levittää omaa malliaan koko muuhunkin maailmaan.
Viime kuussa Bush herätti huomiota YK:n yleiskokouksessa. Hän tuli varmasti tahtomattaan osoittaneeksi koko maailmalle, ettei Yhdysvalloilla ole uskottavaa johtajaa enää kenenkään, ei kovimmankaan markkinauskovaisen, silmissä. Kaikki muut valtiojohtajat puhuivat taloudesta, mutta Bush pyöritti vanhaa terrorismi-levyään. Der Spiegel laski hänen sanoneen 32 kertaa sanan ”terrorismi” 22 minuutin puheessa.
Amerikan jälkeen
uuteen aikakauteen
Kuluvan vuoden ensimmäisellä puoliskolla ilmestyi kaksi suurta huomiota herättänyttä kirjaa Yhdysvallat-johtoisen aikakauden päättymisestä.
Kummankin ajoitus osui nappiin, mutta ehkä Post-American World kirjan kirjoittanut Fareed Zakaria ja The Second World kirjan Parag Khanna arvioivat Yhdysvaltain tulevaisuutta liian ruusuisesti.
Kumpikin ennustaa Yhdysvaltojen vaikutusvallan laskevan maailmassa, mutta ei maan oman heikkenemisen, vaan muiden valtakeskusten vahvistumisen takia.
Nyt amerikkalaiset ovat munineet asiansa niin solmuun, että jopa ”uutta” edustavalla Barack Obamalla on täysi työ luottamuksen palauttamiseksi.
Ja hän pääsee liikkeelle vasta ensi vuoden tammikuussa, jos ylipäänsä voittaa vaalit. Presidentti vaihtuu vasta tammikuun puolivälissä. Siihen asti rammat ankat polskuttavat syvissä vesissä.
uutiskirje 