Vasemmistoliiton kansanedustajat ovat tehneet hallitukselle yhteisen kirjallisen kysymyksen pöytäkirjasta, joka varmistaa Suomen ja Israelin puolustusyhteistyön kymmeneksi vuodeksi.
Kansanedustaja Mai Kivelä on kirjallisen kysymyksen laatija, mutta sen takana on vasemmistoliiton koko eduskuntaryhmä.
Kivelä kysyy muun muassa, mitä allekirjoitettu yhteisymmärryspöytäkirja sisältää ja ketkä olivat tietoisia sopimuksen jatkamisesta: tiedotteessa Kivelä nimeää puolustusministeri Antti Häkkäsen (kok.) ja ulkoministeri Elina Valtosen (kok.) sekä viittaa myös pääministeri Petteri Orpon (kok.) kantoihin.
– Onko puolustusministeri Häkkänen toiminut omilla valtuuksillaan vai onko myös muu ulkopoliittinen johto hyväksynyt tämän? Minusta molemmat vaihtoehdot ovat huolestuttavia, Kivelä sanoo tiedotteessa.
Suomen ja Israelin välinen yhteisymmärryspöytäkirja varmistaa sotatuotteiden tutkimusta, kehittämistä ja hankintatoimintaa koskevan yhteistyön kymmeneksi vuodeksi. Ylen julkaiseman uutisen mukaan Suomi allekirjoitti yhteisymmärryspöytäkirjan sen jälkeen, kun Israel oli aloittanut kansanmurhan Gazassa.
– On käsittämätöntä, että Suomi edelleen syventää puolustusyhteistyötä Israelin kanssa. Ajatteleeko ulkoministeri Valtonen samoin kuin Häkkänen? Hyväksyykö hän saman ongelmallisen lähtökohdan kuin puolustusministeri eli nähdäänkö Israelin valtion toimet erillisenä asiana, Kivelä kysyy.
Pöytäkirja laadittiin jo vuonna 2013, mutta sen voimassaolo oli raukeamassa. Suomi itse ehdotti pöytäkirjan jatkoa alkuvuonna 2024, tällä kertaa kymmeneksi vuodeksi. Asia ei tullut julkisuuteen, koska puolustusministeriö tiedottanut siitä.
– Orpo on todennut, että Suomi tekee kaikkensa, jotta Gazan tilanne saadaan ratkaistua. Valtonen on puolestaan sanonut, että Suomi ei käytännössä käy minkäänlaista kauppaa Israelin kanssa. Molemmat lausunnot annettiin sen jälkeen, kun pöytäkirja oli jo allekirjoitettu. Näin räikeää ristiriitaa sanojen ja tekojen välillä ei voi hyväksyä, Kivelä sanoo.
– Pitäisi olla selvää, että kansanmurhaa toteuttavan valtion kanssa ei käydä asekauppaa tai tehdä puolustusyhteistyötä.
Vasemmistoliitto on johdonmukaisesti vastustanut asekauppaa Israelin kanssa.







